maanantai 21. huhtikuuta 2014

Melkein onnistunut juustokakku & arki 3/5





Iloista ja hyvää toista Pääsiäispäivää! :-)

Voihan juustokakku, en voi muuta todeta. Juustokakku on aina ollut meillä ehdoton yhteisherkku. Tämä on myös sellainen joka aina tehdään yhdessä, yleensä esim. viikonloppu vapaalla tai muussa vastaavassa sopivassa hetkessä. Jutussa on kuitenkin pari hassua muttaa ;-)

Joka ihmeen ikinen kerta kun tätä on alettu tekemään, tavalla tai toisella joku menee vikaan. Kertaakaan kakku ei ole onnistunut ihan  just ja melkein oikein ;-) 
Mm. kiille on muutaman kerran epäonnistunut, kerran kakusta tuli niin ohut kuin lätty ja kerran ei hyytynyt kunnolla ja mitä sitten tällä kertaa kävikään?!

Viime viikonloppuna maalla tehtiin tätä innokkaasti, kunnes yks kaks mieleeni tuli, juusto! Emme ostaneet juustoa kakkuun ollenkaan. Täytyy sanoa että vaikka kaupassa tavasin että kaikki aineet on niin juusto ei käynyt mielessäkään. Voi nenä! :-D 
No, mutta, rahkaa ja kermaa oli joten tästä tuli sitten rahkakakku, maku mitä parhain ja ulkonäkökin ihan ok, joten, tälläinen tarina tällä kertaa tällä kakulla! 

Alla vielä ohje tähän kakkuun, ohjetta en sen kummemmin katsonut mistään tällä kertaa vaan kehittelin itse. 


RAHKAKAKKU

POHJA:
* paketti suklaakaura keksejä
* n. 100g voita

PÄÄLLINEN:
* paketti rahkaa
* purkki vispikermaa
* ripaus sokeria
* 150g vadelmia tai muita marjoja 
* 4 liivatelehteä

Koristeeksi suklaata! 


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 




On arkikuva haasteen kolmannen kuvan vuoro. Voi ihanuus, olen ihan koukussa tähän haasteeseen nyt ;-) Instagramissa tämä haaste myös odottelee uudelleen joten taidan sitten tämän päätyttyä jatkaa siellä tätä. 

Eilen töiden jälkeen oli onneksi parempi päivä ja pään särystä oli vain pienen pieni muisto jäljellä. Joten tehtiin eväät ja kaivettiin minunkin pyörä esille ja lähdettiin kevään ekalle Piknikille! Nams! Voi ihanuus tuota paistetta kun tarkeni t-paidassa enemmän kun hyvin, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämmin tuuli henkäili mukana. Piknik kausi ja pyöräkausi on siis nyt virallisesti avattu tälle vuotta! :-)

Lähtisikö arki haasteeseen mukaan Melissa, Melissa's Take on Life ( klick ) ? :-)


40 kommenttia:

  1. Tiiätkö, että oon monesti tehnyt juustokakku ilman juustoa ja se on ohjeessa luokiteltu juustokakuksi :) Eli voidaan sanoa, että onnistunut juustokakku teillä oli ;) Näyttää kyllä maukkaalta!
    Oli kyllä upea päivä eilen, joten ei ihme, että pyöräilykausi avautui :) Pohjoisempana ei ihan t-paidalla tarennut, mutta toppatakin sai jo vaihtaa kevyempään :)

    Mukavaa viimeistä pääsiäispäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ihana kuulla :-) tosi hyvä juttu että ei nyt mikään hirveä moka ollut :-D
      Maku oli erittäin hyvä, maistui kyllä liiankin hyvin :-)

      Pääsiäinen ollut mahti ilmoilla, niin lämpöä :-) täältä sinne lämpöä :-)

      Samoin kiitos :-)♡

      Poista
  2. Pääasia, että kakku maistuu hyvälle! <3 Itse aikoinaan tykkäsin kovasti Sacher-kakusta ja monta monituista kertaa sitä teinkin, kertaakaan en onnistunut ja lopulta luovutin. Nyt en ole varmaan viiteentoista vuoteen kokeillutkaan. ;)

    Pyöräkausi on ihanuutta ja onneksi päänsärky hellitti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maku oli loistava, tosi nam :-)

      Aivan ihana kuulla että ei muillakaan mene kuten Strömsössä aina :-) kyllä se vaan lämmittää :-) ehkä me vielä onnistutaan molemmat :-D

      Ihana kevät ♡

      Poista
  3. Hehhee, kovan onnen kakku teillä :-D
    Pääasia, että herkut ovat hyviä vaikka ulkonäkö pettäisi!
    Pitäisiköhän vihdoin kaivaa fillari esiin..en olekaan viime syyskuisen pyöräonnettomuuden ja sormen katkomisen jälkeen yhtään pyöräillyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellisesti sanottu Eija, tuo on kovan onnen kakku :-D

      Pyöräkausi oli ihana aloittaa :-) toivottavasti sinäkin pääset pyörän selkään :-)

      Poista
  4. Hyvältä näyttää, juustokakku on meidän lemppari myös :) Kivaa kuulla, että toimii ilma juustoakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii toimii hyvin nuin :-) omalla tavallaan ehkä parempaakin jopa, uskaltaisin sanoa näin :-)

      Poista
  5. Hyvännäköinen kakku, olen itsekin monesti tehnyt juustokakkua johon ei juustoa tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla :-) se on hyvää todistetusti ilmankin :-)

      Poista
  6. Kyllä on herkullisen näköistä, nam! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistui :-) juusto ei sitten kuitenkaan ollut ongelma :-) voin suositella nuinkin :-)

      Samoin :-)♡

      Poista
  7. Onneksi saitte kakun aikaiseksi vaikka osa aineista puuttuikin...:) Varmasti on maukas!

    VastaaPoista
  8. Heh, ei aina mene niinkuin Strömsössä! ;) Mut ei se mitään, pääasia että maistuu! :)


    Ihanaa uutta viikkoa sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, ja silti loppu tulos voi miellyttää :-) tämä kyllä maistui :-)

      Samoin :-)♡

      Poista
  9. Hih, mulle päänvaivaa aiheuttaa se keksipohja. Käsin murskaan keksit, ne jää monesti liian isoiksi möykyiksi tai sit pohjasta tulee muuten vaan liian paksu tms :D Mut hyvän näköinen kakku teillä! Täällä tehtiin eilen mango-juustokakkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me keksittiin hyvä vinkki keksien murskaamiseen, lasin pohja, sillä saa taikinakulhossa erittäin hyvin laitettua juuri sopivaksi pohjaan! :-) Kannattaa kokeilla! :-)

      Mango-juustokakku kuulostaa todella hyvältä! :-)

      Poista
  10. Ihanan herkullisen näköinen kakku :)
    Mukavaa 2.pääsiäispäivää

    terkuin. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja maistui sitten lopulta ilman sitä juustoakin :-) Joskus sattuman kauttakin onnistaa :-D

      Kiitos ihana ja mukavaa pääsiäisen jälkeistä aikaa! :-)

      Poista
  11. Hyvältä näyttää! Juustokakut on mun suurta herkkua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustokakut on niin hyviä, ja näin ilman juustoakin ;-) Hih :-D

      Poista
  12. Hyvä kun huomautit blogissani haasteesta, en tajua miten en sitä tuosta tekstin lopusta huomannut! :D Kiitos haasteesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olehyvä :-) Parempi myöhään kun ei milloinkaan! :-) <3

      Poista
  13. Herkullisen näköinen kakku joka tapauksessa! :-) Eihän se aina tarvitse niin ohjeen mukaan mennä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse juu, se tuli nyt onnellisesti testattua :-D Hyvä lopputulos kaikesta huolimatta :-D

      Poista
  14. Juustokakut on kyllä herkkuja! Ihania kelejä on kyllä pitänyt nyt Pääsiäisenä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat niin moneen hetkeen ja paikkaan sopivia :-) Ja tulipa nyt testattua että toimii ilman juustoakin ;-)

      Nämä ilmat on <3

      Poista
  15. Juustokakut, nams! Näyttää herkulliselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iki herkku todellakin :-) Joskus ehkä vielä onnistuu kunnollakin ;-)

      Poista
  16. Juustokakut on niin hyviä!! Näyttää niin herkulliselta! Harjoitus tekee mestarin :D
    Kivaa tiistaita Seija! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :-) Ja ilman juustoakin ;-) Mutta tosiaan, ehkä joku päivä vielä onnistutaan! :-D

      Samoin sinulle! <3

      Poista
  17. Nam minkä näköinen kakku, ja varmasti oikein hyvää rahkastakin tehtynä :))

    VastaaPoista
  18. Voi miten herkullisen näköinen kakku. Eikä näytä yhtään menneen mitenkään erilaiselta vaikka rahkaa onkin. Oli varmasti hyvää!

    Ja tuo pyöräily, sitä oikein jo odotan.. mun pitää vaan ensin huoltaa oma pyörä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistui oikein hyvin ilman juustoakin, eikä loppu tulos ollenkaan huono ollut :-) Huvittavaa vaan oli kun aina jotenkin saadaan kuitenkin epäonnistumaan :-D

      Pyöräily on niin ihanaa! :-) Laita ihmeessä pian pyöräkuntoon ja nyt ilmat suosii kyllä :-)

      Poista
  19. Oi nam mikä ihana kakkunen!! ♥ ♥ Ja tuo on niin totta, ne on joka kerta aina vähän erilaisia! varsinkin kun liivatteen kanssa touhuaa..Kokemuksella liivatematoja kakussa muutaman kerran :D Ja oi piknik, mä haluun kanssa kunnon piknikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustokakku ilman juustoa oli kyllä hyvää kaikesta huolimatta! :-) Varmasti kyllä vastaisuudessakin tullaan tekeen tuolla reseptillä koska se hyväksi osoittautui :-) Josko sitten ei vaikka rahka unohtuisi! :-D
      Liivate on tosiaan myös aika haastava, ainakin välillä, hauska tuo sinun juttusi vaikka ei tietenkään siinä tilanteessa :-)

      Piknikit on niin ihanuutta! <3

      Poista
  20. Vinkkinä rahkan/juuston tilalle: turkkilainen jogurtti+Flora vispivaahto varovasti jogurttiseokseen (johon siis lisätty"täytteet" ja myös jo liivatekin) nostellen lisäten - aivan t a i v a a l l i s t a ja kuohkeaa <3 parasta, kun mausteena sitruuna (kuorta ja mehua) ja päälle mangoa - nam! Hyvältä näyttää tuo sinun kakkusikin, ja varmasti hyvää! :) Kiva vinkki tuo pohja ;)
    T. Riina, semi-aktiivisesti blogiasi seuraava (kiva blogi muuten! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuota kyllä ehdottomasti kokeiltava! :-) Kuulosti ihanan erilaiselta, joten suuri kiitos vinkistä! :-) Mukava kokeilla aina uutta! :-)

      Kiitos mukavasta kommentistasi! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...