torstai 10. elokuuta 2017

Voi sisustuskärpänen



Kirjoittelin täällä juuri ajatuksia sohvapöydästä, ja niinhän se sitten oli että ajatuksesta lähti kunnon lumipallo ilmiö käyntiin. Eikä meinaan ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinkään kerta kun näin tapahtuu tämän katon alla ;) 

Ja yleensä nämä ilmiöt tapahtuu vielä juuri tässä syksyn alun korvalla, eli ajankohdankin voi sanoa olevan tuttu ja turvallinen. 




Siinä kun sateisen iltapäivän ratoksi tuumittiin sohvapöytä asiaa, niin alkoi tosiaan moni muukin asia raksuttamaan samalla. Kaikki alkoi lähinnä siitä kun mietittiin kuinka sijoitella huonekaluja, ja mikä järjestys olisi toimivin meidän neliöissä. Salaa haaveissa ollut pyöreä ruokapöytä sai murulta kannatusta, ja sitten mietittiinkin jo tv-tasoa ja jälleen sitä kuuluisaa järjestystä. 

Itse aloin hiljaksiin sitten miettiä, että tottavie on tullut hankittua myös liian isoja huonekaluja tänne kotiin, kuitenkin tietynlainen väljyyskin kun olisi mieluisa meille molemmille. Mutta, joskus mennään tätä tietä, ja kokeilemalla oppii. Aika aikaansa kutakin. 




Ruokapöytä, kuten myös tv-taso tulee lähtemään vaihtoon. Ruokapöytä pääsee säilöön ja tv-tasosta luovutaan tällä erää. Mietintään jäi, saisimmeko jonkin pienen työtason hankittua myös olohuoneen puolelle jollakin järjestyksellä, eli monta ideaa ja ajatusta tässä nyt on mielessä. Niin, ja se keittiöremontti myös, eli eiköhän tässä pitkin syksyä riitä muutoksen tuulia kotona. Ompa jännä nähdä miltä täällä sitten loppuvuodesta näyttääkään! :) 

Eli, kyllä se sisustuskärpänen on purrut kovasti... 



10 kommenttia:

  1. Oi että, mitä mukavia suunnitelmia siellä pohditaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa kaikista muutoksista tulee blogiin! :)

      Poista
  2. Ihania suunnitelmia! Itsekin olen alkanut haaveilla pyöreästä ruokapöydästä ja keittiöremontti on ollut toivelistalla jo vuosia. Remonttia tosin saan edelleen odottaa eikä mies ihan täysin lämmennyt uudelle ruokapöydällekään :) Mutta onneksi aina voi haaveilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja vielä kun tässä hiljalleen pääsee toteuttamaan! :)

      Aivan ihana kuulla, että pyöreä pöytä on haaveena yllättävän monellakin :) Olisikohan niitä tulossa myös paremmin markkinoille kun hiukan vähemmässä on nyt :)

      Haaveita pitää aina olla! :)

      Poista
  3. Pyöreä ruokapöytä on kyllä kiva, kuulostaa mukavilta suunnitelmilta! Täällä myös sisustuskärpänen puraissut, katsotaan mitä kaikkea tosiaan saan toteutettua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, sielläkin muutoksen tuulia, tämä on ihanaa aikaa :)

      Poista
  4. Mä odotan kanssa, että saan meidän uuden ruokapöydän saapumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, aivan! :) Se pöytä oli sulla tilauksessa! :)

      Poista
  5. Innolla odotan kuvia muutoksista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, heti tulee kuvaa sitten :) Ts. kuvia! ;)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...