lauantai 5. huhtikuuta 2014

Laatikossa



Aurinkoista huomenta kaikille! :-) 
Narsissit, aurinko ainakin kotona jos ei nyt joka päivä ihan ulkona. Ehdoton kevään tuoja. Näitä on vaan saatava joka kevät, mielellään jo hyvissä ajoin ja pitkin kevättä niitä tarvii kotona ja myöhemmin vielä parvekkeellakin olla. 
Mutta mihinkä narsissit nyt pääsikään?! 

Monista blogeista(kin) tuttu puulaatikko ( HM home ) on saanut tänä keväänä uuden värin kauniin tumman puisen rinnalle. Yksi päivä jo maaliskuun alussa bongasin sen hennesin sivuja selatessa mutta toimitus oli vasta maaliskuun lopulla. Onneksi kuitenkin hiukan aikaisemmin liikkeeseen tuli näitä ihanuuksia ja kaverini nappasi minullekin tämän! Super happy! :-)





Niina, VaniljaHouse blogista oli laittanut myös tähän ihanaan laatikkoon kevään piristystä joten tämä ihana idea oli ihan pakko napata matkaan :-) Kiitos Niinalle kivasta vinkistä! :-) 

Harvassa paikkaa kuitenkaan myydään pieniä narskuja. Niitähän olisi pitänyt vielä saadakin hetinyt! ;-) Käytin viimeisen oljenkorren ja ajattelin että Plantagen ei petä ja ei se myöskään pettänyt, sieltä kotiutin kolme ihanaa narskun alkua viime perjantaina. Enkä meinaan ollut ainoa joka oli sinä kauniina ja aurinkoisena päivänä näitä samaisia kukkasia ostamassa. Oli hauska katsella kun liki kaikilla oli narskuja kärryssä / korissa. Mutta niin ihania ne onkin! :-)





Tämän ihanan narsku laatikon laitoin ruokapöydän päähän. Se sopii paikalleen mielestäni kuin nakutettu. Yöksi on parempi vaan ottaa pois ettei pienet puutarhurit käy asialla ;-) Ja ovatpa narskut hyvin yön kestäneet parvekkeella ollakin, jaksaa sitten pidemmän aikaa piristää sisällä! :-)


32 kommenttia:

  1. Narsissit todellakin tuovat auringon ja kevään kotiin:)!!! Ihania! Ja ihana on myös laatikko! Kaunokaista viikonloppua Seija♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta :-) harmaampanakin päivänä narskut tuo kotiin aurinkoa :-)

      Kiitos ja samoin :-)♡

      Poista
  2. Ihanat pienet puutarhurit :D Meillä ei voisi kyllä jättää kukkia pöydälle edes päivällä, mä niin laitan tän(kin) vielä pentuajan piikkiin (1v ;D) Mutta tänään on kyllä haettava kukkia kotiin, kyllä ne vaan niin piristää! työhuoneessakin ;) Mutta tuo sinun laatikkosi on kyllä kuin tehty noille kukkasille! :) Teillä näyttää niin ihanan valoisalle! ♥ Ihanaa lauantaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo sellaisia puutarhureja ovat kanssa :-) laitoin nyt kissan ruohoa kasvamaan niin sitä saavat narskuttaa huoletta ja varmasti tyytyväisenä :-)♡

      Ihana ja kaunis kiitos sanoistasi, ne lämmitti kovasti ♡ mukavaa lauantaita :-)♡

      Poista
  3. Narsissit ovat ihania kevään tuojia. Tänään pitäisi laittaa rairuoho kasvamaan.
    Mukavaa viikonloppua ja muista merkata kalenteriin 17.5.14. :)

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, joka vuosi ne ilahduttaa :-)♡

      Toiveissa on tuo päivä :-)

      Mukavaa viikonloppua :-)

      Poista
  4. Ihanat kukat!!!
    Rentoa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  5. Vai sellaisia innokkaita puutarhureita ;-)
    Pirteää lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kun silmä välttää niin on kyllä puutarhurit työssä :-D

      Kiitos samoin ♡

      Poista
  6. Ihana laatikko, ja narsissit vähintään yhtä ihania! :-) Mukavaa viikonloppua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo laatikot on niin vienyt mennessään :-) olen niin tykästynyt niihin ja moni käyttöisiäkin :-)

      Kiitos samoin ♡

      Poista
  7. Näyttää aivan ihanalta, Seija! <3 aurinkoista lauantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua ihana, kiitos kovasti :-):-)♡♡

      Samoin ♡

      Poista
  8. Ihanat kuvat ja ihanat narskut <3
    Oikein iloista lauantaita :)

    VastaaPoista
  9. Aivan mieltsin toi laatikko! Mäkin sitä silloin aikoinaan ihailin, mutta jotenkin jäi juuri tuon toimitusajan takia!!

    Aurinkoista lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin :-) syksyllä ajattelin ruskeasta laatikosta samoin mutta nyt tuo.... on ihan oma luku :-)

      Kiitos ja mukavaa sunnuntaita :-)♡

      Poista
  10. Kaunista ja miten ihania kuvia! Iloista viikonloppua Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ihanainen, kaunis kommentti ♡

      Mukavaa sunnuntaita :-)♡

      Poista
  11. Narsissit on niin ihania kevään tuojia. Kaunis tuo laatikko vaaleana.

    VastaaPoista
  12. Laatikko näyttää oikein kauniilta narsissien kera . Ihanaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) tuo on niin mieleinen nyt :-)

      Kiitos paljon ja sunnuntain iloa :-)

      Poista
  13. Kaunis kokonaisuus! Narsissit tuovat kyllä auringon sisälle. ;)

    VastaaPoista
  14. Narsissit ovat varma kevään merkki! Ihania kuvia! ♥

    VastaaPoista
  15. Ihanaakin ihanempi tuo laatikko!! <3 Mun pitäis varmaan hommata noita pikkunarskuja, kun isot ei mulla kestäny.. Vai liekö sen helpompia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä tuosta laatikosta, se on <3

      Koeta ihmeessä nuita, ne on jopa lähtenyt tämän tumpelon käsissä kasvamaan :-D Kun yleensä mulla ei todellakaan mikään kasva! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...