perjantai 28. marraskuuta 2014

Tulossa



Hui kun tämä aika menee aivan hurjaa vauhtia! Vaikka herään aina ( lomallakin ) kovin aikaisin, niin ei nämä päivät meinaa riittää mihinkään, vaikka kuinka touhuaa ja touhuaa. Kello käy, mutta tuntuu että puolet asioista jää tekemättä, ripeydestä huolimatta. Tämä kiire tietysti korostuu näin joulun alla, mutta itse koen kyllä tämän aika kotoisaksi tunteeksi ympäri vuoden :-D
Onko tuttu tunne myös muilla? :-)

Täällä rakennellaan kovasti blogin joulukalenteria, ja koetankin nyt näinä viimeisinä lomapäivinä käyttää suuren osan aikaa siihen / joulun valmisteluun muutenkin. Alkuloma on ollut reissun päällä oloa, nyt olen viimein ehtinyt rauhoittua kotiin, vaikka näitä ihania ja mieleenpainuvia reissuja en vaihtaisikaan mistään hinnasta pois! <3 Niin on ihanat muistot tältä lomalta! Ja energiaa koetettu myös tankata tuleviin päiviin! 

Yllä olevassa kuvasarjassa on hiukan sneakpeek juttuja tulevasta! :-) Kas kummaa, kuviin ei eksynyt yhtään punaista, vaikka sitä on ihan mukavasti alkanut kotiin ilmaantuakin, ja silmäkin alkanut tottua sille! :-) Samalla tuntuu että joulussamme on tänä vuonna ihanaa vanhan ajan havinaa! 

Toivottelen näin aamutuimaan teille kaikille ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua! <3

18 kommenttia:

  1. Hih, juuri samasta aiheesta postasin. :D Ihana päästä seuraamaan Stella Vaniljan joulukalenteria ja mukava kuulla, että loma on sujunut hyvin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin kanssa että meillä osu tähän aamuun ihan samanoloiset postaukset! :-) Hih :-)

      Mukava että olet Jenni mukana joulukalenterissa! :-)

      Poista
  2. Joulukalentereita on ihana seurailla!
    Mitä joulukiireisiin tulee, niin en tiedä onko se ikä vai mikä... mutta vuosi vuodelta sitä alkaa odottelemaan joulua aikas rauhallisin mielein :)
    Kaikkea ihanaa sulle sinne joulukiireiden keskelle ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin innokkaasti seurata, täytyyhän meilläkin olla jotain avattavaa ;-)

      Mukava tuo myös kuulla että se kiire siis helpottanee vuosi vuodelta! ;-) Tätä kovasti odottaen :-)

      Kiitos paljon ja mukavaa adventtia! <3

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalta Seija :) Hauskaa päästä seurailemaan myös sinun joulukalenteria!!!
    Ihanaa perjantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan Susanna! :-) Mukava juttu kuulla että olet "availemassa" luukkuja :-)

      Mukavaa 1. adventtia! :-) <3

      Poista
  4. Kun on kivaa, niin aika kiitää ♥ Ihanaa viikonloppua Seija ♥ :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta! :-) <3 Lomalla oli niin kivaa ja tosiaan, aika meni sen mukaisesti! :-)

      Kiitos ja samoin! <3

      Poista
  5. Joulukalenterin suunnittelu on ihanaa puuhaa,minäkin mietin omaan blogiini tuota :) täytyypä käydäkin täällä sitten kurkistelemassa luukkuihin ;) ihanaista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan kalenteriin :-) Ne ovat kyllä aina tässä joulukiireissä mukavaa vastapainoa :-) Tykkään kovasti seurailla :-)

      Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

      Poista
  6. Mietin itsekin joulukalenteria, mutta päätin sitten kuitenkin kalenterin sijaan postailla jouluun liittyviä juttuja muuten. Blogeissa olevia jouluisia kalentereita on kyllä varsin mukava seurata ja sinun blogia seuranneena uskon, että siitä tulee jouluinen valokuvineen ja sisustusjuttuineen. Maltan tuskin odottaa maanantaihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin kuulostaa oikein hyvältä vaihtoehdolta! :-) Täytyy tulla kurkistelemaan sinun joulujuttuja myös ehdottomasti :-)

      Kiitos kovasti kauniista kommentista, kuinka se lämmitti! :-) <3

      Poista
  7. Kivaa, joulukalenteri! Mulla ei valitettavasti ole aikaa moista luoda, mutta kiva lukea muiden :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kun olet kurkkimassa kalenteria! :-) Se ottaa tottavie aikaansa, mutta nyt päätin että sille aikaa otan kaiken muun keskellä :-)

      Tervetuloa huomena availemaan ensimmäistä luukkua! :-)

      Poista
  8. Ihanaa kun jaksat järkkäillä joulukalenteria <3
    Mulla on kiirus, että harmittaa oikein kun blogi toiminto on jäänyt hiljaisemmaksi.
    Mukavaa lauantai iltaa Seija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postailet aina silloin kun on aikaa :-) Kyllä me ihania postauksiasi odotetaan! :-) Älä siitä huoli! :-) Stressiä ei kannata missään nimessä ottaa! :-)

      Mukavaa 1. adventtia! <3

      Poista
  9. Joulukalenteria odotellessa! Täälläkin on ollut kaikenlaista ohjelmaa, ja illat on jääneet lyhyiksi. Blogikin on ollut vähän hiljaisena...mutta täällä ollaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun joulukuu alkanut :) nyt on kalenterikin saatu aluilleen :)

      Mukava kun olet taas bloggailemassa :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...