tiistai 13. syyskuuta 2016

Mustia palloja



Monellekaan ei varmasti tule yllätyksenä tämä ihastukseni pallovaloihin. Olen joskus uskaltautunut sanomaan mm. tähdistä sisustuksessa, että " niihin ei voi kyllästyä ". Toisin kuitenkin kävi, ja niin ihania kun ovatkin, niin liika oli varmasti liikaa ja ähky tuli. 

Saman lauseen olen todennut pallovalojen kanssa, ja vielä olen tämän lauseen takana tiukasti :-) Monen vuoden jälkeen...




Muistan vieläkin kun jo liki neljä vuotta sitten sain ensimmäiset pallovalot lahjaksi. Olin niistä ihan super onnellinen, ja innoissani! Olisin halunnut ripustaa ne vaikka ja mihinkä, ja alkuun paikka taisikin vaihtua suht tiuhaan. 

Ensimmäinen sarja oli valkoista, turkoosia, violettia, piristävä sarja. Sittemmin pallovaloissa on nähty kotona montaakin eri väriä, ja nykyään tykkään mennä myös hiukan vuodenaikojen mukaan, ja muutama pallo vaihtaakin väriä sen mukaan. 

Tällä hetkellä kotona roikkuu kolme eri sarjaa, ja kaikki ovat kovassa käytössä. Rakastan sitä tunnelmaa kun nämä saa napsauttaa päälle illan hämärtyessä...




Uusin tulokas on tämä kokonaan musta pallovalo sarja, joka kotiutui viehättävästä Sisustusliike Sellofaanista

Koko mustaa sarjaa olen pyöritellyt mielessä tovin jos toisenkin. Olen ihastellut varmasti sadoissa kuvissa, kuinka kauniilta se näyttää. Silti olen hiukan epäröinyt... 

Nyt en enää epäröi y h t ä ä n. Sarja on aivan ihastuttava, ja jopa meidän molempien mieleen kovasti! Tästä tuli ihan lemppari sarja kertaheitolla. 

Sarjalle olisi vaan kaksi paikkaa, ja vielä en ole osannut valita sitä ykköstä. Katsotaan kumpaan se lopulta päätyy, ja sitten kurkataan koko sarjaa! :-) 

22 kommenttia:

  1. Pallovalot on niin kivoja, itsekkin ostin muutamat pari vuotta sitten, ne vaihtaa paikasta toiseen melko usein. Ei niille varmaan "omaa paikkaa" tulekkaan :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin todella kiva kun vaihtelee paikkaa 🤗 saa aina pientä muutosta aikaan 😍

      Poista
  2. Onpa ihanat! <3 Meiltä löytyy musta-valko-harmaat, jotka ovat lempparini, mutta pelkillä mustillakin näyttää todella herkulliselta! :)

    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta Valko harmaat onkin iki ihanat 💖 tykkään kanssa. Tämä oli mukavaa vaihtelua ja pitkän haaveen toteutus ❤

      Mukavaa päivää 🏵

      Poista
  3. Pallovalot ovat niin ihanat <3 Hienot nuo mustatkin ja varmasti kivat kun niissä on hämärässä valot. Olen myös miettinyt että mahtaakohan niihin koskaan kyllästyä. Ihana valo niistä tulee hämärässä joten edelleen täälläkin nautitaan niistä ihan täysillä eikä kyllästymisen merkkejä ole ilmassa, vielä ainakaan :) Aurinkoista päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallovalot on ❤
      Olen itse tullut samaan tulokseen että tuskin kyllästyy. Itse olen kuitenkin helposti kyllästyvää sorttia ja näitä on jaksanut nyt katsella vuodesta toiseen ja aina ihastuttaa yhtä paljon 🤗

      Samoin kiitos ❤

      Poista
  4. Kivoja! Mustat näyttää upeilta, terävöittävät kauniisti sisustusta. Pitääkin kaivaa omat pallovalot esiin näin syksyn saapuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mustat on kyllä aivan ääri kivat 🤗 pitkäaikainen haave 😍

      Poista
  5. Mä muistan ne lilat pallot! Olivat ihanat! Nämä mustat ovat myös tosi tosi kauniit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli juu se ensimmäinen mistä kaikki lähti liikkeelle 😍

      Poista
  6. Kauniita nuo ovat. Itse en ole vielä koskaan pallovaloja omistanut, mikä on kyllä toisaalta ihme :)

    VastaaPoista
  7. Pallovalot on niin kivoja! Tykkään!

    VastaaPoista
  8. Mä tykkään kans noista pallovaloista. Olkkarissa palaa nytkin. Keittiöön pitäis saada lisää.

    VastaaPoista
  9. Mä olen kanssa miettinyt kokomustaa pallovalosarjaa, meidän valkoisessa kun ei pala enää kuin puolet valoista :) Ehkäpä uskaltaudun semmoiset tilaamaan, sen verran hyvältä näyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen 🤗 itse mietin ja haaveilin pitkään tästä koko mustasta sarjasta ja en kyllä millään nyt luopuisi. Niin ihana on 💖

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...