tiistai 16. joulukuuta 2014

* 16



Luukku 16. aukeaa tänään ihanasti lumisissa tunnelmissa aina niin viehättävässä Porvoossa ,ja lopuksi katsotaan arvonnan voittaja! :-)

Lauantaina kirjoittelinkin että tehdään pieni päiväreissu, ja instasta jo on voinut nähdäkin että reissun kohde oli viehättävä Porvoo. 
Aamulla kun heräsin, en voinut silmiä uskoa, lunta oli satanut reippaasti yön aikana! Miten uskomattoman ihana "nimpparilahja" juuri tälle jouluiselle reissulle. Kovin loskaistahan se oli, mutta silti, tuo vaalea ihana peite on mitä hurmaavin, ja kyllä se joulufiilistä nostattaa entisestään. 

Tätä reissua odotin todella kovasti, kesäiset tunnelmat tästä ihanasta kaupungista on itselle niin mieluisat, joten olihan aika kurkata myös Porvoon joulu. Viime vuonna tämä oli jo suunnitteilla, mutta kaikkeen se aika ei vain ota riittääkseen. 

Kurkataampa näitä ihania tunnelmia :-)








Väkeä oli liikkeellä ihan "kiitettävästi" meidän lisäksi. Tänä viikonloppuna Porvoossa oli kahdetkin eri joulumarkkinat, toisessa tapahtumassa poikettiinkin. Ihanat putiikit olivat jo ulkoa kovin kutsuvia, kauniine koristeineen, ja sisällä kaupoissahan on... oi, aina niin ihana tunnelma! :-) 

Tällä kertaa kierros oli suurimmalti osalti katselua, juuri tuon väen paljouden vuoksi. Muutama ihana ostos toki mukaan tarttui, eihän näiden kauppojen valikoimaa vaan pysty vastustamaan ;-) 

Kun vaan aikaa olisi ollut, olisi ihanaa ollut nähdä tämä kauneus ja valaistus myös illalla. Se on varmasti todella hurmaava. Huomaan itse vuosi vuodelta enemmän tykästyväni tälläiseen kauneuteen. 

Niin ihana reissu tämä oli, että toivon tämän tulevan perinteeksi joulun ajalle. Tätä muistelen vielä pitkän aikaa! <3

Oletko jo osallistunut arvontaan?! Blogin sivupalkista pääset kolmanteen ja viimeiseen joulukalenteri arvontaan!

Edellinen arvonta on saatu onnellisesti päätökseen, arpoja oli yhteensä 136, lämpimät kiitokset teille kaikille osallistumisesta, ja uusille lukijoille tervetulo toivotukset! <3
Random. org arpoi voittajaksi arvan numero 37, jonka takana kirjoittelee AnuElina, ONNEA! <3
Laitatko sähköpostia?! :-)



24 kommenttia:

  1. Porvoo on ihana kaupunki ja sen vanhassa kaupungissa saa takuuvarman joulu fiiliksen <3
    Onnea voittajalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on aivan ihastuttava, kerta toisensa jälkeen :-) <3 Ja tuo joulutunnelma.... <3

      Poista
  2. Ihania kuvia Porvoosta <3 Kerran olen sinne päässyt ja uudestaan haluan mennä :)
    Onnea voittajalle ja ihanaa päivää jokaiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan, uudestaan ehdottomasti! :-) Kyllä se on niin ihana! :-)

      Mukavaa iltaa sinulle Marru! <3

      Poista
  3. Ihania kuvia ♥ Pitäis tosiaan joskus käydä joulunaikaan Porvoossa, aina tulee käytyä vain kesäisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama itsellä, kesäinen nyt on tullut poikettua kerta jos toinenkin, mutta tämä joulu juttu oli kyllä ihan must! <3

      Poista
  4. Porvoo on niin kaunis, täsä tuli ihan kaipuu päästä sinne käymään! Viime reissusta onkin jotenkin ihmeen kaupalla taas vierähtänyt melkein vuosi. Kauniita kuvia olet ottanut reissusta. <3

    Onnea voittajalle ja ihanaa päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin niin Jenni uskoa! :-) Tuo on kyllä vallan viehättävä näin joulunakin! :-) Jos vaan ehditte niin ilman muuta joulua tuoksuttelemaan ihanaan Porvooseen :-)

      Mukavaa iltaa! <3

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia Seija!! Porvoossa ei ole pitkään aikaan tullut käytyä!! Pitäisi kyllä mennä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos S! <3 Tuo reissu oli kyllä <3

      Poista
  6. Kiitos tästä postauksesta, aivan kuin olisi itse päässyt tepastelemaan paikanpäälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Kristiina, ihanasta kommentista! <3

      Poista
  7. Tuolta kyllä löytyy joulumieltä ja tunnelmaa! :-)
    Onnea voittajalle! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella löytyy! <3 Jouluinen Porvoo oli kyllä vallan ihana! <3

      Poista
  8. Ihanat maisemat, oli varmasti tosi mukava päivä :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, muistoissa kultaisissa! :-) <3 Ensi joulua odottaen, ja uusiksi! :-)

      Poista
  9. Voi miten olenkaan toivonut pääseväni joskus Porvooseen jouluiseen aikaan tai vaikka kesällä. Ehkä ens kesänä pitää tuo haave toteuttaa :) Kauniita kuvia olet ottanut!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat on niin käymisen arvoisia, kesällä että jouluna :-) <3 Kesään olen monesti tutustunut, tämä joulu oli oikein odotettu, ja kaikki odotukset tuli täytettyä! :-) Suosittelen! :-)

      Kiitos Laura! :-)

      Poista
  10. Iiiikk, ihanaa! Suosiihan se arpaonni taas minuakin! :) Mitähän mahdoin voittaa... Laitan sulle meiliä!
    Jouluinen Porvoo on vielä kokematta, kauniilta siellä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea onnea vielä! <3

      Suosittelen käymään, oli niin ihanan tunnelmallista! :-) <3

      Poista
  11. Ihania kuvia! <3 Itse en ole vielä päässyt käymään Porvoossa, mutta toivottavasti pääsen piakkoin. Ihastuttavia putiikkeja siellä kuulostaa olevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! :-) <3

      Jos vaan mahdollisuus on, niin suositukset täältä! :-) Paikka on niin viehättävä! :-)

      Poista
  12. Tuo porvoo on joskus koettava ja nähtävä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, se on todella käymisen arvoinen paikka! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...