keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Räpsyjä







Aurinko helli viime viikolla eräänä iltana niin kauniisti, että ei voinut muuta kun tarttua kameraan, ja räpsiä muutamia koti kuvia. Tässä niistä tulosta ;-)

Kotiin muutti Callunan kaveriksi Kanerva, ja vaikka niin Callunoista tykkään, niin on tuo kanerva kyllä jotenkin ehkä aavistuksen mennyt ohitse, upea kaksivärinen syksyn loisto! :-) Samalla Plantagen reissulla en voinut vastustaa tuota pienempää pajukoria, vaan se oli napattava myöskin mukaan, sopivat yhteen aika mukavasti. 

Taannoin jo kerroinkin että järkkäilin loppukesästä hieman huonekalujen paikkaa, ja parvekkeelta nappasin keväällä ostamani Annon tarjotinpöydän sisälle. Vanhan oven vieressä olkkarissa se saa nyt viettää talvea! Tähän saa tehtyä mitä ihanampia asetelmia, on siis mieleen...... :-)

Ovikin sai syysilmettä "päälleen" kun vaihdoin ihanat syksyiset pallovalot, hempeiden tilalle. Huomaan ihastuvani uudelleen ruskeaan hiljalleen, ja näissä uusissa palloissa onkin tähän ihastukselle sopivaa sävyä ehdottomasti. Palloista sitten lisää omassa postauksessaan :-) 

Ikean reissulla viimeksi ihastuin kovasti tuohon pellavaiseen tyynyyn, hetken kuitenkin emmin että otanko, ja jesta, jos olisin kauppaan sen jättänyt niin kuinka olisi harmittanut! Siitä on nimittäin tullut aivan lemppari tyynyni, niin kaunis ja luonnonläheinen! Takapuolella on ihanat napit, jota kovasti toivon, että karvatassut eivät jyrsi kuten joskus on käynyt..... ;-) 

Uusi oliivipuukin voi oikein hyvin. Kesällä piti pitää verhoja kovasti kiinni ja kotona oli kuuma, joten reipas puolivuotinen yhteiselo vanhan oliivipuun kanssa loppui. En kuitenkaan osannut olla enää ilman, joten kerran Plantagenista nappasin myös uuden mukaan :-) 

Tälläistä sekalaista soppaa tänään, tähän päivään! :-)

26 kommenttia:

  1. Kaunista. Upeansövyinen tuo sinapinkeltainen pallovalo, ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna kovasti! <3

      Eikö vaan, se on omaan mieleen myös :-) Keväällä tosin jo ihastus keltaiseen tuli, mutta sopiipa se syksyynkin oikein hyvin :-)

      Poista
  2. Oih, oliivipuu...mä en tiedä mitä teen omani kanssa...hengissä vielä on muttei voi oikein hyvin!!

    Kauniita räpsyjä. Olisi kiva nähdä hieman laajempia kuvakulmia kodistanne <3

    Mukavaa keskiviikkoa.Pukeudu lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliivipuut on niin ihania! :-) Kun oma kuoli kesällä, tai siis oli aivan nuukahtanut, mietin hetken että jos en hanki uutta, mutta pakkohan se oli ;-) Niin olen siihen ihastunut :-)
      Oletko suihkutellut omaa puuta? Itse olen sen suihkutuksen kokenut hyvänä, ja tasaisen epätasainen kastelu myös :-D Olipas vaikeasti sanottu! :-D

      Kiitos kommentista ja vinkistä, varmasti laajempiakin kuvia tullaan nyt näkemään kun olen ihan täysin tyytyväinen viimeisimmän hankinnan jälkeen ;-)

      Mukavaa keskiviikkoa, tänään tosiaan on ollut kylmä! Hrr...

      Poista
  3. Voi, miten ihania kuvia Seija ja upeat nuo pallovalot, aivan ihania sävyjä! <3 Teillä näyttää syksyisen kauniilta. <3

    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni ihana! <3

      Nuo pallovalot todella ihastutti minutkin, lähdin rohkeasti kokeilemaan ruskean sävyä aavistuksen uudelleen kotiin :-)
      Syksy on niin ihanaa sisustamisen aikaa :-)

      Mukavaa päivää teillekin! <3

      Poista
  4. Herkullisia kuvia Seija! :-) Mukavaa päivää ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Minna! <3

      Iloa sinne suunnalle myös! :-) <3

      Poista
  5. Kiva ajatus ottaa kuvia vähän sieltä täältä :) Kauniit tyynyt tosiaan ja ihanaa kun on sellainen pöytä tai taso jolle tehdä asetelmia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Susanna että tälläinen sekalainen postauskin oli mieleinen :-) Aina vähän jännityksellä itse lähtee kokeilemaan uutta, joten on kiva kuulla palautetta :-)

      Poista
  6. Kaunista <3
    Mun oliviipuu on viihtynyt paremmin, kun laitoin sen saviruukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3

      Okei, kiitti vinkistä, tuo täytyykin muistaa! :-)

      Poista
  7. Kylläpä onkin kaunista ♥

    VastaaPoista
  8. Kivoja syksyisiä juttuja! Keltainen on kyllä aika hyvä syksyn piristeväri, tuo mukanaan auringon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teitä ihanat, kiitos sinulle myös kauniista kommentista! <3

      Tuo keltainen on keväästä asti kulkenut matkassa, ja se tottavie tähän syksyyn sopii myös oivasti, en ole raaskinut luopua! :-)

      Poista
  9. Kauniita kuvia, teillä on niin nättiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kovasti Emilia! :-) <3

      Poista
  10. Oi, miten kauniita räpsyjä! Ihanaa syystunnelmaa kuvissa♥

    VastaaPoista
  11. Syystunnelmaa! Hurmaavaa!
    Ihastuttavat lankapallerot valoissa!
    Nauti tummuvista syysilloista oliivipuun seurassa ja kopallinen lämpöä vielä täältä ison oliivipuun alta etelän auringon syleilystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja syysihanuutta myös sinne, vaikka ihanan erilaista! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...