maanantai 22. huhtikuuta 2013

Socker kasvihuone

Talvella jo kun keväästä alkoi haaveilla mielessä kävi toteuttaa yksi pitkä aikainen haave, että hankittaisiin pieni kasvihuone meille. Ikeassa sitä katselinkin jollakin reissulla ja ajattelin odottaa hieman lähemmäs kevättä ja hankkia sen sitten. 

Jenni Keski. blogista vinkkasikin kerran että se tulee vielä Ikeaan alennukseen keväällä. Kiitos Jenni vinkistä! Sepäs kävi mukavasti. Toissa viikolla mies sitten kävi hakemassa meille tämän ihanuuden.

Sittempä olikin kysymys että mihin sen vielä asettaisin ennen kun sen uskaltaa laittaa parvekkeelle. Ja ajatus alkoi pyöriä mielessä. Kunnes idea tuli! :-)




Talvella kovasti kaipailin vanhaa puulaatikkoa. Ja täälläkin apua kyselin teiltä ihanat lukijat, kiitos vieläkin runsaista vinkeistänne. :-) Löysin ihanasta kukkakaupasta Kangasalta sitten maalatun version. Laatikko on todella kaunis ja mieleinen mutta ei se silti vedä vertoja ihan sellaiselle oikein vanhalle laatikolle, jollaisen vielä joku päivä hankin. 

Kumminkin se idea mihin kasvihuoneen laittaisin liittyi tähän laatikkoon joten naputtelin sähköpostia samaiseen kukkakauppaan että olisiko heillä vielä toista kappaletta ja yksi sieltä vielä löytyi. Äitini kävi sen sitten sieltä nappaamassa minulle. Kiitos äiti!

Eipä sitten muuta kun laatikot päällekkäin. sopivan korkuinen ja itselle kerrassaan mieleinen vaihtoehto. Olen kyllä hyvin tyytyväinen, tässä tuli kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mahtavaa :-)

Jotain se kumminkin kaipasi vielä kun laatikoiden päälle iskin kasvihuoneen. Mutta mitä?! Vähän oli orvon näköinen yksinään mutta varsin suurta ei mahdu siihen kaveriksi. Joten vielä pimeitä iltoja laitoin piristämään valosarjan laatikon ja kasvihuoneen väliin. :-) En tiedä onko ihan hölmö idea mutta antoi sitä kaipaamani eloa ja näyttää kyllä illalla varsin mukavalta! :-)






Yksi suuri syy myös tähän oli kun kissa neidit ovat myös erittäin reippaita puutarhureita niin jospa nyt olisi hiukan suojassa näiltä kahdelta ihanuudelta. ;-) 
Osaa istutuksista on nimittäin jo toinen erä menossa niin jos vaikka nämä nyt kenties saisi kasvamaan loppuun asti. 

Kasvihuoneessa kasvaa nyt mm.

♥ Paprika

♥ Chili

♥ Värikäs chili






Nyt sitten täytyy vaan toivoa että tuolla myös istutuksemme kasvaa, tuottaisi nyt edes joku tulosta ja piristäisi tätä kevättä :-) Toivossa on hyvä elää, eikös se niin mene?! 


Mukavaa alkuviikkoa kaikille! ♥


28 kommenttia:

  1. Kauniin näköistä tuli kyllä! Ja toivottavasti saatte istutukset hyvin kasvamaan :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 Peukut on pystyssä että edes joku lähtisi kasvaan, olisi kyllä niin suuri ilo jos nyt onnistuisi tänä vuonna edes :-D

      Samoin :-)

      Poista
  2. Tosi kiva idea nuo laatikot ja minikasvihuone! Valot sopivat siihen tosi kivasti. <3 Näin muuten Kodin1:ssä vanhan perunalaatikon näköisiä laatikoita viime viikolla. ;) Itselläkin olisi sellainen etsinnässä, mutta jäi vielä kauppaan, kun en välittänyt siinä olleesta tekstistä. Mutta jos vielä on laatikolle tarvetta, niin kannattaa kurkata. :)

    Mukavaa alkuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste odottelee blogissani... ;)

      Poista
    2. Kiitos Jenni! <3

      Pitkään piti miettiä että onko valot ihan "yli ampuvat" tuohon mutta jotakin siitä puuttui, näytti tylsältä ilman mitään, ja täytyy sanoa että illalla kivasti valaisee laatikon allekin, nätisti asettuu :-)
      Kiitos vinkistä, täytyy katsoa onko tullut tänne uutta erää kodin 1:seen, näin joskus muutama viikko sitten mut kun uudestaan menin ei ollut :-D Mun tuuri tietty! :-D

      Samoin <3

      Poista
    3. Niin ja kiitos haasteesta! :-)

      Poista
  3. Kyllä ne kasvaa. Viime kesänä minulla oli chiliä ja tuli ihan mahdottomasti. Nyt on paprikaa tuloillaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, sitä kovasti toivotaan, edes joku lähtisi kasvamaan :-D Hih.

      Paprikaa olen joskus saanut hyvin kasvaan ja sitä kovasti nytkin odotetaan :-) Chiliä myös kovasti! :-)

      Poista
  4. Voi miten ihanan näkönen! Laatikot sopii niin hyvin tuohon, ja nuo valot on kauniit. Ihana idea Seija! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! <3

      Kiitos kun laitoit kauniin kommentin :-)

      Poista
  5. Onpa mukavan näkönen :) meillekin on tulossa vanhoja viinilaatikoita taas tällä viikolla, pitikö alkaa tyylivarkaaksi....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :-)

      Oi, tuleeko kuvaa nettiin laatikoista? :-) Ilman muuta saa alkaa tyyli varkaaksi ;-)

      Poista
  6. Ihana minikasjän elämä on kasvihuone. Tuollaisesta olen itsekin haaveillut. Kyllä tää viljelijän elämä rankkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan rankkaa :-D Kyllä :-D Ikeasta saa nyt edullisesti tuon, olikohan toukokuun alkupuolelle?! :-)

      Poista
  7. Ihana minikasvihuone, itsekin oon ihaillut juuri noita :) Kyllä tää viljelijän elämä on rankkaa :D

    VastaaPoista
  8. Onpas ihana kasvihuone! Mullakin on chiliä tulossa, peukut pystyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :-)

      Peukutetaan nyt kovasti sinne että tänne :-D

      Poista
  9. Aivan mieletön!! Tosi kauniin näköinen kokonaisuus!! I like :))

    VastaaPoista
  10. Todella ihana kasvihuone ja tuo kokonaisuus!!!

    VastaaPoista
  11. Kivan näköinen! Itsekin haluaisin tuollaisen kasvihuoneen, kun en sitä isompaakaan saa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru! :-)

      Nyt kannattaa Ikeasta poiketa hakeen, on vielä tarjouksessa :-)

      Poista
  12. Oi se on tosi ihana!!<3 <3 Valot kruunaa vielä koko komeuden!:)

    Mukavaa viikkoa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Niina kauniista kommentista! <3

      Samoin sinulle päin! <3

      Poista
  13. Voi miten tunnelmallisia kuvia. Oih :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...