maanantai 2. huhtikuuta 2018

Talvilomalla



Leppoisaa huomenta ja pääsiäisen jatkoa vielä kaikille! 

Vapaat ovat hurahtaneet mukavissa merkeissä. On herkuteltu ja ulkoiltu, katsottu leffoja ja järkkäilty kotona paikkoja kuntoon, sekä käyty hoitelemassa asioita. Aikahan kuluu luonnollisesti kuin siivillä, näinhän se aina menee ( pitemmillä ) vapailla. 

Kurkkasin talviloma kuvia, ja vaikka aikaa ei ole kun pari viikkoa niin kylläpä sen todella huomaa kuinka paljon sitä lunta onkaan lähtenyt tässä ajassa!  Silloin kun todella oli nimensä mukaisesti 
t a l v i, lumineen ja pakkasineen! Halusin kuitenkin koostaa vielä tänne blogin puolelle muutaman muiston lomasta. 




Lomaahan vietettiin pääsääntöisesti mökkeillen, jota oli odotettu todella k o v a s t i! Kuinka hyvää tekikään vaihtaa hiukan maisemaa, ja päästä ihan tuonne luonnon keskelle. Tälläisiä hetkiä sitä huomaa ilmeisesti iän(kö) myötä kaipaavansa nykyään enemmän ja enemmän! 

Mökkilomaankin kuului ulkoilua ( ennen kun se influenssa tuli kylään ), ja vasta satanut uusi lumikerros oli kyllä silloin ihan tervetullut. Kuinka upeat talvikelit olikaan! Uudet *Timberlandin kengät pääsivätkin kovaan testikäyttöön lomalla, jotka kotiutui Footway verkkokaupasta, ja erittäin hyväksi ne tuli todettua. Kyseiset kengät näyttääkin olevan juuri alessa ( klick ) ja erittäin suuri plussa näissä kengissä on sisäsivuissa olevat vetoketjut! Kengät saa puettua erittäin helposti jalkaan! 




Tänä talvena on saanut katsella // ihastella poikkeuksellisen usein mitä kauneimpia talvisia hetkiä. Kuinka hanki kimaltelee kuin olisi timantteja täynnä, kuinka puut ovat valkoisena lumesta kuten saduissa tai kuinka satumaisesti lunta leijailee auringon säteiden kanssa samaan aikaan! 

Muutama vuosi kun on menty niin vähällä lumella, niin näitä hetkiä on osannut jälleen katsoa ihan eri silmin. 





Mökillä tuli myös herkuteltua kerran jos toisenkin kuumalla kaakaolla varsinkin ulkoilujen välissä. Vielä kun päälle pursotti kermaa, niin voi kuinka hyvältä se maistuikaan! 

Tuntuu, että näistä hetkistä olisi pidempikin aika kun muistelee. Nämä hetket kun vuoden ajat ovat vaihtumassa, ovat aina omalla tavallaan suurta muutoksen aikaa. 

Nyt kuitenkin käännetään hiljalleen nokka kohti sitä o i k e a a kevättä, ja vaikka tälle päivää on luvattu lumista päivää, niin varmasti huominen aurinko sen jo sulattaa! 


* Kengät saatu bloginäkyvyyttä vastaan

12 kommenttia:

  1. kyllä nyt on ollut niin kaunis talvi. Puhdas valkoinen hanki ja siihen auringon säteet, voiko edes kauniimpaa toivoa. Täältä ei kyllä vielä ole lumet vähentyneett ollenkaan niin kylmät yöt on ollut eikä päivän lyhytaikainen lämpö vielä ole jaksanut paljon sulattaa, katoillakin vielä lumikerros. Nythän sitä on uutta taas luvattu aikatavalla, mutta se ei enään kyllö kovin kauan kestä, onhan sentään jo huhtikuu.
    Oikein hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin, ja olihan sitä odotettu, ja kaikki toiveet se täytti! :) Kirjoitit todella hyvin, se on kyllä kaunis näky :)
      Maanantaina oli tosiaan aika myräkkä, mutta ainakin täällä etelässä ne(kin) lumet ovat saaneet jo hyvää kyytiä.

      Kiitos sinulle, ja samoin! :)

      Poista
  2. Ihana loma siellä! Täällä ollaan nautittu tekemättömyydestä, ulkoiltu ja urheiltu! Aivan ihana loma! Tänään vaan chilliä ja pysytellään kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein loistavalta, kaikkea mukavaa tasapainossa! :)

      Poista
  3. Ihania lomamuistoja <3 Välillä tekee hyvää päästä eri ympyröihin, vaikka itsekkin kotona viihdyn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta! :) Vaikka itsekin tunnustaudun olemaan todella kotihiiri, niin kyllä se maisemanvaihdos tekee niin hyvääkin välillä! :)

      Poista
  4. Onpa teillä ollut ihana loma, kauniita maisemia ja nuo kaakaomukit ovat aivan ihanat! <3 Nyt voisi tulla sitten yhtä ihana kevät kuin talvikin oli, nautin niin kovasti pääsiäisen aurinkoisista päivistä, että olisivat saaneet jatkua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Jenni! <3

      Ajatuksesi kuulostaa oikein hyvälle, sitä odottaen! :) Jos nämä vuodenajat alkaisivat tästä hieman tasaantumaan! :)

      Toivotaan lisää aurinkoa, niin lumetkin saa kyytiä! :)

      Poista
  5. Ihanat lomatunnelmat ja voi tuota kisua <3 Rauhalliset pääsiäispyhät vietetty täälläkin ja nyt saisi se kevät jo vihdoin saapua. Leppoisaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alma neiti kiittää! <3 Hän nauttii ylikaiken mökillä olosta, on aivan eri kissa siellä kun missään muualla! :)

      Aurinkoista viikonloppua! <3

      Poista
  6. Ihanat kuvat teidän lomasta.
    Täällä on vietetty hyvinkin rauhallinen pääsiäinen, ihana miniloma takana.
    Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3

      Pääsiäisen muutamat vapaat olivat kyllä mukavat ja onnistuneet, tuollaiset teke väliin hyvää! :)

      Iloista alkanutta huhtikuuta myös! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...