maanantai 28. syyskuuta 2015

Teekupin ääressä



Monellekaan ei tule yllätyksenä millainen teen juoja täällä kirjoittelee ;-) Kesä aikaan tee on paljon vähemmällä, varsinkin kuumina päivinä, ja tämä onkin varma syksyn merkki kun teepannun saa laittaa päivittäin porisemaan jopa muutamaan otteeseen! Yleensä parin kuukauden teetauko tekeekin sen, että kyllä se syksyn tullen maistuukin sitä kovemmin! 




Yksi ilta kun keittelin teetä, ja ilta-aurinko paistoi kauniisti sisälle en voinut olla nappaamatta kameraa ja ikuistaa tätä hetkeä. Samaan aikaan muumitee ehti hautua kupissa vallan makoisaksi. 

Tästä ei mennyt montaa päivää kun huomasin jossakin mainoksessa, että kauppoihin on rantautunut Paddington teetä samaa sarjaa joten sehän oli oikein ihana uutinen tälle teen ystävälle! Ja voin sanoa että herkkua on, jokainen maku! 

Kesällä sensijaan " opettelin " juoman Cappuccinoa, koska varsinkin viikonlopun yhteisillä aamiaisilla kaipaa jotakin lämmintä juotavaa. Ja täällähän ei vielä olla opittu siihen kahvin makuun ensinkään ;-) 




Noin vuosi sitten mietin kovasti kuvissa vilahtavia Hobstar laseja, ostanko vai en. Ensinhän ihastuin niihin valtavasti, mutta tarkemmin ajateltuna en tiennyt onko ne kuitenkaan ihan meille sopivia. Ostin alkuun vain kaksi, ja nyt kun asiaa katsoo vuoden päästä niin täytyy todeta että kyllä ne lasit ovat olleet kovassa käytössä. Nämä valikoituu molemmille varsinkin iltapalan yhteydessä. Tässäpä mietinkin, että ehkäpä sarjaa pitää hiukan kasvattaa! 

Teekupin hyvä kaveri on sisustuslehti, tässä yhdistelmässä saa hetken jos toisenkin helposti vietettyä. Parhautta onkin vapaapäivänä antaa itselle tälläinen pieni aika, Tästä nautin! :-) 

Löytyykö sieltä muita teen ystäviä? :-)

26 kommenttia:

  1. Täällä toinen teen juoja. Lontoossa olen juonut elämäni ainoan kahvin, suklaakahvin, jota en kovasta yrityksestä huolimatta onnistunut kopioimaan kotiSuomessa. Teellä siis mennään täälläkin, Keisarin morsian on ehdoton suosikkini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua! :-) Tee on niin herkkua! :-)

      Tuo on muuten tuttu juttu, ei ole helppo saada samanlaista.... vaikka toisaalta miettii mikä voi mennä pieleen, mutta täällä samanmoinen tilanne :-)

      Keisarin morsian on oikein hyvää :-)

      Poista
  2. Juon kyllä kahvia, mutta tee maistuu yhtälailla :) paljon ihania teelaatuja löytyy! Ihana lasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Susanna! :-) Aina välillä sitä tulee ajatelleeksi että pitäisikö vaan kahviin totutella mutta ei se vaan maistu :-) Hih.

      Poista
  3. Tee kyllä maistuu, vaikka oma päiväni ei ilman kahvia starttaa :D Omat suosikkini ovat Tiikerin päiväuni ja Earl grey :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelle se aamukahvi onkin se juttu :-)

      Tee herkkuja on niin monia :-)

      Poista
  4. Mä taas en tykkää yhtään teestä, kahvia kyllä menee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on rikkaus kun on monia makuja :-)

      Poista
  5. Sekakäyttäjä olen niinkuin tiedät. HL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! :-D Vaikka edelleen " vanhasta ajasta " ajattelen tee kupin äärellä vaan meitä :-)

      Poista
  6. Itse en juo kahvia ollenkaan, tee maistuu aina. Lempparini ovat Muumitee ja Earl grey :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä siis kanssa tee herkuttelija :-) Nams!

      Muumitee on todellakin hyvää, mutta kannattaa myös maistaa tuota Paddington teetä! :-) Oli oikein positiivinen yllätys! :-)

      Poista
  7. Itse juon teetä oikeastaan vain flunssassa ja kylminä syys-ja talvipäivinä.

    Kaunis lasi, kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylminä päivinä tee onkin niin ihana lämmittäjä! :-)

      Kiitos paljon! <3

      Poista
  8. Samanlainen teen juoja täälläkin, kahvia en juo ollenkaan (paitsi joskus makeita kahvijuomia).
    Minä hankin Hobstarit viime syksynä ja hiljattain ostin muutaman lisää. Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihanaa, tee on niin mahdottoman hyvää ja ei sitä voi vastustaa :-)

      Kyllä täälläkin täytyy hankkia hiukan lisää nuita ihanuuksia! :-)

      Poista
  9. Mä en osaa juodan teetä ja vain pari kuppia kahvia menee päivässä !

    Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kahvi ja tee juuri jakaa mielipiteet :-)

      Kiitos S, ja aurinkoista päivää! <3

      Poista
  10. Kauniit kuvat, ja kyllä tulee juotua teetä! Kahviakin juon, jos joku kahvin juoja tulee käymään, mutta itselleni yleensä keitän aina teetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :-)

      Tee on kyllä sellainen herkku :-) Olen kyllä aivan innoissaan tästä alkaneestä tee ajasta :-)

      Poista
  11. Kaunis tunnelma kuvissa <3 liian harvoin tulee teetä juotua, kahvilla yleensä mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3

      Mukava kuulla :-) Tämä on monilla juuri niin että joko tai :-)

      Poista
  12. Kauniita kuvia, vaikka teen ystävä en ole ollenkaan! :D Tee jotenkin kuuluu kyllä syksyyn ja aivan ihanat nuo Hobstarit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3

      Muistelinkin, että tee ei ole sinun juttu. :-) Itselläni juuri syksyllä alkaa niin kova tee kausi :-D

      Poista
  13. Nuo hobstar lasit on niin kauniita <3 Ostin meille kesällä ekat ja en kyllä ole katunut. Lopetin keväällä kahvin juonnin kokonaan ja nykyisin tulee juotua vain teetä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tykkään kanssa aivan valtavasti! :-) <3

      Mukava kuulla, että sielläkin on teellä herkuttelija! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...