sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kotia kohti





Sunnuntai huomenta sinne ruudun toiselle puolen! <3 

Reissu alkaa olemaan takanapäin, ja kotimatka on pian edessä. Päivät ovat vilahtaneet todella nopeaa, ja jokaisesta hetkestä tässä reissussa olen onnellinen. Kuinka ihania hetkiä meillä on ollut! Mahtavaa kun saatiin tämä reissu onnistumaan rakkaiden ystävien kanssa, vaikka suunnitelmat murun osalta muuttui. <3 

Kotona odottaa kaksi ihanaa karvatassua, joiden näkemistä odotankin todella kovasti. Ovat ne vaan niin rakkaita, ja kyllä tälläiselläkin reissulla ikävä vaan tulee näitä hassuttimia! Kiitos vanhemmille kun pääsivät hoitamaan karvatassuja reissuni ajaksi. <3

Olen usein nykyään miettinyt kuinka monta kiitollista asiaa ihan arjessa tulee vastaan. Välillä ne menee ( h a r m i k s i ) ohi, mutta pitäisi olla aikaa iloita niin monesta asiasta, mikään ei ole itsestäänselvyys. Jokainen päivä on lahja. 
Tästäkin lomaviikosta olen enemmän kun kiitollinen! <3 Kuinka minua on tsempattu jaksamaan, olen kuitenkin niin kova ikävöijä, eikä nämä työreissu ajat ole helppoja. 

Muistetaan olla kiitollisia kaikista hienoista hetkistä jota elämä tarjoaa! <3
Kiitos myös teille ihanat blogini lukijat, mahtavaa kun olette mukana! <3

14 kommenttia:

  1. Kaunis asetelma <3 Onpa hienoa, että reissu ajoittui tuon työreissun lomaan, että menee sinulla aika nopeammin. :) Ihanaa sunnuntaita ja hyvää kotimatkaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3

      Tuo on totta, se vei tuosta viikosta ison osan, ja oli todellakin onneksi! <3

      Talvista viikkoa sinne! <3

      Poista
  2. Kuulostaa juurikin sellaiselta matkalta, jolle olisi ihana päästä <3 Ihanaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu kyllä oli rentouttava! <3 Paluu on ollut aavistuksen vaikeampi, mutta reissusta on ihanat muistot! <3

      Ihanaa uutta viikkoa! <3

      Poista
  3. Ihania ruusuja.Aarteita nuo vanhemmat!

    VastaaPoista
  4. Kaunis postaus, niin kuvat kuin teksti <3 Tuota kiitollisuutta olen minäkin miettinyt eritysen paljon viime päivinä. Ihana reissu teillä ollut ja pienen reissun jälkeen on aina ihana palata kotiin <3 Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kommentista Janina! <3

      Kiitollisuus on todella puhuttava aihe. Itsekin siihen hetki hetkeltä enemmän herään, ja kiitollisuuden aiheita löytyy p a l j o n! <3

      Iloista uutta viikkoa! <3

      Poista
  5. Ihania ruusuja, nuo sydämet ovat suloisia. Kiva kun reissu onnistui hyvin, ja karvatassuilla oli hyvä hoitopaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana reissu että muistot, vaikka paluu on ollut hiukan vaikea reissun jälkeen.

      Oli kyllä parhautta, että kissoilla oli paras hoito! :-)

      Poista
  6. Ihana postaus ja kauniit ruusut <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...