torstai 9. marraskuuta 2017

Syysretkeilyä: Torni Hotelli



Palataampa ajassa reipas kuukausi taaksepäin. Silloin kun ruska alkoi olemaan kauneimmillaan, oli vielä pieni ( lämmin ) muisto kesästä ja tämä itselle lemppari vuodenaika oikeastaan parhaimmillaan. 

Retkeilimme yksi varmasti syksyn kauneimmista viikonlopuista Tampereelle, josta oltiin varattu Sokos Hotelli Tornista yhdeksi yöksi huone, ihan vain rentoutusviikonlopulle. Samaan viikonloppuun oli taskussa teatteriliput, joten kokonaisuudessaan tämä viikonloppu oli enemmän kun kovasti odotettu! :) 

Olen kuullut paljon kehuja Torni Hotellista sekä ylimmässä kerroksessa ( 25 ) sijaitsevasta Moro Sky Barista. Entisenä paikkakuntalaisena oli selvästi aukko sivistyksessä, kun emme olleet ehtineet käydä vielä tässä todellakin nähtävyyden arvoisessa paikassa. 

Tämän viikonlopun jälkeen voin todellakin yhtyä kehuihin itsekin. Hotelli oli todella tyylikkäästi suunniteltu // sisustettu, henkilökunta oli ystävällistä, olo oli tervetullut ja kaikinpuolin kaikki asiat olivat otettu todella hyvin huomioon. 






Torni Hotelli sijaitsee ihan Tampereen keskustassa, rautatieaseman vieressä. Hotelli koostuu uudesta Hotelli rakennuksesta sekä vanhoista sekä viehättävistä veturitalleista. Tähän väliin on pakko lisätä, että juuri jo pelkkä ajatuskin on niin omaan makuun täydellinen, uutta sekä vanhaa! :) 

Hotellin alimmasta kerroksesta löytyy loistava kuntosali jonka muru ehtikin sunnuntai aamuna aamiaisen jälkeen testaamaan. Hotellilta voi myös vuokrata pyöriä, ja tutustua aina yhtä ihanaan Tampereen kaupunkiin!  Tämän jälkeen varmasti on ihana päästä rentoutumaan saunan lämpimiin löylyihin. 

Sillä välin kun muru oli kuntosalilla, nappasin itse kameran kaulaan ja lähdin haukkaamaan happea tuohon kauniiseen syysaamuun. Kuvattaa tuossa hotellin ympäristössä riitti, ja muistikortille tallentui reippaasti kuvia. 






Lauantai alkuillasta rakas ystävämme tuli tapaamaan meitä hotellille, ja syötiin päivällinen yhdessä hotellin alakerrassa Grill it ravintolassa, jossa myös aamiainen tarjoillaan. Ravintola sijaitsee tunnelmallisissa veturitalleissa, ja oli kyllä todellakin mieleeni! :) Ravintolassa oli erittäin hyvin huomioitu allergiat, joten tästä haluankin erityis kiitoksen esittää vielä näin jälkikäteenkin! Kaikki sujui aivan loistavasti! 




Huoneet olivat todella viihtyisästi sisustettu, ja olisipa täällä viihtynyt pidemmänkin aikaa kerralla! Itselle tietysti tärkeä pointti oli tuo kaupungin näkyminen // huomioon ottaminen sisustuksessa, koska rakkaasta vanhasta kotikaupungista kuitenkin on kyse. Näköalat olivat myös hulppeat 15. kerroksesta! 

Toivottavasti jaksoit tänne loppuun asti! :) 

Kiitos vielä Torni hotellille ystävällisestä palvelusta!


P.S. Hotelliyöstä saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. 


6 kommenttia:

  1. Torni Hotelli Tampereella on kyllä niin hieno paikka, tykkään. Ollaan oltu useampaankin otteeseen niin perheenä kuin pariskuntanakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tämä kokemus kyllä jätti ehdottomasti sellaisen kipinän että uudestaankin tarvitsee päästä :)

      Mukava kuulla, että olette myös tykänneet, kiva kun jaoit tämän kokemuksen :)

      Poista
  2. Itse en olekaan Tornissa käynyt, täytyisi käydä pyörähtämässä vaikkapa ruokailemassa. :) Kauniita kuvia ja leppoisia tunnelmia, varmasti mukava viikonloppureissu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! :) Alakertakin on niin upeasti tehty, ja ravintola on niin kovin viihtyisä siinä :)

      Tästä reissusta on todella hyvät muistot! :) <3

      Poista
  3. Varmasti ollut mukava reissu, täälläkin sellaista kovin jo odotetaan Helsingin suuntaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä, ja kun vielä lisäksi oli niin upea syysilma, niin tälläiselle syysihmiselle tämä oli tosi mahti juttu! :)

      Kuulostaa mukavalta, ja on niin ihana kun on mitä odottaa :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...