tiistai 8. tammikuuta 2013

Sunnuntai & vieraat ♥

Sunnuntaina olimme pyytäneet molempien vanhemmat syömään meille. Oli ihan mukava pysähtyä hetkeksi tämän muuton keskellä ja valmistella kotia vieraita varten, kyllä niitä laatikoita sitten taas ehtii kantamaan! ;-) Muutamaan kertaan olemme nyt "harjoitelleet" tekemään hirven/peuran lihaa juuri tätä tarkoitusta varten. Ruoka listalla oli nyt sunnuntaina:

Hirven paistia

Lohkoperunoita

Uuni kasviksia

&

jälkiruokana: valkosuklaa-nougat moussea ja mustikoita 


Liha saatiin marinoitua hiukan myöhällä aikataululla kiireen keskellä ja muutenkin jo ajattelin että nyt varmaan kaikki menee pieleen ;-) Mutta kaikeksi onneksi kaikki meni hyvin! Ruoka onnistui ja sunnuntai ilta oli kovin mukava läheisten kanssa. 




Kattauksessa halusin vielä hieman palata loppiaisen kunniaksi joulun tunnelmaan ja kävin metsässä hakemassa kuusen oksia. Nyt voi sitten ensi jouluun odotella seuraavaa kertaa kun katetaan kuusen oksien kanssa. 

Ruokapöytään olisin ehdottomasti halunnut valkoisia tulppaaneja mutta sunnuntaina kauppaan mennessä ei ollut lähikaupassa tarjolla minkään värisiä tulppaaneja. Mikä todella kyllä harmitti. Ainoat hyvän näköiset olivat vaalenpunaiset neilikat, olkoon ne sitten kevään tuoja tässä tapauksessa. 





Tälläisillä jutuilla mennään tätä alkuviikkoa! ♥ 


11 kommenttia:

  1. Kyllä ne neilikatkin on ihan kauniita, vaikka moni niitä väheksyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne, tykkään itsekin, nyt vaan väri häiritsi kovasti ;-)

      Poista
  2. Kaunis kattaus ja herkullisen kuuloinen menu, nam! <3

    VastaaPoista
  3. Herkullista ruokaa teillä ollut :)
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  4. Seuraavan kerran ku "harjoittelette" ni mä voin tulla koemaistaan :):):) Oon tosi hyvä siinä :):) hihihihihi.

    Kivaa päivää Stella Vanilja :)

    -S-

    VastaaPoista
  5. Oi mitä namia :)
    Kattauskin on kaunis! :)

    VastaaPoista
  6. Kattaus on ihana ja menu kuulostaa tosi herkulliselta!:)

    Mukavaa keskiviikkoa! <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...