perjantai 13. joulukuuta 2013

* Luukku 13: Helmi- sydämet



13. luukku aukeaa sydämellisissä merkeissä

Syyskuussa kerran poiketessani Sinooperissa sain ajatuksen helmisydämistä. Työn alla on ollut myös toisenlaiset helmityöt (jotka edelleen kesken) ja myös niihin olin hakemassa helmiä. Mielessä oli valkoiset helmet mutta eipä niitä niin vaan löytynyt.... mistään! Monesta mahdollisesta paikkaa etsin ja etsin mutta kaikkialla oli vain eioota tarjolla. 
Lopun kaiken ostin värikkäitä helmiä ja ajatuksena oli että minähän vaikka maalaan ne valkoiseksi kunhan saan tämän ideani toteuttaa. Ajatus kuitenkin tuhottoman monen helmen maalaamisesta jäi ja jäi. 




Onni oli kuitenkin matkassa kun Keski. :n Jenni vinkkasi minulle kaupasta josta hän oli löytänyt valkoisia helmiä. 

KIITOS Jenni tästä vielä kovasti!

Kun tilaus saapui olin kyllä eri onnellinen, viimein tämä pari kuukautta kestänyt projektini pääsisi alkuun. Olin jo toivon ehtinyt menettää että näitä pääsisin edes tekemään. Mutta, aina pitäisi muistaa että toivoa kannattaa pitää yllä, useimmiten se kuitenkin toteutuu! :-)




Yksi ilta laitoin sitten pujotellen urakalla helmiä rautalankaan ja vääntelin sydämeksi. Leppoisaa puuhaa pienellä vaivalla.... vaikka valkoisia helmiä olikin kovin vaikea löytää jota vieläkin jaksan ihmetellä :-)

Toivottavasti nämä ilahduttaa mahdollisimman monta tänä jouluna! ;-)




Ilman näitä pieniä apureita hommasta ei tietenkään olisi tullut mitään ;-) Toista neitiä kiinnosti helmet suuresti ja toista rautalanka joten hommat onnistui hyvin! :-)


Tänään on aihetta juhlaan! Illalla pikkujouluillaan ja tänään ihanana Lucian päivänä vietän nimppareitani! :-)


KAUNISTA PÄIVÄÄ TEILLE JOKAISELLE!




26 kommenttia:

  1. Onnea lämpimästi sinulle Seija!

    VastaaPoista
  2. Nättejä syrämmiä tuli. Pitääpä joskus koklata! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuita oli kiva värkkäillä, yksinkertaista ja mukavaa :-)

      Poista
  3. Onnea nimpparina Seija! <3 Ja mukavaa, että vinkistä oli iloa, itsekin ihmettelen miten voi valkoisia helmiä olla niin vaikea löytää.

    Kivoja pikkujouluja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! <3

      Tuosta oli niin kovasti iloa! :-) Menetin jo todella uskon että ikinä löytäisin niitä valkoisia helmiä mistään! Vieläkin jaksan kummastella että miten saattoi niin vaikeaa ollakin?! :-/

      Kiitos, toivottavasti on mukava ilta! :-)

      Poista
  4. Tosi kauniit, ihanaa tehdä itse kaikenlaisia joulukoristeita tai muutenkin koristeita. Hyvä kun sulla on apulainen lähellä :) Iloista nimpparia täältäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna kovasti! <3

      Itse on tosi kiva tehdä kaikkea, kun vaan olisi vielä se muutama lisä tunti niin ehtisi paremmin, pää täynnä ideoita ja ei tie kuinka kaikkia ehtisi värkkään ;-)

      Apulaiset olivat kyllä aikamoisia, mutta niin ihania kun mukana! <3

      Poista
  5. Ihania helmisydämiä, tosi kiva pikkulahja vaikka ystäville! Hyvää nimpparia myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin itsekin ajattelin :-) Tuo on kiva sujauttaa lahjaan mukaan :-) Lämmin ajatus itse tehdystä :-) <3

      Kiitos onnitteluista! <3

      Poista
  6. Hih... ihanat apulaiset ♥ ja ihanat helmet!
    Oikein mukavaa nimipäivää ♥ ja viikonloppua :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, apulaiset olivat kyllä ihanat tässä(kin) hommassa vaikka välillä helmet meinasi hiukan karkailla kiposta pois ;-)

      Kiitos kovasti toivotuksesta! <3 Mukavaa viikonloppua myös sinne päin! :-)

      Poista
  7. Kauniita sydämiä <3 mistä tilasit?
    Nimpparionnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat taitoisa kaupasta joka on Tampereella. Nettikaupasta siis tilasin :-) Nopea toimitus! :-)

      Kiitos muistamisesta! <3

      Poista
  8. Jo on aihetta juhlaa jo toinen päivä peräkkäin. ONNEA

    VastaaPoista
  9. Hyvää nimipäivää, helmet ovat kauniit <3

    VastaaPoista
  10. Ihanaista nimipäivä iltaa <3 Vaikka aamulla en niin yhdestä Seijasta ollut niin innoissani, kun se oli riehunut koko yön meillä ulkona ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistamisesta ♡

      Seija myrsky tosiaan on riehunut kyllä riehunut aikalailla ;-) olipa hassu kun osui omalle nimelle. ;-)

      Poista
  11. Söpöt sydämet :) Myöhästyneet nimpparionnittelut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuita oli tosi kiva tehdä :-) lepposaa puuhaa :-)

      Kiitos paljon ♡

      Poista
  12. Hyvää nimpparia :))) Ihania nuo sydämet!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♡

      Nuo sydämet on kyllä ihania, haastetta voisi jatkaa tähtiä tehden ;-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...