keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Luonnosta kattaukseen



Eilen kurkattiin ihaniin hm homen inspis kuviin, ja samalla kirjoittelin kuinka paljon tykkään tehdä erilaisia kattauksia. Tästä oli siis hyvä aasin siltaa siirtyä tämän päivän postaukseen, ja erääseen syksyisen hämäntyvän illan kattaukseen. 







Mikään ei voita syys // talvi kattauksia. Niihin saa luotua niin paljon tunnelmaa kynttilöillä että valosarjoilla. Toisinaan on parhautta tunnelmoida pelkästään kynttillän valossa, ja toisinaan taas että lisänä voi päällä olla valosarja (t). 

Syksyisin että talvisin luonnosta saa myös huippu materiaaleja kattaukseen. Jouluisin on usein meillä nähty mm. kuusen oksia kattauksessa, ja syksyisin parhautta ovat värikkäät lehdet osana kattausta. Myös kaikki varvut ja oksat ovat lemppari listalla! 

Usein olen syyskattauksissa laittanut lehtiä myös pöydälle, mutta nyt vähemmän oli enemmän. Laitoin lehdet servetteihin juuttilangalla kiinni, yksinkertaista. 
Pöydän päässä koristi Calluna, ja toisessa päässä pöytää oli värikäs salaatti, siksi en kaivannut enään kauniista lehdistä enempää väriä tähän kattaukseen. 





Uudet aterimet olisi ajankohtaista hankkia. Vanhat alkavat sanomaan hiljalleen sopimusta irti, mutta ovathan nuo kovassa käytössä olleet. Pitkän matkan kulkenut mukanani. 
Huomasinkin sisustuslehteä lukiessa, että Jotexilla olisi mustat aterimet, kuva oli pakko myös jakaa instassa. Ihastuin oitis niihin, mutta pidemmän päälle en tiedä tykkäisinkö. Mietinkin, että voisihan ne olla sellaisena kakkos aterimina... hmm.... nyt kuitenkin taitaa olla aika hankkia jokin Fiskarsin suosikeista. 


Kaunista lokakuista päivää! 

22 kommenttia:

  1. Upea kattaus kerrassaan, niin tunnelmallisen näköistä <3

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana kattaus <3 iloista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Susanna! <3

      Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. Vesipullon kuvajainen on erityishieno. HL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystis! <3 Ajattelin ensin etten laita sitä kuvaa, mutta kun saman huomasin niin sitten oli pakko laittaa :-)

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia!
    Valoisaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-)

      Iloista viikonloppua! <3

      Poista
  5. Ihana tunnelma kuvissa <3

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3 Syksy on niin ihanaa! :-)

      Poista
  7. Ihanan tunnelmallinen kattaus ja tässä on juuri sopivasti syksyä mukana. <3 Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni, mukava kuulla! <3

      Kattauksia on niin kiva tehdä, ja syksy(kin) on niin oivallista aikaa :-)

      Poista
  8. Voi, miten kaunis ja tunnelmallinen kattaus <3 Olen samaa mieltä että syys- ja talvikattaukset ovat niitä parhaimpia kun saa kynttilöitä ym. Ihailin tänään lenkillä kauniita vaahteranlehtiä, että luonto voi olla upea <3 Mustat aterimet kuullostavat hyvältä, itse olen ihaillut messinginvärisiä, mutta jostain luin että käytössä pinnoite lähtee niin en uskaltaisi sellaisia käyttää joten jää hankkimatta. Mukavaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista sanoista! <3

      Ne ehdottomasti ovat, tykkään myös. Niihin saa niin paljon tunnelmaa, vielä enemmän kun kesällä vaikka toki siinä on puolensa ja omat ihanuudet! :-)

      Aterimet on tosiaan ostolistalla, kuulostaapa mukavalta nuokin, mutta itseasiassa mietin mustienkin kohdalla että millaiseksihan menee käytössä. :-) Kovin näyttä kuitenkin mukavilta :-)

      Mukavaa päivää! <3

      Poista
  9. Aivan ihana syyskauttaus ja kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana kattaus :)

    Ihanaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon S! <3

      Iloa viikonloppuun! <3

      Poista
  11. Aivan ihana kattaus <3 Vinkkasin tästä postauksestasi blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon <3 ihanan postauksen teit :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...