sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Sunnuntain inspiksiä



Nyt eletään parhaillaan mitä ihaninta luonnonkukka aikaa. Mökillä lomaillessa kävin useamman kerran hakemassa tienposkesta kukkia maljakkoon, ja ihaniin vanhoihin maitotonkkiin. Pienestä se ilo loppujen lopuksi lähtee. Varsinkin iltaisin oli mitä ihaninta lähteä kävelylle, ja palata kauniin kukkakimpun kera takaisin mökille. 




Moni lukijani tietää, että olen sellainen maljakko / kukkaruukku varis että! Vaikka vakkari lempparit löytyy kotoa, niin aina on ainakin ihana ihastella uusia ruukkuja että maljakkoja. Ja välillä kyllä myös kotiuttaakin ;-) Piensisustus on POP! 

Innostuin yksi ilta katselemaan nuita mahdollisia uusia ihastuksia / sellaisia jotka haavelistallakin keikkunut hetken aikaa. 




Törmäsin samalla kerralla Saleduck alennuskoodi sivustolle, josta löysinkin muutamaan suosikkikauppaan alennuskoodeja mm: Finnish Design Shop, Royal Design ja Room21. 
Postauksessa olevat kuvat on puolestaan napattu Scandinavian Design Center sivulta, jossa näytti olevan tälläiselle kukkapurkki varikselle oikein oiva valikoima! :-D 




Täällä lomailu jatkuu, ja tänään maalta käsin lähden tekemään ystävän mökille reissun! 
Tyttöjen aikaa, ihanaa! <3 Kyllä tämä loma onkin mennyt kovasti maalaistunnelmissa, ja kokoaika enemmän ja enemmän tästä nautinkin! :-) 

16 kommenttia:

  1. Oi oi, yksi näistä maljakoista meiltä löytyykin ja on ihan lemppari ja toisesta haaveilen... Ihania poimintoja! :)

    Mukavaa sunnuntaita sateesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maljakoita ja ruukkuja ei koskaan voi olla liikaa :-) Ihanaa pien sisustusta :-)

      Kiitos Jenni, ja ihanaa alkuviikkoa! <3

      Poista
  2. Ihania inspis juttuja, tosi kauniita :) Hauskaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla Susanna! :-)

      Iloista iltaa! <3

      Poista
  3. Kauniita maljakoita! Erityisesti tuo lasinen on houkuttavan näköinen <3
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, aivan ihana! :-) Maljakot on sellainen heikkous :-)

      Kiitos Jenna, ja iloa alkuviikkoon! <3

      Poista
  4. Iiiihania maljakoita! Mä oon kanssa viime aikoina hankkinut monta (liian monta miehen mielestä:D) superkaunista maljakkoa<3 On ne vaan ihania! Mukavaa mökkireissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköstä?! :-) Aivan ihania, näitä on niin vaikea vastustaa :-)

      Olenkin kurkkinut ihania kuvia sinulla uusista maljakoista, ihania löytöjä :-) <3

      Kiitos paljon! <3

      Poista
  5. Loma maalaismaisemissa kuulostaa ihanalta! Nauti!
    Noista lasisista maljakoista ja lyhdyistä tykkään kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehottomasti, tässä on aikaa nollata ja kerätä voimia hiljalleen! :-) Tekee niin hyvää! :-)

      Nuo ovat niin ihania! <3

      Poista
  6. Kauniita ruukkuja! Omaggio on yksi lemppareistani <3

    VastaaPoista
  7. Voi mitä söpöläisiä maljakoita <3 Ja luonnonkukat on kyllä pop! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, niin ihania ja vastustamattomia! :-) Yhdistettynä luonnonkukkiin! :-)

      Poista
  8. Omaggio täälläkin lemppari... Hyvää lomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin ihana! :-)

      Kiitos kiitos! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...