sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Omena-kauratoska paistos



Sunnuntai huomenta kaikille sinne ruudun toiselle puolen! 

Täällä on jo hierottu unihiekat pois silmistä, ja vapaapäivä on käynnistynyt pirteästi. Tähän aamuun, ja tietysti siis päivään sopiikin jaettavaksi ihan super namu resepti, joka on ollut kovassa käytössä tänä syksynä täällä! :-) 




OMENA-KAURATOSKA PAISTOS

n. 800g omenia

 ½ rkl kanelia

½ dl sokeria

2 rkl rasvaa 

Kuorrutus:

100 g rasvaa

2 dl kaurahiutaleita

1½ dl mantelilastuja

1 dl fariinisokeria


Leikkaa omenat lohkoiksi, ja lisää pannulle rasva, omenalohkot, kaneli sekä sokeri. Kuullota sekoitellen n. 5min. 

Levitä omenalohkot uunivuokaan.

Valmista kuorrutus: sulata rasva, sekoita joukkoon hiutaleet, mantelilastut sekä fariinisokeri. Levitä sitten kuorrutus omenoiden päälle. 

Paista uunissa 225 asteessa n. 15min omenoista riippuen, kunnes omenat ovat pehmenneet ja ruskistuneet. 

Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa! 




Voin kertoa, että tästä tuli jotakin ihan super hyvää! :-) Olen aikaisemmin aina tehnyt ilman mantelia, ja mantelit ovat ehdottomasti taikasana tässä! Miten ihanan rapsakkaa tästä tuleekaan! Luulempa että tälle päivää tuli juuri leipomispäivä! Eilisen ohella...



12 kommenttia:

  1. No tosiaan on herkkuja loihdittu täälläkin <3 Nam nam! Varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä erittäin toimiva resepti :-) Tuli kyllä suurta herkkua :-)

      Poista
  2. Nam, voin kuvitella tuon yhdistelmän, varmasti todellinen herkku! Täytyypä kokeilla itsekin perinteisen sijaan. :)
    Mukavaa päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on herkku isolla hoolla :-) Tämän syksyn hitti juttu :-) Hih.
      Meillä taisikin tästä olla puhe kerran :-)

      Iloista päivää! <3

      Poista
  3. Taidankin heti tänään testata reseptiäsi. Suunnitelmissa oli tavallisen omenakaurapaistoksen tekeminen. Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, toivottavasti on sielläkin herkkua :-)

      Iloista uutta viikkoa! :-)

      Poista
  4. Herkullisen näköistä!
    Ihanaa sunnuntaia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan taivaallisen hyvää :-) Tämä on ollut tämän syksyn hitti :-)

      Kiitos Sari, ja iloista päivää! <3

      Poista
  5. Yums, ja tuo kastike :))

    Rauhallista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, kastike on ehdoton juttu :-)

      Kiitos S, ja iloista uutta viikkoa! <3

      Poista
  6. Oispa ihana herkutella tuollaisella syysherkulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita korvan taakse resepti, ja sitten myöhemmin herkuttelet! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...