maanantai 4. maaliskuuta 2019

Kevättä ilmassa + uusi arvonnan voittaja



Hiphei, se on saatu maaliskuu hyvälle alulle! Maaliskuun alkua on piristänyt uskomattoman ihanat auringonsäteet, ja ulos on tehnyt mieli kovasti. Lenkillä on ollut aivan ihana kuunnella lintujen laulua, ja nauttia selvästi keväisestä ilmasta. 

Maaliskuu on ehdottomasti kevät kuukausista oma lemppari, koska vielä kuitenkin on muisto talvesta ja illat ovat tunnelmallisia. Kuitenkin pidentyvät päivät, tuo valo ja keväät tuoksu ovat ihana lisä tuohon muuten niin talviseen näkymään. 

Muistelin juuri, että vuosi sitten kun pidettiin talvilomaa about samoihin aikoihin kun tänä vuonna ( alkamassa ), niin silloin lunta oli kyllä reippaasti enemmän ja keväästä ei ollut vielä tälläistä tietoa. Piti vielä kuvistakin varmistella, että silloin oli vielä puhtaat valkeat hanget. Näin ne ovat joka vuosi niin erilaisia :) 




Vaaleanpunainen väri on vallannut myös kodin jo hyvän aikaa sitten, ja pikku hiljaa myös lisääntyen. Vuodesta toiseen huomaan kuinka kevään tullen kaipaan tota jo lapsuudesta asti ollutta lemppari väriä ympärilleni. 

Marraskuussa ostettiin olohuoneeseen uusi hylly lipaston tilalle, ja tämä muutos on ollut kyllä yksi parhaimpia. Ilme on kovasti kevyempi, ja kuinka pidänkään kun saan tehdä erilaisia asetelmia hyllyille. Tässä siis yhdistyy moni hyvä asia, joten aika nappi juttu sanoisin. 

Kyseiseen hyllyyn muuten ihastuin jossakin instagram kuvassa ( jota en tietenkään tähän hätään muista ), ja aloin sitten metsästellä hyllyä. Hieman sen eteen sai tehdä töitä, ja tilaamis vaiheessa tuli ensimmäisestä paikasta kuitenkin tieto että hylly on loppunut. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin, ja hylly kotiutui Ellokselta muutamassa päivässä. Hyllyä löytyy muuten myös mustana, jos joku tästä kiinnostuu. 




Tähän loppuun vielä suoritin uuden arvonnan ystävänpäivä arvontaan liittyen, koska ensimmäistä voittajaa ei tavoitettu. 

Arpakone pyöri uusiksi ja voittajaksi nousi:

( jos laitat s.postia niin saadaan palkinto matkaan )

Onnittelut voitosta! <3

Nyt kuitenkin kohti aamupalaa! Edessä on kaksi työpäivää, ja sitten ollaan loma tunnelmissa! 

2 kommenttia:

  1. Voi, että mikä mukava yllätys täältä löytyikään heti uuden viikon kunniaksi 😍 Laittelen sulle pikaisesti yhteystiedot tulemaan! Mukavaa uuden viikon aloitusta sinne ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut vielä tätäkin kautta! <3

      Iloista ja aurinkoista viikkoa myös sinulle! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...