keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Tallinna ♥

No niin, nyt sitten viimein kurkataan hiukan viime viikon lopulla tekemäämme reissuun Tallinnaan. 
Itse pidän tuollaisena pikku arjesta irrottautumis loma paikkana Tallinnaa oikein mukavana vaihtoehtona. Olen muutaman kerran aikaisemmin tehnyt vastaavan reissun sinne ja muuten Tallinnassa on tullut poikettua hiukan nopeammilla reissuilla. 


Matka vaihtoehtoja mietin aikas pitkään että minkä tyyppisesti reissun teemme. Ja päädyin sitten reissuun jossa oltiin pari yötä. :-) Se oli juuri sopiva tässä kevään kynnyksellä.




Koko reissun ajan, ilmat suosi meitä todella paljon. Torstaina kun lähdettiin kotoa, oli niin kaunis kevät päivä. Perjantaina oli aavistuksen kylmempi mutta aurinko paistoi. Lauantai oli sitten jo taas todella kaunis ja keväinen päivä. Oltiin varauduttu hiukan huonompiin säihin kun sitä sää tieto hiukan enteili että ei näin kauniit ilmat osuisi kohdalle. 





Hotelli valinta oli oikein onnistunut. Ihan sataman lähellä (noin 100m) on Hotelli Europa jota voin kyllä todella lämpimästi suositella kaikille! Sijainti, palvelu ja ulkonäkö, todella loistava ja siisti. :-) Tästä oli helppo lähteä kulkemaan pitkin Tallinnaa ja laivaan pääsi helposti lyhyen matkan vuoksi. 

Joka huoneessa suloinen lammas toivottaa tervetulleeksi, hauska yksityiskohta ;-)





Satamasta lähtee muutamia kertoja päivässä ilmainen bussi mukavaan kauppakeskukseen Rocca al Mare. Kauppoihin mitä sieltä löytyy, voit tutustua tästä. Tämä oli erittäin hyvä valinta lähteä tänne ostoksille. Ja arvatkaapa, reissulta tarttui vaatetta paljon enemmän matkaan kun mitään sisustus juttua! ;-) Joskus näinkin päin. 

Täältä löytyi vaate kauppoja moneen makuun ja monet monet merkkivaate liikkeet myös. Sisustus valikoimaa oli myös mutta ei niin suuressa mittakaavassa kun vaate liikeittä sekä kenkä liikkeitä. 

Oikein mukava kauppakeskus :-) 







Päivä kun oltiin kuljettu pitkin Tallinnaa / kauppoja, alkoi jo tulla nälkä. Ei lähdetty merta edemmäs kalaan vaan menimme hotellin ravintolaan syömään. Todella viihtyisä ja siisti ravintola, valinta oli muuten oikein onnistunut mutta hyvästä Suomen kielestä huolimatta tarjoilija ei ilmeisesti ymmärtänyt mitä tarkoitti kun mieheni sanoi että ruoan pitää olla ehdottomasti kananmunaton.. .. se sitten huomattiin illalla kovana kipuna että ei ollut ihan täysin asiaa ymmärtänyt. 

Ruokakin oli todella edullinen! Itse otin kanapasta annoksen joka oli todella iso, limsan juomaksi ja jäätelöannos jälkiruoaksi, kaikki tämä, oli 11€! Eipä ollut paha hinta! 






Vaatteita tosiaan tuli ostettua tältä reissulta enimmäkseen, mutta oikein piristävää vaihtelua sekin tuolle sisustukselle. :-) 
Laitoin kumminkin muutaman kuvan ihanista muista löydöistäni. 
Aivan ihanaa teetä, niin suloisessa pakkauksessa, voiko pakkaus enään kauniimmaksi mennä?! Äidille ostin HappyCat viinipullon koska heidän mökillään on ihana keräelmä eri värisiä pulloja ja löytyi uusi väri muiden kisujen joukkoon. Jajajaja.. .. niitä servettejähän ei ole koskaan liikaa?! Vai miten se meni?! :-D






Iltapala oli laitettu jo valmiiksi mutta sitten vatsakipu yllätti miehen aika kivuliaasti ja itselläkin laktoosin takia oli hiukan erikoinen olo joten sitten iltapala kerättiin pois ja laitettiin kassiin ja nautittiin sitten kotona seuraavana iltana. :-) 
Tallinnassa myytiin monessa paikassa jo mansikoita kojuissa. Hiukan epäilytti ensin ostaa jos näistä tulisi myös jotakin vatsakipua mutta eipä onneksi tullut kun riski otettiin. 









Vanhaan kaupunkiin lähdettiin kävelemään lauantai aamuna hyvissä ajoin. Hiukan liiankin hyvissä ajoin kun mikään ei ollut vielä auki. Oi ja voi! Miksei hekin ole tälläisiä aamu virkkuja kuten minä?! 
Joka tapauksessa oli mukava vaan kävelläkin ja nauttia aivan ihanasta auringosta. 






Paluu matkalle en ottanut hyttiä meille koska se kesti vain noin kolme tuntia. Oltiin ostettu evästä ja mentiin mukaville paikoille laivan yläosaan, siitä kelpasi aurinkoa ihastella. 

Arvatkaapa kehenkä iski nuo pastelli sävyiset "kopit"?! ;-)


REIPASTA PÄIVÄÄ KAIKILLE! ♥

24 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana reissu ja kuvia olet ottanut :)

    Itse en ole koskaan tallinnassa vielä käynyt, kesällä olisi viimein tarkoitus mennä käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Tiia! <3

      Mukava kuulla, Tallinna on kyllä ihana paikka käydä pikku lomalla :-)

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta. Ja kuvista tuli sellainen olo, että tekisi mieli lähteä taas pitkästä aikaa käymään. Tallinna on just sellainen mukava ja helppo pistäytymispaikka kuin sanoitkin. Keli vaan on oleellinen. Räntäsateessa vähän nautinto kärsii.

    Ajattelin tosta ekasta hotellikuvasta, että sulla on matkalammas, jonka otat aina reissuun mukaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että pidit kuvista :-) Juuri samaa mieltä olen, pienenä loma kohteena todella oiva, vähän pääsee arjesta irti! :-) Ja TOTTA, jospa nytkin kelit olisi olleet päinvastaiset, olisipa se kyllä paljon syönyt tunnelmaa!

      Lammas oli kyllä suloinen mutta ei sentään oma! :-D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Sitten vaan lomalle matkaa varaamaan :-) Itsekin voisin tehdä uuden reissun perään :-D

      Poista
  4. Kiva matka, ihana herkkuja, kauniita maisemia ja mielettömiä shoppailumahdollisuuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos kovasti! :-) On se mukava pyöriä hiukan eri kaupoissa välillä :-D

      Poista
  5. Oi, aivan ihania kuvia ja tunnelmia Tallinnan reissulta! <3 Mansikoita, nams! :) Tosi hienoa, että sää oli noin huippu teidän reissulla. Harmi tuota vatsakipua vaan, onneksi ei reissu mennyt pilalle sen takia! <3

    Me ollaan kanssa nyt kahtena edelliskertana oltu samassa hotellissa, oon kanssa tykännyt tosi paljon. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Jenni! <3 Ihana kommentti! :-)

      Mansikoita oli kyllä pakko saada, eka kesän tunnelma :-)

      Onneksi suht nopeasti sitten helpottikin kipuilut mutta tovin se kesti. Loppu hyvin, kaikki hyvin :-)

      Tuo oli kyllä hyvä hotelli, se on jatkossa ehdottomasti paikka mihin mennään :-)

      Poista
  6. Kivalta kuulosti teidän reissu! <3 Ihania kuvia♥

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia onnistuneelta reissulta!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä mieli palata arkeen takaisin onnistuneelta reissulta! :-)

      Kiitos kauniista kommentista! :-)

      Poista
  8. Ihanan kuuloinen reissu, Tallinna on tosi kiva paikka!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! <3 Oikein mukava pikku lomapaikka! :-)

      Poista
  9. Vau, todella hienoja kuvia teidän matkasta. Olipa mukava, kun laitoit paljon kuvia, niiden hieno tunnelma välittyi tänne saakka! <3 Oikein hemmotteluloma teillä ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :-) Kuvia tuli napsittua todella kovasti reissulta, monesta paikkaa :-) Kuvauskin on vienyt niin mukanaan! :-)

      Poista
  10. Kiitos kivasta postauksesta kun jaoit kanssamme matkan. Tosi kivoja kuvia ja ihanat nuo ruoka-annokset!
    Harmi että ruoka ei vastannut ihan odotuksia.. Mutta onneksi ehditte myös nauttia matkasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! <3

      Ruoka oli kyllä maistuva vaikka kipeäksi mieheni tulikin ja ennenkaikkea, mahdottoman halpa! :-) Eipä täällä tuohon hintaan syö yhtään missään :-D Ensi kerralla sitten entistä varovaisemmin! :-)

      Poista
  11. UUUh lalaa--champagne ja strawberries ;););)

    TOdella kauniita kuvia olit taas ottanut! :))

    VastaaPoista
  12. Kivoja kuvia! Minäkin piipahdin muutamana viikonloppuna Tallinnassa, se on mukava paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Se on kyllä mukava paikka tuollain juuri käydä, pääsee vähän irtautumaan arjesta! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...