tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuosi vaihtuu + arvontojen voittajia



Tiistai huomenet kaikille, ja rentoa vuoden viimeistä päivää samalla! 

Niin se joulu tuli, ja meni. Jälleen on vuosi aikaa odottaa seuraavaan jouluun. Tässä vaiheessa se tuntuu aina kovin kovin pitkälle ( varsinkin näin joulu ihmiselle ), mutta kuten todettu on monesti niin nopeastihan se vuosi oikeasti lopulta menee. Ajan perässä kun ei tahdo pysyä. 

Joulun aika meni vanhoilla ja tärkeillä kotikulmilla, ja sydämessä on nyt monen monta muistoa nuilta joulun ihanilta päiviltä. Näihin muistoihin olen mielessäni palannut jo kerran jos toisenkin, ja ( ainakin instan ) puolelle ajattelin jotakin kollaasia myös kerätä. 
Yksi huippu juttu oli ehdottomasti kun aattoiltana alkoi satamaan lunta, ja joulupäivänä saatiin herätä niin kauniiseen valkoiseen maisemaan! :) Voi sitä onnea! Saatiin jopa lumilyhdyt tehtyä pihaan, ja kuinka ihanat ne olivatkaan pimeän tullen. Pieniä isoja asioita... <3

Arkeen on myös palattu viikonloppuna, ja nyt vielä pari aamuvuoroa edessä ennen seuraavaa vapaaputkea. 
Joulu saa vielä näkyä kotona, en kiirehdi sen keräämisellä pois. Uskoisin, että mennään samalla periaatteella kun aikaisemminkin, että hiljalleen hyvä tulee. Sen sijaan sisustuskärpänen on purrut reippaammalla kädellä ( pitkästä aikaa ihan kunnolla! ), ja montaakin kohtaa tekisi mieli uudistaa. Joten katsotaan mitä kevät tuo tullessaan! :) 

Haluan tässä vaiheessa esittää isot kiitokset teille kaikille blogini lukijoille tästä vuodesta! <3 
Blogi on ollut hieman aikaisempaa hiljaisempi tänä vuonna, mutta päivittyy kuitenkin aina silloin tällöin, ihana jos pysyt tässä hitaammassakin tahdissa mukana! :) 

Kiitos myös yhteistyökumppaneille tästä vuodesta kovasti, kuinka ilo on ollut tehdä upeita yhteistöitä! <3 

Tähän loppuun vielä joulukalenteri arvontojen voittajia. Tänä vuonna olenkin huonosti saanut kiinni voittajia, ja arvontoja suorittanut uudelleen myös. Kannattaa ehdottomasti siis kurkkia blogiin, jos arvontaan osallistuu, josko se voitto vaikka kohdalle sattuisi, niin saa palkinnot matkaan :) 

Suoritin nyt Marimekon maljakko arvonnan toiseen kertaan uudelleen, ja toivottavasti nyt voittaja on linjoilla. Arpa osui numerolle 55, jolla kirjoitteli: *Kirsikka* , onnittelut voittajalle! :) Laitteletko s.postia minulle päin? :) 

Seuraavana oli Muurlan arvonta ihanista leikkuulaudoista, ja tämänkin arvonnan suoritin nyt uudelleen. 
Voittajaksi nousi numero 21 jolla kirjoitteli: Mari p. Partanen, onnittelut voittajalle! :) Laitteletko myös s.postia niin saadaan palkinto matkaan? :) 

Ja sitten vielä viimeisen arvonnan voittajat. Ihanat Anna-Mari Westin kalenterit olivat arvonnassa palkintoina, ja voitot osui numeroille: 31 jolla kirjoitteli: Sari Oulusta, sekä numerolle 19, jolla kirjoitteli: Salli M. Onnittelut voittajille! :) 
Laitatteko myös s.postia niin lähtee kalenterit sitten matkaan? :) 


Tässä vaiheessa toivottelen teille kaikille mukavaa ja leppoisaa vuodenvaihdetta, ja ollaan kuulolla sitten ensi vuoden puolella! <3

4 kommenttia:

  1. Ihana kollaasi <3 Tämä vuosi meni kyllä nopeasti, ja mitä kaikkea toikin tullessaan... Uusi Vuosi on tervetullut, ja myöskin teille oikein ihanaa Uutta Vuotta 2020!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon, ja mukavaa kun olet blogissa taas! :)

      Kiitos toivotuksista, ja onnen hetkiä myös sinulle tähän vuoteen! <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Onnittelut vielä, kalenteri lähti matkaan tänään :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...