sunnuntai 18. joulukuuta 2016

# 18 Mustavalkoista & arvonta




Muutama vuosi sitten vielä ihmettelin katsoessani jossakin lehdessä mustavalkoista joulukotia, että ovatko nuo joulun värit?! Taisin jopa sanoa, että meille ei sellaista sitten ikinä tule! Mutta näinhän se on, vannomatta paras. En toki silloin uskonut, että kun mennään ajassa eteenpäin, niin se mieli muuttuu! 

Tokihan meillä on myös paljon harmaata, ja kukista // kasveista tulee ihanaa vihreän raikasta sävyä. Unohtamatta muutamaa punaista piristystä! 




Rakastan erilaisia printtejä, ja olikin suuri ilo kun sain kotiuttaa muutaman uuden printin Raamiin.fi verkkokaupasta, ja siis mustavalkoisena :-) 

Loppujen lopuksi tuli melkein vedettyä pitkää tikkua, että mitkä lopulta kotiutuu, koska suosikki lista kasvoi ja kasvoi. 
Olohuoneeseen tuli kaksi printtiä ja makuuhuoneeseen toiset kaksi. 




Hetkeä aikaisemmin olin ostanut olohuoneeseen peura taulun, ja se näytti aavistuksen yksinäiseltä isolla seinällä. Päätin sitten kokeilla miltä printit näyttäisivät taulun vieressä, ja voi juku, i h a s t u i n heti tuohon komboon! 

Printit täydentävät toinen toistaan, ja olemme molemmat kyllä olleet enemmän kun tyytyväisiä. Printit sai laitettua seinään taulutarralla, joka oli aivan mainio juttu! 





Aloitetaan joulukalenterin kolmas arvonta hip hei NYT! 

Yksi onnellinen saa valita itselleen kaksi 21x30cm kokoista printtiä // julistetta. 

Kerrothan kommentissa vähintään yhden valintasi mahdollisen voiton osuessa? :-) 
Koko valikoiman pääset katsomaan tästä

♥ 1 arpa = anonyymit lukijat

♥ 2 arpaa = lukijat // lukijaksi arvonnan aikana kirjautuvat

Arvonta aikaa on aina 27.12 asti! 



ONNEA KAIKILLE ARVONTAAN! 

37 kommenttia:

  1. Ihania uusia kuvakulmia! <3 Hassua, että kirjoittelin itsekin blogin puolelle printeistä ja sitten löysin ihanan arvontasi! :D Vaikean valinnan jälkeen suosikiksi nousi "Kauas", nyt koittamaan onnea kahdella arvalla. :)

    Leppoisaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta!
    Meidän tytöille tilaisin Syntymähetki Sydän julisteet. :)
    Kahdella arvalla mukana! aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Pupujuliste pojan huoneeseen tai syntymäjuliste lahjaksi kummitytölle olis ihana <3 Kahdella mukana. lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Kauniita tauluja ja mukana arvonnsassa kahdella arvalla: jaloillaan ja lauantaisauna

    VastaaPoista
  5. Ihania ovat, ottaisin ne kaikki😊 Jaloillaan, Vahvana mustavalkoisena, Taipuu, Thankful ja Grateful ehkä eniten minunaiheisia. Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  6. "Taipuu" iski jotenkin kivasti... Yhdellä mukana.
    Mukavaa joulun aikaan sinulle!

    VastaaPoista
  7. Kiva arvonta! Valitsisin ainakin My own way-julisteen! :-)
    t. TeijaK

    VastaaPoista
  8. Kauas olisi yksi valintani http://www.raamiin.fi/julisteet/kuvajulisteet/kauas/1#PrettyPhoto%5BprettyPhoto%5D/1/
    Lukijana eli kahdella arvalla mukana. :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Unohdin mainita,että kahdella arvalla mukana pitkäaikaisena lukijanasi =D

    VastaaPoista
  10. Hyvältä näyttää! Kiva arvonta, kahdella mukaan ja kaksi sydäntä oma suosikki.

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukaan! Smooth Sea -juliste on paras :)

    VastaaPoista
  12. Unohdin sähköpostiosoitteen edellisestä viestistäni :) eli kahdella arvalla mukaan, Smooth Sea -juliste on paras!
    tyttinurminenn(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Kauniita! Kahdella mukan ja Taipuu on puhutteleva, mutta ei taida olla arvonnan koossa. Ehkä tuo Say hello & remember.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Grateful! <3
    Mukana yhdellä arvalla,
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Pilviaakkoset, mukana kahdella arvalla.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Kuutamo ja Foggy Forest ainakin :) Yksi arpa
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  17. Lukijana mukana kahdella. Heart olisi kaunis. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  18. "Kauas" ja "Vahvana" olisivat valintani! Yhdellä arvalla mukana.
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  19. kahdella arvalla mukana ja ainakin yksi suosikki olisi small steps
    pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Mukana kahdella!
    Vahvana mustavalko ja Taipuu.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  21. Juliste kaniini olisi ihana veljenlapsille joiden kotona on kaksi pupua :)
    mukana kahdella arvalla
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Osallistun yhdellä arvalla arvontaan. Julisteissa ei näemmä aina ole tuota 21 x 30 cm kokovaihtoehtoa, mutta tästä suloisesta Kisu julisteesta löytyy kyseinen koko. Kisu olisikin valintani toiseksi julisteista:
    http://www.raamiin.fi/julisteet/kuvajulisteet-lapset/juliste-kisu

    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  23. Mukana kahdella arvalla ja toinen valintani olisi http://www.raamiin.fi/julisteet/kuvajulisteet-lapset/juliste-pilviaakkoset-musta
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  24. Vaikeaa valita mutta tämä on ainakin yksi suosikkini http://www.raamiin.fi/julisteet/graafiset-julisteet/juliste-perfect
    Mukana kahdella arvalla.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  25. 2 arpaa
    Ihania julisteita! :) Eteiseen ois 3 things juliste kiva :D
    maikinposti8@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kauniita!
    Kauas olisi valintani.
    Yksi arpa,
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla mukaan ja valintani olisi ainakin " En etsi valoa" juliste:
    http://www.raamiin.fi/julisteet/graafiset-julisteet/juliste-en-etsi-valoa#PrettyPhoto[prettyPhoto]/0/
    -Marjuska-
    laaksonritri@luukku.com

    VastaaPoista
  28. 2:lla arvalla mukana :)
    Kauas olisi todella kaunis :3

    VastaaPoista
  29. Kahdella arvalla mukaan arvontaan.
    Toinen valinta olis ainakin http://www.raamiin.fi/julisteet/kuvajulisteet-lapset/juliste-pilviaakkoset-musta
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Kahdella mukana. Ainakin Vahvana juliste kotiutuisi minulle ☺

    VastaaPoista
  31. http://www.raamiin.fi/julisteet/kuvajulisteet-lapset/juliste-traktori-keltainen
    Tämä olisi ihana lastenhuoneeseen :)
    2 arpaa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  32. http://www.raamiin.fi/julisteet/graafiset-julisteet/kaksi-sydanta
    Tämä oli upea :) 2 arpaa.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukana :)
    Tämä olisi toinen valintani:
    http://www.raamiin.fi/julisteet/graafiset-julisteet/juliste-hope-ruutu
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  34. 2 arpaa.
    Juliste Heart
    fisunen@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukana
    Foggy forest ja taivaissa olisivat valintani
    niina-a(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Yhdellä arvalla mukana esim.
    http://www.raamiin.fi/julisteet/kuvajulisteet/juliste-kohti-valoa#PrettyPhoto[prettyPhoto]/2/
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  37. Mökkitie-juliste. Mukana kahdella!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...