keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Aurinkoinen & myrskyinen Tukholma



Loma on laitettu onnistuneesti käyntiin. Ja luonnollisesti, äkkiähän nämä lomapäivät tässä onkin mennyt, ja puoliväli tässä jo kolkuttelee. Paljon on lomalla ollut touhua ja menoa, mutta näinhän sen kuuluu ollakin, kotona ehtii olemaan arkena! :-) Kurkataan nyt Tukholman reissuun, josta loma liikkeelle oikein lähtikin. 

Lauantaina oli tosi ihana tunnelma lähteä laivalle, ihana lumipeite oli maassa, joka vaan vahvisti joulutunnelmaa itsellä. Päivä alkoi kääntyä iltaan, ja laiva oli koristeltu kauniisti jouluvaloin, jotka pääsivätkin oikeuksiin pimeällä :-)

Suunnitelmien mukaan mentiin seisovaan pöytään nauttimaan herkullista joulu ateriaa heti miten kun laiva lähti satamasta. Voi kuinka hyvältä kaikki taas vuoden tauon jälkeen maistuikaan! :-) Edellinen päivä oli kipujen takia rankka, ja masu täynnä jouluruokaa sai silmän painamaan aikasta pian kiinni, eli pienten ostosten kautta ja hyvän leffan siivittämänä pääsi kunnon yöunille! 





Sunnuntaina maukkaan aamiaisen jälkeen kengät hyvin jalkaan, ja kunnolla päälle, ja ei kun tassuttelemaan kohti tunnelmallista Vanhaa kaupunkia. Olen jo muutaman kerran aikaisemmin ehtinyt hehkuttaa Tukholman vanhaa kaupunkia, mutta kyllä se vaan on niin tunnelmallinen kerta toisensa jälkeen! :-) Ja yksi asia johon jälleen iskin silmäni, kuinka uskomattoman kauniisti lahden toisella puolella koristellaan kaupunki Jouluun! <3 Tämä on yksi Tukholman parhaimpia puolia. 

Katsellaanpas kuvia tähän väliin, vähän sieltä sun täältä reissun varrelta! 









Se täytyy sanoa tähän väliin, että kumpa olisi vielä ollut mahdollisuus nähdä kaikki nuo hurmaavat valot pimeällä! :-) Olisin varmasti ollut ihan myyty! 
Tukholma on yksi lempi kaupungeistani, ja tällä reissulla päätin että pian sinne on päästävä vielä paremman ajan kera, omaa kierrosta voisi vähän laajentaa, ja nauttia tästä kauniista kaupungista ajan kanssa kunnolla! :-) 

Kun kaupunkiin lähdettiin kävelemään satamasta, ilma oli tutun harmaa kuten koto Suomessa. Sää kuitenkin muuttui pian, ja todentotta, aurinko näyttäytyi, kuinka mahtavalta se tuntuikaan!  :-) Mikä valoilmiö kerrassaan, monen monen päivän jälkeen! :-)




Tällä reissulla löysin mitä hurmaavimman kukkakaupan Tukholmasta! Ihastelin ja huokailin, katselin ja unelmoin, ihan täydellinen kauppa! :-) 
Tuollaisia ihanuuksia saisi suomeenkin tulla! Täältä tulee heti paljon kannatusta! Kaikki oli laitettu todella tyylikkäästi esille, ja myynnissä oli persoonallisia kukkia, purkkeja, koristeita.... Itse tuli kassalla piipahdettua kahteen eri otteeseen, koska kauppa jatkuikin vielä, ja en ollut kaikkea ehtinyt ensimmäisellä kerralla katsomaan! :-D 

Instassa onkin vilahtanut lemppari ostos tuolta kaupasta! :-) 

Koko reissu oli paluumatkaan asti, oikein onnistunut ja ihana. Paluumatkalla merellä myrskysi, ja voin sanoa että vastaavassa keinutuksessa en ole koskaan ollut. Ja myönnettäköön että ihan pelotti, sen verran hurjaa oli! :-/ Siinä vaiheessa aloin odottamaan kotia jo aika kiireesti :-D

Mutta, kaikinpuolin taskussa on sydämellisiä muistoja tältä tunnelmalliselta jouluiselta reissulta! <3

18 kommenttia:

  1. Näyttää niin kauniilta :) tukholmassa on kaunista joulunaikaan, ruotsalaisilla on silmää laittaa valoja ja sisustaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä :) heillä on todellakin silmää kovasti :) ihan mahtavia ja näyttäviä valoja <3

      Poista
  2. Ihania Tukholman kuvia, tässä tulee reissukuume väkisinkin. :) Hurmaavan näköinen on myös tuo löytämäsi kukkakauppa, varmasti ihania löytöjä siellä!

    Rentoa loman jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tulee itsellekin kuume takaisin ja ajan kanssa :) vaikka hetken sen keinutuksen jälkeen ajattelin että ei heti takaisin mutta sekin on jo mennyt :)

      Kukkakauppa oli kyllä ihan omiaan <3

      Mukavaa loman jatkoa myös sinne <3

      Poista
  3. Tukholma oli varmasti tosi tunnelmallinen, voi kun taas kohta pääsisi sinne käymään! Voi hurjaa mikä laivamatka, olen joskus ollut myös laivalla kun on ollut kova myrsy ja se on kyllä kamalaa!

    Hauskaa lomailua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun lähellä on noin ihana kaupunki :) siellä vierailee niin mielikseen :)

      Keinutus tosiaan oli aika hurjaa!

      Paljon kiitoksia <3

      Poista
  4. Kivoja kuvia! Mulla ei ollut edes kameraa mukana tukholmassa ( huollossa )!

    Me kävimme tällä kertaa Södermalmissa ( vai oliko se holmissa ), koska halusin käydä Habitatissa!! Oikein kiva paikka ja siellä oli tosi paljon erilaisia sisustuskauppoja, mm. Denny's, joka oli valitettavasti kiinni :(. Suosittelen ehdottomasti käymään, kun seuraavan kerran menette :))

    Ihanaa lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hei hurjasti tuosta vinkistä :) tuon laitan ehdottomasti korvan taakse. Kuulostaa ihan mahtavalta viimeistä päälle :)

      Ja kiitos, loma tekee hyvää :)

      Poista
  5. Oi mekin oltiin muutama vuosi sitten Tukholmassa joulun alla ja oli niin kaunista!!! Tykkäsin kyllä hirmusti. Nyt olimme viike viikolla Köpiksessa ja sielläkin oli kyllä laitettu nätiksi. Ehkä kuitenkin Tukholmassa vielä kauniimmin ;) Ihanaa reissun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan :) hurjan kauniiksi kaupunki laitetaan näin joulun alla :)

      Köpis on ollut itsellä haave listalla tovin jos toisen :) sinne tarvii ehdottomasti päästä :)

      Poista
  6. Hienoa että reissu oli onnistunut, ja pääsitte vielä turvallisesti kotiinkin! <3 :-)
    Upea kaupunki se on kyllä :-) Niin ja ihanat kuvat! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, lopun kaiken perillä vaikka jo silloin ehdin ajatella että kuinka käy :)

      Aivan ihana kaupunki Tukholma on,kerta toisensa jälkeen :)

      Lämmin kiitos <3

      Poista
  7. mukavasti on loma siis sujunut ;) kaunis paikka tuo Tukholma ja sieltä löytyykin taatusti tuliaisia kotiin :) mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä tosiaan liiaksikin löytyy kotiutettavaa :)

      Mukavaa torstai iltaa <3

      Poista
  8. Tukholmaan pitäisi kyllä taas päästä visiitille, viime kerrasta on jo hurahtanut melkein 7 kuukautta. Kerta-pari vuoteen siellä tulee käytyä kaveria moikkaamassa... ja shopailemassa tottakai!
    Ihania tunnelmia olet saanut vangittua kameralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ihana kaupunki on niin mukavan lähellä :) mukavaa piristystä pienikin reissu :)

      Kiitos kauniista kommentista <3

      Poista
  9. Ihania kuvia! Tukholma on kyllä niin ihana kaupunki :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...