tiistai 22. syyskuuta 2015

Vanha ihana ikkunanpoka



Kesäloman jälkeen tein pienen sneakpeek postauksen maalta löytyneestä ikkunanpokasta ( klick ), ja nyt vihdoin yhtenä aamuna sain kuvattua tämän makuuhuoneen ihanuuden. 

Ensinhän olin kaavaillut tätä olohuoneeseen, mutta se näyttikin varsin tylsältä paikassa johon olin ajatellut. Meinasi jo iskeä epätoivo, että enkö saakaan tätä ihanuutta mihinkään mutta onneksi suunnitelma b oli ratkaisu. Makuuhuoneen vanhan senkin päällä poka on ihan elementissään! 





Ikkunanpokan päälle heitin luottovalosarjani, joka on toiminut ja ilahduttanut jo monta vuotta, kop kop kop. Sarja, joka on joka paikassa näyttänyt aina yhtä hyvältä!
 Valot ilahduttavatkin lähes joka ilta, ja ovat kyllä oiva pari! Instagramin puolella onkin näkynyt iltavalaistuksesta pari kertaa kuvaa. 

Kun poka että valot oli paikallaan, ajattelin vielä kokeilla miltä ihana korento taulu * näyttäisi tässä yhdistelmässä. Ja kas kummaa, poka kaunistui entisestään! Ihastuin ihan täysin tuohon kombo yhdistelmään. Kaikki täydentävät toisiaan ehdottomasti. Pian tosin korento saa lennellä varastoon odottamaan kevättä, ja tilalle sitten keksitään uutta! 

Aloin kaivata tasolle vielä jotakin raikasta, ja vihreääkin. Kokeilin kuviin tuota valkoista Orkideaa ja se oli juuri se mitä hain. En kuitenkaan raaskinut olohuoneesta siirtää tuota kaunokaista vaan kävin hakemassa uuden valkoisen Orkidean makuuhuoneeseen. Tällä hetkellä kotona kukkiikin peräti 4 Orkideaa, ompahan haastetta! ;-) 




Aloin yksi päivä miettiä jotain pientä muutosta makuuhuoneeseen ( yllätys yllätys ), ja siitä lopunkaiken tulikin ihan fiksua ajateltavaa. Vaikka ensin vähän vaan ajatuksella lähdin leikkimään. 
Säilytystilaa kun ei koskaan ole liioin, joten tämä vanha ihana senkki saa nyt paikaltaan siirtyä, ja tilalle hankitaan suurempi säilytyskaluste. Empä muuten ollut ainoa joka oli asiasta innoissaan ;-) 

Tämä vuosi sitten hankittu vanhus on ottanut ehdottomasti paikan kodista, ja tästä ei hevin luovuta. Vanhat aarteet / huonekalut ovat ottaneet paikan <3


Kaunista syyspäivää, ja tervetuloa uudet lukijat! <3


* Juliste: Desenio

18 kommenttia:

  1. Todella kaunis kokonaisuus tuo lipaston päällinen ja ikkunanpoka on kyllä hurmaava <3

    VastaaPoista
  2. Nuo vanhat ikkunanpokat ovat ihania ja tuo sopii kauniisti vanhan senkin päälle! Korentojuliste kruuna tuon kokonaisuuden. :)
    Mukavia sisustussuunnitteluja ja syksyistä tiistaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka itsellä on tyyli paljon muuttunut tässä aikojen kuluessa, niin ikkunanpokat on kyllä pitänyt pintansa :-)
      Korento oli todella osuva minustakin siihen, mukavan yksinkertainen mutta sopii kokonaisuuteen :-)

      Kiitos Jenni, ja iloa loppu viikolle! <3

      Poista
  3. Pakko sanoa, että lienen jollainlailla vinksahtanut, kun en näe noissa vanhoissa romuissa mitään kaunista, sellaista, että niillä' kotiani sisustaisin. Olisi noita ollut meilläkin kasoittain ikkunoiden vaihdon jälkeen. Mutta onneksi niin monet näkee niiden arvon, aivät enään joudu suoraan kaatopaikoille. Niinkuin meidän joutui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta. Olen kuullut myös muualta samanlaista, ja se onkin rikkaus kun kaikki tykkää erilaisesta. Myös toisen roska, on toisen aarre sopii mielestäni tähän asiaan hyvin :-)

      Poista
  4. Tosi hyvin sopii sinun tyyliisi ja kiva kokonaisuus lipaston päällä :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana tuo senkki. Paljon ihania yksityiskohtia olet koonnut siihen :) Voi minulla on ollut mielessä myös hankkia pari orkideaa lisää. Ne ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo senkki on kyllä aivan ihana, ja siitä ei tosiaan raaski luopua :-) Se vetää vaan kuitenkin harmittavan vähän tavaraa joten nyt saa hetkeksi siirtyä ja toivottavasti pian taas pääsee käyttöön! :-)

      Orkideat! <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos Sanna sinulle! <3

      Sinne myös! :-) <3

      Poista
  7. Näyttää tosi kivalta Seija, voi että tykkään noista vanhoista ikkunoista myös :) Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna kovasti! <3

      Vanhat ikkunat ovat kyllä jotain hurmauksia! :-) <3

      Mukavaa ja tunnelmallista iltaa! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...