perjantai 20. joulukuuta 2013

* Luukku 20: Tunnelmaa ♥







Tänään avataan luukku numero 20, ensimmäinen joululoma päivä ja tänään suunnataan nokka kohti mökkiä. Toivottavasti ehdittäisiin poiketa myöskin joulutorilla koska se on vielä tältä vuodelta käymättä. 

Tämän päivän luukusta paljastuu keittiön jouluisia tunnelmia. 
Löysin loppu syksystä Anttilasta aivan ihanaa tähti "kangasta" pienessä rullassa ja tälläisenä tähtifanina en tokikaan voinut vastustaa sitä. Sain heti idean että joulun aikaan laitan sitä kauniisti keittiönpöydälle ja väliin koristeita, kynttilöitä unohtamatta. Joulukuun alkupuolella kävin tuumasta toimeen. 

Kangas oli kuitenkin suht haasteellista käyttää, eipä se niin vaan taipunut kuten olisin tahtonut. Hiukan tahtojen taistelua käytiin kunnes kangas asettui edes suurinpiirtein kuten olin ajatellut sen olevan. Sitten vain päälle koristeita sekä kynttilät ja kokonaisuus oli valmis. Suht pienellä vaivalla kuitenkin näyttävä ja astetta juhlallisempi kokonaisuus. 

Pöydän ääressä on nyt kelvannut nauttia kuumaa kaakaota ja muita joulun herkkuja ♥ 



KAUNISTA PÄIVÄÄ TEILLE IHANAT SINNE RUUDUN TOISELLE PUOLELLE! ♥

P.S. Anteeksi rakeiset kuvat, olen huomannut että toisinaan bloggeri pakkaa kuvat kovin rakeisiksi, ovatko muut huomanneet samaa? 

28 kommenttia:

  1. Mahtavaa joululomaa! Nyt vaan nautit ihan joka hetkestä mikä kohdalle osuu tässä jouluntunnelmassa - onhan tämä sinun lempivuodenaikasi! Helmikuun lapsi täällä valvoo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♡ kyllä tätä lomaa odotettu onkin :-) kun aamu kiireestä päästiin niin sitten alkoi kunnolla loma :-)

      Poista
  2. Ihanaa joululomaa ja mökkeilyä teille! <3 Kaunista kangasta olet löytänyt, näyttää ihanan jouluiselta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Jenni ♡

      Pidän itsekin paljon tuosta kankaasta :-) se on tosi nättiä vaikka ei heti halunnut taipuakaan miten olisin halunnut ;-)

      Poista
  3. Hauskaa mökkeilyä, ihana tunnelma! Me aloittelemme täällä joulukarkkien tekemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mökiltä on ihana aloittaa kunnon joulun tunnelma. :-) lumi toki täydentäisi asian, nyt on niin tummaa kun olla ja osaa.

      Toivottavasti teidän karkit onnistui :-)

      Poista
  4. Kuvat näyttävät ihan hyviltä...ei yhtään rakeisilta. Kaunis asetelma...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöydästä tuli oikein kiva lopun kaiken sähläyksien jälkeen :-)

      Kiitos kauniista kommentista ♡

      Poista
  5. Ihanaa lomaa sinne <3. Täällä jo lomalla toista päivää ja piirakanpaisto odottaa. Mukavaa mökkireissua. Juu olen välillä huomannut että rakeinsuutta ilmenee, mutta ei se tuollaisissa tunnelmakuvissa haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ♡ ja loma iloa myös sinne :-)♡

      Ihmettelen tuota rakeisuutta vaikka perus muokkaukset teen aina samoin niin ei aina sitä kuitenkaan ilmene, hassua. Nyt oli poikkeuksellisen paljon näissä kuvissa.

      Poista
  6. Rentouttavaa joululomaa teille <3

    Ja juu. Olen itsekin huomannut rakeisuuden, mutta omalla kohdallin olen laittanut sen kuvaajan piikkiin. Että tavallaan lohduttaa (joskin tylsää), jos se voi johtua bloggerista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♡

      Mielestäni johtuu bloggerista kun ei aina tule ja itse ainakin perus muokkaan aina samalla tapaa :-)

      Poista
  7. Oikein ihanaa lomaa!
    Kuvat on tosi tunnelmallisia :)
    Itse pakkaan (pienennän) kuvat jo etukäteen, ennen kuin lataan ne postaukseen. Käytän pidemmällä sivulla 800 pikseliä ja suht ok:lta ovat mielestäni näyttäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon ♡

      Samaan kokoon itse muokkaan kuvat aina, olen tovin aikaa jo laittanut mutta silti välillä heittää nuin rakeiseksi, empä tiedä mistä ihmeestä johtuu :-)

      Poista
  8. Oi mitä tunnelmakuvia <3 Ihanaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos niina, voi kuinka kauniisti kirjoitit ♡

      Poista
  9. Näistä kuvista tulee niin joulutunnelma <3 Kiitos :) Mullakin joskus muuttuu kuvat rakaiseksi, kun lataan ne bloggeriin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla että sait joulutunnelmaa :-)♡

      Ihmettelen kovasti kun välillä kuvat heittää noin! Yleisesti ei mutta aina välillä.

      Poista
  10. Ihanaa lomaa ja nauttikaahan mökkeilystä!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3

      Mökkeily tekee tässä vaiheessa vuotta todella hyvää :-)

      Poista
  11. Tunnelmallisia kuvia! Loma on parasta ja varsinkin, kun sen saa viettää tärkeiden ihmisten kanssa.

    <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta LOVE, juuri noin asia on täsmälleen! :-) Tämä aika vuodesta on niin ihanaa ja tärkeää! <3

      Poista
  12. Voi tähdet, tähdet, miten ovatkin niin mieluisia <3
    Kaunis kangas!

    VastaaPoista
  13. Oikein ihanaa ja ansaittua lomaa! ♥

    VastaaPoista
  14. Ihania tunnelmia!!! :) Ja ihanaa lomaa!! ♥ Täälläkin joulun jälkeistä lomaa odotetaan kuin kuuta nousevaa kunhan tästä työputkesta pääsee eroon!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että sinun työputki hurahtaa nopeasti ja pääset myös loman viettoon ♡

      Kiitos paljon toivotuksesta :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...