perjantai 23. marraskuuta 2012

Sunnuntain aamiainen

Vaikka aamu oli jälleen kerran erittäin harmaa ja sateinen niin mukava alkanut viikonloppu oli jo ollut ja tästäkin päivästä oli mukava tulossa. Ihanat ristiäiset oli edessä. Ja vapaa aikaa oman kullan kanssa. Heräsin jälleen kerran kovin aikaisin, kulta jäi vielä nukkumaan.

Siinä kun latasin kahvipannua ja laittelin vedenkeittimeen uutta vettä juolahti mieleen että taidampa yllätykseksi kattaa sunnuntain aamun kunniaksi kauniisti. Lähinnä itsellä kumminkin katettua tulee lounaalle / päivälliselle yleisemmin. Mukavaa vaihtelua kun kattaminen on niin mukavaa! ♥





Tässä kattausta tehdässä huomasin että nyt tarvitsee kaupasta napata hiukan kahviservettejä lisää! Ihan ei ollut nyt varastossa täysin silmää miellyttäviä tähän kattaukseen. Ts. tarvitsisi jotain hiukan jouluisempia ja ei niin kuviollisia :-) Enemmän tulee aina ostettua ruokaservettejä kumminkin. Niitä enemmän kuluukin.





Viikonloppu aamut meillä yleensä aloitetaan puurolla. Elovenan pikapuuroissa on monta herkullista makua. Suosikki ehdottomasti on omena-kaneli. 

Viikonloppuisin myös yleensä ostetaan kaupasta tuoretta siellä leivottua leipää, näistä pienistä jutuista alkaa mukava viikonloppu päivä hyvin liikkeelle. Onko sinulla jotain viikonlopun aamiais "perinteitä"? 




Kattaus oli tällä kertaa hyvin monen astian yhdistelmä. Greengate, Riviera Maison, Iittala sekä Ikea.




Aivan ihana juttu oli kun meidän Alma seurasi hyvin tarkkaan tätä touhua ikkunalaudalla koko ajan, pieni kultamme ♥


P.S. Country Anniesta sunnuntaihin asti tilanneiden kesken arvotaan ihana kahvipurkki (kuva alla!), muistathan myös alekoodin (löytyy arvonta postauksesta!) :-)





Hyvää alkavaa viikonloppua! ♥ ♥

Uusille lukijoille kovasti tervetuloa mukaan! ♥

10 kommenttia:

  1. Kaunis kattaus, kivat värit, ihana pallokuosinen pöytäliina ja noi kynttilälyhdyt on super kauniit! :)

    Ja voi mikä suloisuus kisu teilläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunein kiitos sinulle Aada! ♥ ♥

      Alma ja Helmi ovat kyllä sellainen kaksikko :-)

      Poista
  2. Pitkästä aikaa pääsin lukemaan ihania päivityksiäsi! :) Oi kuinka ihana ollut aloittaa sunnuntai aamu, näyttää niin kivalta ja hyvältä, tuosta päivä voi vaan hyvällä lähtee liikkeelle:) Mukavaa viikonloppua toivoo Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siitä niin ihanasti lähtikin liikkeelle päivä :-) ♥ Myös sinulle! :-)

      Poista
  3. Kaunis kattaus ja superihana kisu! <3 En muistakkaan nähneeni hänestä kuvia aiemmin?

    Ihanaista viikonloppua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suuresti! ♥♥ Kyllä kisut on välillä piipahdellut blogissa, tasasin väliajoin, tai epätasaisesti :-) Tuossa usein on karvaneideistä kuva tuossa blogi otsikossa :-) Pienet prinsessat Helmi ja Alma :-)

      Poista
  4. Ihana päivitys, kirjoitat niin kauniisti!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia ja ihanan kuuloinen aamu. ♥
    Tykkään noista GG - pilkullisista kupeista, niillä aamu lähtee hyvin käyntiin.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano, ne on ihan huiput mukit :-) Olen varma kun kevät koettaa niin on pakko saada toisen väriset ;-) Kun ei enää punainen miellytä ;-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...