keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Asusteita

Jännä se on joskus pysähtyä miettimään kuinka asiat elämässä muuttuu, pikku hiljaa, iän myötä.... Vielä muutama vuosi sitten olin kyllä sellainen vaatekaupoissa pyörijä että! Vaatteita pursusi joka paikka. Nykyään asia on kääntynyt aikaslailla tuohon sisustuspuolelle. Välillä sitten herää että nyt kaipaa kyllä uusia vaatteitakin/ asusteita.

Edelleenkin olen tarkka vaatteista, ei se ole mihinkään muuttunut mutta vaatteita kumminkin tulee ostettua entiseen paljon vähemmän ja verrattuna mitä sisustukseen käyttää rahaa. 

Nyt kun Kappahl julkaisi uuden malliston, Hampton Republicin, niin siihen olen kyllä kovin ihastunut. Ne vaatteet/ asusteet ovat niin mielestäni oman näköisiä. Monen monta suosikkia olen sieltä löytänyt jota vielä menen kunnolla kurkkimaan ajan kanssa. 






Viime viikolla jo postasin tästä ihanasta sarjasta. Ja entistä ihastuneempi siihen nyt olen. 

Silloin kun ensi kerran näyte ikkunassa näin että mallistoon kuului tähtipussukka niin heti tiesin että se on kotiutettava! No mutta, ei se ihan helppoa ollut koska moni muukin oli näin ajatellut ja kaupassa oli eioota tarjolla. Forumin liikkeestä pääsin sitten nappaamaan viimeisen kappaleen. Ja ilokseni pussukasta oli kahta eri mallia ja tätä yhden tähden oli jäljellä se yksi kappale, tämä oli vielä enemmän mieleeni. 




Tämä tuli itsellä rahapussi käyttöön. Maksan aina ostokseni kortilla ja lisäksi rahapussista löytyy niin moneen kauppaan etukortti että tavalliseen rahapussiin eivät korttini mahtuisi ;-) 
Koko oli juuri täydellinen! 
Viime keväänä ihana Kangasalan pajutililta ostamani rahapussi meni rikki ja äkkiä piti etsiä uusi. Löysinkin aivan ihanan Peak Performancen pussukan mutta se oli jo liian suuri ja siitä asti olen etsinyt sopivaa. Nyt se tuli vastaan. 

Toinen käsikorukin piti kotiuttaa, ovat niin nätit samaan aikaan että yksitellen käytettynä! :-)


Vielä samaan syssyyn ajattelin laittaa lemppari korustani juttua. On ollut tarkoitus jo pidemmän aikaa mutta on vaan aina jäänyt ja jäänyt. Nimittäin:


NOMINATION

Ensimmäisen nomination rannekkeen sain lahjaksi muistaakseni vuonna 2008. Olin silloin monen monella nähnyt näitä ihania rannekkeita mutta empä tiennyt että onko se kumminkaan oma juttu. 
Mutta sitten kun tutustuin kuvastoon että mitä kaikkia paloja on saatavilla niin kovasti alkoi kutkuttamaan että kyllä haluan kerätä tästä täysin itseni näköisen korun, ihan vain itselleni. 





Reilu vuoden päästä kun olin ensimmäisen rannekkeen saanut ostin itselleni tuon paksumman joululahjaksi. Paksumpi ranneke onkin ollut ehkä aavistuksen mieleisempi. Sitä tulee välillä pidettyä pelkästäänkin. Muutoin pidän samaan aikaan molempia. 

Rannekkeisiin on tullut ostettua itse paloja, mutta paljon olen myös saanut paloja lahjaksi. Lahjaksi saadut palaset ovat hyvin tärkeitä ja ne usein liittyy johonkin tiettyyn hetkeen. Esimerkiksi tutti palanen on siltä joululta lahja siskon perheeltäni kun juuri ennen joulua oli kummityttöni ristiäiset.
Tämän korun kautta on ihana muistella tiettyjä hetkiä. 





Mielestäni Nomination rannekkeet ovat ajattomia. Vaikka varmasti kultaisin aika on mennyt tällä ohi mutta niinhän se usein käy monen muoti ilmiön kanssa. Aika aikaansa kutakin. Mutta hyvin tämä ihanuus on mielestäni pinnalla tänä päivänäkin. 

Itselle myös siksi nämä ovat kovin mieluisat koska pidän eniten hopea koruista. Toki kun Nomination sarja on laajentunut niin tätäkin on saatavilla monen värisenä tänä päivänä. 


Onko sinulla Nomination korua? 

Omat palaseni koostuu kovasti eläin (kissa aiheisista palasista), mukana on myös yksi enkeli, pari sydäntä ja muumipalasia mm. Yksi palanen mikä nyt on ostolistalla on Eiffel torni. Kertoo muistoja Pariisin matkalta. 

Itselläni oli ulkomailla teetetyt palaset edesmenneistä kissoistani. Valokuvista teetetyt palaset. Mutta molemmat ovat ikävä kyllä tippuneet. Siis kuva osa tippui itse palasesta suureksi harmiksi. Ne olivat rakkaat palaset. Tänä päivänä taitaa suomessakin onnistua teettää valokuvasta palan. Tälläkin keinolla korusta saa viimeisen päälle oman näköisen rakennettua.


Jopas taas tuli pitkä postaus. Toivottavasti jaksoit loppuun asti :-)
Nyt


MUKAVAA PÄIVÄÄ! ♥


10 kommenttia:

  1. Minullakin on kaksi Nominationia, ja juurikin useampi noita Muumipaloja. En ole nyt käyttänyt näitä koruja pitkään aikaa. Sitä tulee aina tiettynä ajanjaksona tietty lempparikoru ja sitten taas toinen. Nominationit ovat kyllä kauniita :) Kesällä ajattelin hankkia Vuittonin rannekkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, nämät ovat kyllä niin ihanat! :-) Itsellä kävi vähän samoin että nyt olla ähemmällä käytöllä mutta nyt taas tykkään pitää :-)

      Poista
  2. Ihana toi tähtipussukka! Tämä mallisto on aika kiva, kävin sitä hypistelemässä eilen kaupassa. Nomination on yksi rakkaimmista koruistani (ja yksi pala on Eiffel-torni) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Eikös olekin?! Kyllä siihen sai työtä tehdä että sen sai :-D

      Nominationin hyvä puoli on että se on aina käyttäjän näköinen ja paloja vaihtamalla saa muutettua :-)

      Poista
  3. Aika hauska idea tehdä omasta valokuvasta symboli koruun! Harmi että ne tippuivat sinulta.. :(
    Minullakin on Nominationia. Noita sinun paksumpia on neljä ja yksi kaikista paksuin. Pari vuotta sitten hurahdin koruihin ihan totaalisesti ja paloja piti hommata monen monta. Viime aikoina ne ovat jääneet korulaatikkoon. Täytyykin kaivaa ne esille. :) Nominationin kellotkin ovat tosi nättejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin todella mahtava idea, mutta tosiaan, ne oli halvalla ulkomailla ja tosiaan tippui, mutta nyt tarvitsisi ottaa niskasta kiinni ja tehdä suomessa uudet :-)

      Kiva kuulla että sinultakin löytyy :-) Ovat kyllä nättejä :-) Ja kyllä, kellot on myös hauskoja, ja muutenkin sarja laajentunut :-)

      Poista
  4. Tykkään myös tosta mallistosta!:)
    Ja Nominationia löytyy täältäkin ja on ihan lemppareita♥

    Kivaa päivää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä mahtava että tuollainen sarja tuli, monta suosikkia löytyy :-)

      Ihana kun löytyy monta nomination tykkääjää, ajattelin jo että onko se aika vähän jäänyt :-)

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  5. Itselläni ei ole nominationii, enkä usko että tuleekaan!! Mutta kieltämättä ne on kauniita! Olen vaan niin huono käyttämään koruja!!

    Hassua, mäkin ennen ostelin vaatteita ja nykyään en edes vilkaise niihin ;)

    Ihanaa iltaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin aina vannomatta paras ;-) Monesta olen itsekin ei sanonut ja kappas kun joku päivä löytyykin :-D Hih.

      Hih, todella, on se jännä kun tuo sisustus vie mennessään :-) Voi meitä! ;-)

      Samoin! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...