maanantai 15. joulukuuta 2014

* 15



Huomenta rakkaat lukijat! 

Tänään kurkataan toiseen ehdottomaan joulun lempparikasviin, ja aloitetaan kolmas sekä viimeinen joulukalenteri arvonta! 




Joka joulu jo hyvissä ajoin kotiin täytyy saada Sypressi! Niin ihana, yksinkertainen ja kaunis. Näiden kohdalla itsellä käy vähän samoin kun tänä vuonna sinttien kanssa, eli voisin katsella vähän joka nurkassa tätä ihanuutta. Yksi kun ei missään nimessä riitä ;-)

Sypressi kuuluu meillä niin sisälle kun parvekkeellekin. Tämä kasvi on itselle joulun tuoja. Hyvissä ajoin jo marraskuussa kun ostaa, saa alkaa hiljalleen virittäytymään joulun tunnelmiin. 
Parvekkeen Sypressille oli tarkoitus virittää pieni valosarja, mutta täytyy myöntää että se on nyt kyllä jäänyt kokonaan tältä vuodelta, mutta ompa tämä kaunis näinkin. 




Sypressi viihtyi ensin varsin hyvin ruukussa, mutta kun löysin näitä valtavan ihania paperipusseja.... niin enhän voinut vastustaa sitten! Ja paperipussiin se oli laitettava! 

Ruokapöytää koristaa myös ihastuttava vanhanaikainen kaitaliina pitkästä aikaa. Tietysti ripauksella punaista, johon kyllä olen ihastunut suuresti! :-) 
Täytyy myös sanoa että liina tuo ihanaa kodikkuutta, sekä sitä vanhan ajan joulun tunnelmaa, josta jo jossain vaiheessa haaveilin! 

Tämä liina kotiutui viehättävästä Sisustusliike Sikuriinasta , josta löytyykin toinen toistaan kauniimpia jouluisia sisustus juttuja! Kannattaa kurkkailla nettikaupan puolelle! 
Hyvinkäältä löytyy myös Sikuriinan myymälä, joka on auki ke-pe iltaisin sekä viikonloppuna! 


****    ****    ****    ****    ****    ****    ****    **** 


Vielä ehtii strattaamaan yhden arvonnan joulukalenterissa!

Tänään arvontapalkkion matkassa mukana on viehättävä Dekoro . Dekoron myymälän löydät Tampereelta, Tullintorilta, ja verkkokauppa palvelee kaikkia jos et paikan päälle pääse! :-) 
Täältä kaupasta löydät mm. kauniita julisteita sekä käteviä säilytys ratkaisuja sisustus mielessä (kin!).

Laitetaan arvonta käyntiin heti, ja aikaa osallistua on aina sunnuntaihin 21.12. asti. Voittaja selviää parin päivän kuluessa arvonnan päättymisestä. :-) 

Arvat jaetaan tuttuun tapaan:

* 1 arpa anonyymit

* 2 arpaa lukijat / lukijaksi liittyvät

* 3 arpaa lukijat + linkitys

Arvonta palkkio on vielä yllätys, ja paljastuu arvonnan päätyttyä! :-)




Yllä olevaa kuvaa saa käyttää linkityksessä! :-)

ONNEA kaikille arvontaan! <3


66 kommenttia:

  1. Kahdella mukana. johannaliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  2. Oih, kahdella mukana ihanassa arvonnassa <3 <3

    Ihana tuo LOVE-pussi! Menikö multa ohi? Mistä se on ??

    VastaaPoista
  3. mukana kolmella arvalla, Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
  4. Oi oi, ehdottomasti mukaan ylläriarvontaan kahdella arvalla. Hassu juttu, että eilen googlaillessani jotain viime hetken lahjoja eksyin Dekoron sivuille, mutta enpä huomannut katsoa, että liikehän sijaitsee Tampereella. :D

    Sypressi kuuluu meilläkin jouluun, tällä kertaa parvekkeella ja juurikin niiden jouluvalojen kera. :) Ihana tuo on sisälläkin ja tuossa pussukassa. <3

    Reipasta alkua viikolle! <3

    VastaaPoista
  5. Huomenta!
    Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  6. Oikein hyvvää huomenta kammarista ! Ylläripylläri arvontaa mukkaan kaikilla kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
  7. Eilen ostin meille ison sypressin, joka sijoittuu ulos ja siihen tulee valot. Meillä ei ennen ole sellaista ollut ja jotenkin toivon, että selviäisi talven ylikin..
    Toki arvonnassa mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  8. Kolmella arvalla mukana! ja kyllä näitä sypressejä on sisällä sekä terassilla että etupihallakin ja valot olisin niihin kanssa halunnut, mut ei taida onnistua :(

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  10. Sypressit ovat kyllä ihania, meillä vaan taisi huonekuusi vallata sypressin paikan! :'-D
    Kahdella mukana arvontaan! :-)

    VastaaPoista
  11. Kahdella mukana :)
    titta.laitinen@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kolmella arvalla mukaan. Kaunis sypressi sinulla.

    VastaaPoista
  13. Sypresseistä tykkään minäkin! <3 Tänä vuonna en kuitenkaan hankkinut omaa, sillä viime vuonna kävi tosi köpelösti - kuivatin kasvin ihan karahkaksi, ja hetkessä! Olen huonomuistinen kastelija. x) Mukana jännittävässä arvonnassa kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana :)
    Mukavaa viiikkoa.

    VastaaPoista
  15. Ihanat nuo kirjaimet!! Mistä oot ne löytäny? :) Kahdella mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana :) Kiva kun muistutit liikkeestä, oli päässyt unohtumaan että näin kiva kauppa on Tullintorilla.

    VastaaPoista
  17. Yhdellä mukana.
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella mukana :)

    pallokalanen@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukana jännittävässä arvonnassa! Iloa uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
  20. Kahdella mukana minäkin ylläriä tavoittelemassa :)

    VastaaPoista
  21. Jännää :) Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  22. Kolmella arvalla mukana, jaoin Facebook-sivultasi nimelläni Elise H.. Mukavaa joulunalusviikkoa!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Yhdellä mukaan. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana yhdellä. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  25. Kahdella mukana :-)
    marika.nikula@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Oi kuinka hauskaa, kahdella mukana ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa! :)

    susanna.hakkinen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Jes, yllätys! Lukijana kahdella mukaan :)

    VastaaPoista
  29. Kaikki kolme arpaa peliin ihanaan arvontaan! Yllätys on aina kiva yllätys ;)

    VastaaPoista
  30. Kahdella arvalla mukana :) Mitähän ihanaa mahtaa olla palkintona ? ;)

    Veera / veetu89@jippii.fi

    VastaaPoista
  31. Kahdella mukana.
    riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukana! :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Yhdellä mukana.
    T. Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana :)

    hete‍lma{a}y‍ahoo.co.uk

    VastaaPoista
  36. Hei! Kahdella arvalla mukana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  37. Mukana ylläriarvonnassa yhdellä.
    Oikein Rauhallista ja Tunnelmallista Joulua kaikille lukijoille.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Yhdellä arvalla mukaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Yhdellä arvalla mukaan salaperäiseen arvontaan :)
    marsu75@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukaan!
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana. Yhdellä arvalla.
    ansuliini1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  42. Mukana kahdella arvalla :) !
    - annialifewitha@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Kahdella mukana tässä salaperäisessä arvonnassa. :)

    suosikkimakuja@gmail.com

    VastaaPoista
  44. mukana arvonnassa kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  45. Mukana yhdellä, tottakai! ;)
    tiiun(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Sypressi on kyllä kaunis!!! Meilläkin löytyy todella iso sellainen etuovelta :) Kahdella mukaan arvontaan <3

    VastaaPoista
  47. Mä olen tänä vuonna ihastunut täysin sypresseihin! Niistä tulee niin jouluista fiilistä. Meillä niitä on jo useita, ja tekis mieli ostaa lisääkin :D

    Kahdella mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukana. Dekoro on aivan ihana kauppa! Mukavaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
  49. Yhdellä mukana arvonnassa.
    -Raksu-

    VastaaPoista
  50. Mukaan yhdellä arvalla.
    morsiosorsa@gmail.com

    VastaaPoista
  51. mukana arvonnassa. t. hmepeltonen@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  53. Kolmella arvalla mukaan.
    hautnina at gmail com

    VastaaPoista
  54. Yhdellä arvalla mukaan! :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Kahdella mukaan kivaan arvontaan! e1101012@edu.vamk.fi

    VastaaPoista
  56. Kahdella arvalla mukana! :-)

    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Kahdella arvalla mukana :)
    laura.charlottta (at) gmail.com

    VastaaPoista
  58. Yllätykset on ihania. Yhdellä mukaan.

    VastaaPoista
  59. Kahdella mukana! hauskaa kun palkinto on ylläri :)
    maria_kri@luukku.com

    VastaaPoista
  60. Yhdellä arvalla kokeilemaan onneani :)

    pirrro (å) live.fi

    VastaaPoista
  61. Yhdellä mukana, ihana myymälä! :) vickan27(a)gmail.com

    VastaaPoista
  62. yhdellä arvalla mukana =)
    leksa63(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Kahdella mukana.sypressi on myös meillä joka vuosi jouluna esillä!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...