Olisikohan siitä jo lähemmäs pari vuotta aikaa kun näin yhdessä facebookin sisustusryhmässä ( vai Marimekko ryhmässä?! ) todella upean DIY- valaisimen. Silloin ajattelin heti, että tälläinen on pakko toteuttaa ja piankin. No, upeudesta huolimatta jotkut asiat tuppaavat vaan jäämään. Ehkä samalla ajattelin tämän olevan kovinkin monimutkainen juttu, ja kenties sekin vähän vaikutti ettei tullut heti ryhdyttyä toimeen. Nyt kuitenkin yksi yö ( eikös silloin tule parhaat ideat ) valaisin tuli mieleen ja sitten sitä oli alettava asiaa viemään eteenpäin!
Tähän valaisimeen liittyen taustaa vielä sen verran, että olen jo todellakin pidemmän aikaa miettinyt kotiin pyöreätä seinävalaisinta, ja monenlaisia on tullut katsottua ( valmiita siis ) eli tähän valaisimeen liittyy vielä tälläinenkin oleellinen tausta :)
Aloin ensin googlettamaan nuita puisia renkaita. Voin sanoa, ettei muuten ollut mikään helppo juttu ja olin jo lähes luovuttaa kun mistään ei kertakaikkisesti ollut löytyä sopivaa. Toisinsanoen: joka paikassa mistä löytyi edes vähän sinne päin, niin olivat aivan valtavan pieniä.
Olemme suunnitelleet valaisimen portaiden alle ( senkin päälle ), joten sinnekään ei toki mikään valtavan suuri mahdu, mutta kuitenkin isompi mitä oli saatavilla.
Siinä vaiheessa kun olin jo luovuttamassa, niin päätin vielä laittaa kuitenkin sähköpostia Bo Hem Lifestyle liikkeeseen, koska heillä oli lähinnä oikean näköinen puurengas jota etsin, mutta siis liian pienessä koossa tarpeeseeni. Tiedustelin heiltä, että olisiko mahdollista tilauksesta saada isompaa kokoa. Ja voi sitä riemua kun sain vastauksen ja pian, että he voivat tehdä haluamani kokoiset renkaat. Tähän kohtaan sopisi vaikkapa tähtisilmä emoji tai parikin!
Mieheni vielä piirteli renkaiden kuvat mittoineen ja otin tästä kuvan ja lähetin heille. Parin päivän päästä renkaat odotteli noutoa jo lähikaupassa!
Tässä välissä olin ehtinyt käydä ostamassa Unikko pellavakangasta sekä pattereilla toimivan led-valonauhan.
Tarvikkeet alkoivat siis olla kasassa! Jippii!
Aloimme sitten sunnuntai iltapäivällä rakennella valaisinta, voi että kuinka olinkaan tätä odottanut!
Kangas kiinnitettiin renkaaseen niittipistoolilla, ja vaikka meillä oli ( alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna ) paljon ohuempi tuo rengas, niin onneksi niitit eivät tulleet läpi vaan saatiin hyvin laitettua. Kangasta olisi toki ollut fiksu ensin vähän leikkailla, niin olisi ollut helpompaa kun leikata sitten lopuksi. Mutta seuraavalla kerralla fiksumpia!
Viimeiseksi kiinnitettiin led-valonauha tarralla renkaiden väliin ja valmista tuli.
Mutta...
... koska meillä on valaisin kooltaan kaiketi paljon pienempi kun alkuperäisessä inspiraatio kuvassa, niin ikävä kyllä kun valon laittaa päälle, niin kuvio ei näy juuri yhtään. Vaalea seinä vielä syö loputkin, eli valon kanssa tuo ei noin pienenä tuon kankaan kanssa harmiksi toiminut. Toki muutenkin olisi ollut kiva, jos kuvio olisi pienempi tuossa, pääsisi oikeuksiin paremmin.
Valaisin oli kuitenkin lopunkaiken helppo tehdä, vaikka tosiaan ensin muuta ajattelin. Joten, ei saa lannistua ja uusi yritys vaan nyt kehiin.
Kävin ostamassa jo uuden eri kuosilla olevan kankaan ( joskos olisi tätä ensimmäistä parempi ) ja laitoin jälleen sähköpostia Bo Hem Lifestyle myymälään ja pyysin vielä vähän isompia renkaita seuraavaan versioon, koska uudelleen mittaillessa hieman isompikin sopii paikalleen.
Tämä ensimmäinen jää varmasti muistoksi ja otan ledit pois takaa, olkoon koristeena sitten.
Muutaman kuvan nappasin valaisinta tehdessä, voin laittaa seuraavaan postaukseen ( toisesta versiosta ) ne vielä malliksi halukkaille havainnoimaan miltä näyttää toiselta puolelta.
Mukavaa loppu viikkoa kaikille!
P.S. Kiitos vielä tätäkin kautta alkuperäiselle inspiraation antajalle, sekä kiitos ohjeista myös! <3
P.P.S Kiitos myös hurjasti Bo Hem Lifestyle kun olette mahdollistaneet tämän tuunauksen :) Ja tämä on ihan varsin tyytyväinen asiakas, ei yhteistyö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)