perjantai 16. lokakuuta 2015

Parvekkeen uusi (n) tulokas



Muutama viikko takaperin Plantagen reissulla löysin jotakin ihan huippu hurmaavaa! En hetkeäkään miettinyt lähtisikö tuo vihreä syksyn kaunokainen matkaani mukaan. 
Se oikeastaan oli jo korissa kun sitä niin ihastelin ;-) 

Ystäväni oli puhunut vastaavasta, mutta en ollut itse nähnyt aikaisemmin. Tässä hetkessä jo sekoitinkin hiukan toisenlaiseen. Olikin sitten hauska sattuma, kun laitoin kuvaa että mitä löysin ja kyse oli tosiaan samasta ihanuudesta! :-) 




Samalla nappasin tuon ihanan sinkkiruukun mukaan, olivat yhdessä aika kiva näky. Arvatkaapa vaan kuinka tyytyväisenä tassuttelin kotiin, ja laittelin parvekkeelle syysilmettä?! ;-) 

On niin huippu kivaa kun tälläisiä uutuuksia tulee aika ajoin, eikä aina tarvitse mennä samoilla jutuilla. Täällä ainakin kun ollaan niin vaihtelun haluisia :-D 

Mietin jo, että kun sisällä oleva punertava kanerva kuivuu niin pitäisikö sisälle napata myös tälläinen samanlainen? On se vaan niin ihana. 




Tänä vuonna parvekkeen laitto on ollut jotenkin hyvin n i h k e ä ä. En ole meinannut saada millään aikaiseksi, en keväällä enkä nyt. Hitaasti etenee nytkin. Varastoon olisi tavaraa sieltä vietävänä, mutta varasto odottaa omaa siivoustaan myös. Ehkä se on ollut jonkinlainen jarru?! 

Tänään olisi vielä aamuvuoro, ja sitten pääsee viikonloppu vapaalle, jippii! 
Mukavia suunnitelmia tiedossa! Syksy! <3

24 kommenttia:

  1. Mukavaa syyspäivää ja hauskaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna kovasti ja samoin <3

      Poista
  2. Katselin itse tuota samaista kaunokaita Plantagenissa. Todella ihana! :)

    VastaaPoista
  3. Onpas kauniinnäköinen kukka, mikä sen nimi on, en jostain syystä muka huomannut postauksesta ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomiosta, täytyy lisätä :) olen ollut ihan ajatuksissa näköjään :D eli siis vihreä kanerva on kyseessä :) ihastuttava uutuus :)

      Poista
  4. Onpas suloinen <3 Tahtoo tuollaisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan kurkkimaan kukkakaupasta. Olin itse hakemassa toista perjantaina niin Plantagenista en löytänyt harmiksi.

      Poista
  5. Ihana! Juuri tuollainen olisi kyllä minunkin mieleen. Näyttävä, ilman liiallisia värejä tai kukkasia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvin sanottu :) tuo on ihana :)

      Poista
  6. Voihan parveke! Mä en ole tietkö tehnyt parvekkeelle mitään viime kesän ( siis 2014 ) jälkeen! APUA!!!Heheh!

    Kaunis kukka!

    Ihanaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin ymmärtää hyvin, koska jostain ihme syystä täällä tökkinyt homma pahasti :D mutta hitaasti sitten vääntänyt :)

      Mukavaa päivää <3

      Poista
  7. Tosi nättimys<3 Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa paljon, pirtsakka :)

      Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  8. Tuo on niin hieno, sekä kukka että parveke <3 Menin eilen varta vasten Plantageniin hakemaan yhden tuollaisen lisää mutta harmikseni siellä ei ollut yhtään enään jäljellä :( Niin harmittaa, löysin muutaman yhdestä toisesta liikkeestä mutta olivat melkein enemmän ruskeat kuin vihreät ja törkeän hintaiset joten kauppaan jäi. Nauti vapaasta viikonlopusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos <3

      Samoin kävi itsellä perjantaina. Ajattelin sisälle hakea oman yksilön, olisi niin raikas. Mutta vaikka kuinka kiersin niin ei löytynyt. Taitaa olla varsin suosittu :)

      Kiitos, ihana viikonloppu ollut <3

      Poista
  9. Itsekin olen tätä ihastellut ja näin kuvissasi näyttää todella kauniilta! <3 Pitäisi hakea pari kasvia itsellekin lisää... :D
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jenni <3 ihastuin tuohon vallan itsekin :) toistakin menin hakeen mutta Plantagenista oli loppu.

      Iloista loppu viikonloppua <3

      Poista
  10. Mukavaa vapaata viikonloppua! Minäkin pääsin vapaille. :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...