lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kukka loistoa

Tulppaani aika alkaa oleen ohitse. Tänä talvena tulikin ostettua ennätysmäärä tulppeja. Koko talven, heti joulun jälkeen kotona oli tuoreet tulppaanit maljakossa, yhtä pientä taukoa lukuunottamatta. Kylläpä ne vaan kovasti piristi aina. Mukava oli työpäivän jälkeenkin ruokakauppa reissulta mennä kotiin ja laittaa uudet tulpit kauniisti maljakkoon pöydälle :-)

Nyt on aika siirtyä kesäisempiin kukkiin. Itse pidän kovasti että ruoka pöydässä on tuoreet leikko kukat pääsääntöisesti, piristävää arjen keskelle, kaunista viikonlopun kattauksiin. 





Tämä ihana kevään piristäjä löytyi hyvällä hinnalla hulluilta päiviltä viime viikon lauantaina. Oli vaan niin herkullisen värinen, ei voinut vastustaa. Saapa vaan nyt nähdä kuinka kauan saan pysyyn hengissä, ei vaan voi mitään kun on niin huono näiden kukkien kanssa vaikka niin tykkäänkin kukista. 





Parveke kukkiakin olen kovasti koettanut miettiä ja messuilla kun katseli valikoimaa niin entistä enemmän tuli vaihtoehtoja, yksi tärkeä on että olisi hiukan kestävämpi kukka jotta ei tarvitse ihan tuhottoman montaa kertaa kesässä ostaa parveke kukkia koska kaikki menee huonoksi minulla :-D


Torstaina töiden jälkeen pikakauppa reissulla silmiin osui kaunis leikko kimppu niin olihan se pakko kotiuttaa. Viikonloppua jo silmällä pitäen. Olen kyllä hyvin tyytyväinen ja ompahan vaihtelua kumminkin niille iki ihanille tulppaaneille. 






Näissä ihanissa kukka tunnelmissa mennään tänään :-)


ILOISTA LAUANTAITA! :-)


23 kommenttia:

  1. aivan ihana tuo vaaleenpunanen onko se nyt sitten germini vai gerbera..oli niin tai näin niin aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko gerbera?! Olen niin käsi kukkien kanssa edelleen :-D Mutta mieluisia ne kovasti silti on :-)

      Kiitos kauniista kommentista! <3

      Poista
  2. Tosi kauniin värinen kukka tosiaan! Kukat piristävät aina arkea. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kyllä se vaan kovasti piristää ihanassa värissään kotiamme :-)

      Samoin <3

      Poista
  3. suloinen tuo vaaleanpunainen kukka. Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  4. Kauniita kukkasia! <3 täälläkin menty jo pitkään tulppaaneilla. Nyt on aika muiden kukkien! en malta odottaa, että saa ostaa ensimmäiset kesäkukat ja upottaa sormet multaan!

    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jansku! <3

      Kyllä, nyt täytyy vaan kääntää uusi sivu kukkien kanssa, tulppaanit ilahduttaa sitten taas talvella :-)

      Samoin <3

      Poista
  5. Kukat ovat kauniita ja itsekin olen mietinyt parvekekukkasi. Taidan ostaa orvokkeja, koska ne kestävät vielä yöpakkasiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti vinkistä :-) Nyt on kovan mietinnän alla parvekekukat :-)

      Poista
  6. Upeita kukkia, heti tuli itsellekin olo, että pitää napata huomisella kauppareissulla kukkasia itsellekin kotiin . Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Johanna! :-)

      Sitten vaan sunnuntain iloa kukilla, piristää kovasti! :-)

      Mukavaa sunnuntaita! <3

      Poista
  7. Sama vika rahikaisella :D. Ei pysy hengissä kasvit, vaikka niille kuinka puhelis...
    Kimppu on ihana. Jos en nyt ihan väärässä ole, niin liljoja ovat. Tykkään tosi paljon, mutta niissä on niin voimakas tuoksu, että meidän perheen migreenipotilaan takia ei voi meille tuoda :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löytyy muitakin jotka ei niin ole viherpeukaloita! :-D Tuntuu et keltä vaan kysyy niin kaikki osaa ja itse on ihan huono :-D

      Aika hauska sattuma, puhuin juuri ystävän kanssa liljojen tuoksusta eilen, sanoi myös voimakkaaksi ja ei pysty pitään. Mutta en tiedä onko tuo joku erikoiskimppu kun tuo ei tuoksu! Itsekin migreeni ihmisenä en kyllä kestäisi!

      Poista
  8. Kukat piristää kyllä kummasti! Ei vaan tahdo täälläkään olevan viherpeukalon vikaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, todella suuri piristys kukista tulee :-) Kiva kuulla että sieltäkin löytyy kohtalotoveri! :-D

      Poista
  9. Kauniita kukkia. Ostan usein perjantaisin tuoreita kukkia kotiin, niistä alkaa viikonloppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :-) Se kuulostaa mukavalta tavalta! :-)

      Poista
  10. Kukat ovat niin kauniita:)) kumpa osaisi ostaa niitä useammin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-)

      Se on vähän sellainen koukuttava juttu kun siihen alkaa :-)

      Poista
  11. Niin pitkällä on kevät, että tulppaanit alkaa jäädä taakse. Gerberasi eli sädelatva on vaaleanpunainen kukkasi. Tarvitsee paljon valoa eikä saisi kovin kuivaksi päästää muttei saa olla litimärkäkään. Ja liljasi ovat tuoksutonta lajia. Heteet kannattaa kukan auettua ottaa pois, koska varistessaan värjää ympäristöä. Pöytäliinat on vaarassa. Upea näyttävä kukka. Itselläni helmililja kukkii nätisti kevättä parvekkeella. Tuo kevään suloluontoinen airut. Mukavia hetkiä Sinulle Seija kukkien parissa! Helmikuun lapsi helistää jo täällä rannan jäitä ja kuulee joutsenten huudot...maaseutua kohti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä jo ajattelin et pakko on kyllä olla tuoksuttomia että vaikka itse en huono nenäisenä haistaisi niin eiköhän tuo toinen haistaisi :-D Hih. Kiitos taas kerran vinkeistä! <3

      Oikein ihanaa lomaa! <3

      Poista
    2. Kiitos paljon - levottomana teen kotihommia - kuin hännän alla tuli olisi - kun siippa vielä töissä ja itse haluaisi jo lähteä...

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...