torstai 6. huhtikuuta 2023

P ä ä s i ä i s t ä!

 


Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille! <3

Pari hieman pilvisempää päivää etelässä takana, mutta hieman iltaaurinko alkaa pilkistellä ja pääsiäiseksi on luvattu mitä ihaninta säätä ja jopa lämmintä! Nyt näyttää siis kohtuu lupaavalta takatalven jälkeen että kevät on ottanut voiton ja sieltä se saapuu. 

Kovasti on tehnyt mieli kaivaa jo tennareita esille, mutta olen vielä pysytellyt talvikengissä. Josko sitä kuitenkin nyt vihdoin uskaltaisi, koska kadut alkavat niin kuivia ja lumettomia olla. 

Täällä pääsiäinen on vapaa tänä vuonna, ja yhteiset vapaat tulee kyllä tarpeeseen todella. Pääsiäisen ajaksi on suunniteltu ulkoilua, leffassa ja asioilla käyntiä, pieni reissu sekä josko sitä myös yhden ulkoiluretkenkin ehtisi tekemään. Parvekkeelle ehdin laittelemaan ensimmäiset narskut, ja kovasti mieli tekisi siivoilla pois kuivuneet kanervat ja laitella muualle myös kevättä tilalle. 



Ehdin tänään jo töiden jälkeen pyöräyttää pääsiäiskakun, ja voi kuinka olikaan kiva leipoa! Jäi oikeastaan hieman inspis päälle, joten saapi nähdä josko sitä tulisi vielä muutenkin pyhien aikana leivottua.  Yritän ehtiä kakkua kuvailemaan ja ainakin varmasti instagramin puolella sitten kuvia tulee vilahtamaan. 

Viime viikonloppuna tein meille jälkkäriksi nämä jo aika perinteiset kerrosrahkat. Käytin tällä kertaa gluteenittomia kaurasuklaa keksejä, mango passionhedelmä rahkaa, kinder suklaata sekä mangoa. Tarkoitus oli kyllä käyttää passionhedelmää mangon sijasta, mutta kun unohtui ostaa ja lähikaupassa ei sitten tietenkään tuurillani sitä löytynyt. Mutta, mango toimi myös ja näistä tuli mukavan raikkaat herkut. Mielikuvitus vain rajana mitä näihin keksii laittaa :) 



Pääsiäistä en suuremmin tykkää koristella, mutta tänä vuonna olen niin ihastunut nuihin paperimuniin. Oksista jotka ostin hulluilta päiviltä ( jota aluksi muuten luulin aivan kuivahtaneiksi! ) roikkuu nyt näitä ihania Piirongin kierrätyspaperimunia! Ja tosiaan ne oksat jotka ensin ajattelin että mitähän nyt tulikaan ostettua ovat aivan täydessä keltaisessa kukassa. Kuvissa oksat nyt ovat vielä ostohetken näköisiä, mutta melkoinen yllätys kävi näiden kanssa! 

Kannattaa muuten kurkata tuota Piironki nettikauppaa, sieltä löytyy nyt kaikki normaalihintaiset tuotteet -15% 10.4 saakka! 

Eilen kauppareissulla ei vielä tullut vastaan mieluisia kukkia, mutta eiköhän nekin tässä pyhien aikana vielä löydy, Onneksi on nuita ihania oksia sekä aina yhtä lempparia helmililjaa! 

Mitäs pääsiäis suunnitelmia siellä on? :) 


* yhteistyössä: Piironki



2 kommenttia:

  1. Hyvää Pääsiäisen jatkoa Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :) Mukavaa alkanutta aurinkoista viikkoa! :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...