torstai 17. marraskuuta 2016

Today ♥






Iloista huomenta kaikille! <3

Toivottavasti siellä heräillään hyvin myös tähän aamuun. Viikko on taittunut jo taas loppupuolelle, ja täällä vietetään jo "viikonloppu" torstai ja perjantai vapaillen. 

Tänään on kovin odotettu päivä! Olen saanut herätä ennen kukonlaulua, ja pian saadaan koko perhe kokoon! Pyörähdys lentoasemalla, ja sitten yhteiselle pitkälle aamiaiselle jonka olen jo alkuun valmistellut. :-) Tänään ei ole kiirettä mihinkään. 

Lomalla kävin tekemässä metsäretken, ja löysinkin yhteen pieneen diy juttuun aarteita ( joulukalenterissa lisää! ) ja en voinut vastustaa sitten myöskään nuita kauniita varpuja. Pieni kimppu nuita vihreitä suloisuuksia tarttui mukaan, ja kotona huomasinkin kuinka kauniita ne todella olivatkaan. Kameraan oli pakko tarttua, ja taisipa siinä puolivahingossa syntyä joulukortti kuvia! Joulukortti kuviin oli tänä vuonna toinen idea, mutta uskoisin että näistä meille valikoituu mieleinen korttikuva. 

Olen aikaisemminkin huomannut, että korttikuvia kuvatessa ei kertakaikkisesti tule mitään! Sen sijaan vahingossa tulee useinkin paremmat otokset! Onko siellä muita jotka voi tähän ajatukseen yhtyä? 

Nyt on aika toivotella mukavaa päivää kaikille! <3

14 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia <3
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3

      Iloista päivää harmaudesta huolimatta! <3

      Poista
  2. Ihanan kiireetöntä päivää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, päivä oli kyllä ihana! <3

      Poista
  3. Ihania kuvia ja onpa ihanaa, että odotus on viimein ohi! <3
    Täällä edelleen kuvat ottamatta, vaikka ajatus olisi valmiina ja piti olla ajoissa... Saapa nähdä mitä näiden kanssa tapahtuu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jenni, ja sanoppa muuta! <3 Raskaat viikot takana, onneksi...

      Tuo on kovin tuttu tunne, täälläkin se usein käy. Mutta, varmasti vielä ehdit hyvin ja tulee mukavat kortit :-)

      Poista
  4. Ihanaa päivää teille ❤️ Niin kauniit kuvat ❤️

    VastaaPoista
  5. Puolukanvarpuja pitäisi käydä keräämässä, nyt se voisi jopa onnistua kun lumet lähtivät. Kunhan tämä puskista tullut flunssa vaan helpottaisi niin pääsisin metsään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! :-) Jotain "hyvääkin" kun lumet lähti. Täytyy itsekin tehdä uusi reissu metsään, nuo olivat niin ihania! :-)

      Toivottavasti siellä voidaan jo paremmin :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...