lauantai 10. toukokuuta 2014

IKEA PS - mallistosta




Jonkin aikaa ehdin ihastella tätä huippu kaunista peiliä IKEA:n sivuilla että myös blogeissa. Nimittäin, blogi peiliksikin kutsuttu ihanuus on kotiutunut kylppäriin! 
 Koska viime kesänä innostuin kovasti korutelineestä (makkarissa) ja peilejä kun ei koskaan ole liikaa niin tämä kaunokainen oli täydellinen ratkaisu kylppäriin, kaksi kärpästä yhdellä iskulla! 

Kylppärissä oli juuri sopivan kokoinen paikkakin joten, päätös oli tehty! 
Peilillä on vielä ihana tarinakin. Yksi sateinen ja vaihteeksi kovin päänsärkyinen päivä muru yllätti tullessaan  tämän kanssa. Tämä oli niin piristys siihen päivään. En osannut odottaa yhtään. Arjen piristys!





Kylppärissä pesukoneen päällä on viime kesänä suuren ihastuksen myötä edelleen korissa pesuaineet ihanissa vanhanaikaisissa pulloissa. Helposti käytettävissä ja silmäniloa paljon enemmän kun pesuaine purkit olisi tuossa! :-D

Peili sopi siis loistavasti tuon viekkuun. Ovat aika hyvä pari tuossa. Telineeseen pääsee arkisempia koruja kun makuuhuoneen telineessä on sekä ponnareita jne. 
Tästä pienestä jutusta lähtikin into sisustaa kylppäriä(kin) hiukan lisää. Mm. uutta suihkuverhoa olen miettinyt tovin aikaa ja muutama mieluinen olisikin mielessä. Mitähän kaikkea muuta kivaa sitä keksisi?

Vapaa viikonloppu edessä ja nokka käännetty vanhoille kulmille!  

Ihanaa viikonloppua kaikille!

26 kommenttia:

  1. Oi onpas ihana. Miten mulla on mennyt tälläinen ihanuus ihan ohi blogeissa. Tuollaiset pienet yllätykset arjessa on ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo peili on ihan huippu :-) tykkään älyttömästi :-)

      Oli kyllä ihana piristys ♡

      Poista
  2. Ihana tuo koruteline!! <3 Huolisin kyllä meillekin tuollaisen ;) Pullot pesuaineille on kiva idea, paremmalta ne tosiaan noissa ihanissa pulloissa näyttää!

    Mukavaa viikonloppua, nauti vapaista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaan Ikea listalle :-) on kyllä aivan ihana :-) pari kärpästä yhdellä iskulla :-)

      Nuista pesuaine pulloista noin olen tykännyt valtavan paljon noin :-) kiva piristys kylppärissä :-)

      Kiitos paljon, ihana viikonloppu alkaa olla takana :-)

      Poista
  3. Ompa hauska peili! :-D Ja tosiaan monikäyttöinen :-) Ihanat pesuainepullot! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemppari peilini, tarinoineen :-) tykkään valtavasti :-)

      Pesuaineet nuin on kyllä ihan pop :-)

      Poista
  4. Ihana koruteline, se on selvästi odottanut pääsyä teille... omalle paikalleen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru, ihanasti kirjoitit :-)

      Poista
  5. Peili on niiiiin nätti! Kaunis yllätys♡ Hyvä idea kyllä laittaa pesuaineet tuollaisiin pulloihin, ihanat! Kivaa viikonloppua Seija♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana ylläri oli tosiaan siihen päivään :-) ja niin olin peiliä ihastellut :-)

      Pesuaineet nuissa pulloissa on niin kiva piristys kylppärissä :-)

      Samoin ♡

      Poista
  6. Kiva peili/koruteline..:) Mukavaa viikonlopppua!

    VastaaPoista
  7. Mäkin olen ihaillut tätä peiliä :) Käy hyvin teidän kylppäriin.
    Oletko tulossa ensi lauantaina 17.5.?

    terkuin. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna :-)♡ tuo on kyllä niin ihana :-)

      Laitan sulle s.postia mahd. Pian :-)

      Poista
  8. Oi, veikeä yllätys ja mätsää hyvin yhteen tuon korin kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, nuo on kyllä hyvä yhdistelmä :-)

      Poista
  9. Tosi upea peili Seija, tämä oli hauskaa nähdä, kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna :-)♡ olen niin ihastunut tuohon :-)

      Samoin :-) toivottavasti voitte jo paremmin ♡

      Poista
  10. Onpas kyllä näitt peili ja tosi käytännöllinenkin :)

    VastaaPoista
  11. Ihana peili, en olekaan tuohon törmännyt aiemmin. :) Niin ihana yllätys mieheltä! <3

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen perjantaihin niin mahtava piristys :-) olin tuota haaveillut niin ♡

      Samoin ♡

      Poista
  12. Mä en ole nähnyt peiliä yhdessäkään blogissa :)!

    Oikein ihanaa päivää Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa äitienpäivää sinulle :-)♡

      Poista
  13. Onpa ihanat nuo vanhanajan pullot! :) Ja peilikin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset pullot on ♡

      Unohtamatta peiliä :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...