Elokuun puolivälissä ehti tulla kuluneeksi kuusi vuotta kun ollaan tässä kodissa asuttu. Aika on mennyt ihan super nopeaa, ja vaikea on uskoa että todella niin monta vuotta on ehtinyt hurahtaa kuin siivillä.
Pidempään matkassa pysyneet ehkäpä muistaakin kuinka kovasti olimme etsineet uutta kotia jo useamman vuoden ja kuinka tämä sitten kuin taikaiskusta osui silmiimme ja muutti niin paljon meidän elämää.
Muistan edelleen sen pimeän tammikuisen illan kun käveltiin tämän ( silloin rakentuvan ) uuden kotimme ohi. Siinä illassa oli selvästi taikaa. Voit lukea paremmin asiasta vaikkapa tästä.
Kuinka nopeasti asiat sitten etenivätkin kun lähtivät sille raiteelle menemään ja pian oli kaupat tehty. Voi sitä ikuisuudelta tuntuvaa odotusta, kun siinä vaiheessa ei ollut vielä edes tarkkaa tietoa koska koti valmistuisi ( arvio loppukesä ) .
Sitten tuli koron* ja koko Suomi ( ja maailma ) alkoi pysähtyä ja toi suuret lisäjännitykset rakennusaikaan. Kaikki kuitenkin eteni suhteellisen suunnitellusti ja päästiin muutamat kerrat katsomaankin rakennusvaiheessa, ja ne päivät olivat aina niin t ä r k e i t ä !
Ja entäpä sitten se päivä kun saimme sen pitkän odotuksen jälkeen avaimet uuteen kotiin?! Voi oli siinä hälinää kun koko taloyhtiö muutti kerralla ja oli vielä keskeneräisiä hommia kuitenkin ja uusia huonekaluja sekä muuttokuormaa tuli. Voi niin, mutta rikkaita muistoja kuitenkin nyt näin jälkeenpäin katsottuna ja koettuna.
Tässä puolestaan postaus kun olimme asuneet vuoden tässä kodissa ja ajatuksia siinä vaiheessa.
Tämä koti on antanut meille ihan todella paljon ja ollaan oltu pääosin valtavan tyytyväisiä, vaikka mutkia ollut myös matkassa siitä huolimatta että koti oli ihan uusi muutto hetkellä, mutta ainahan niitä mutkia matkalle mahtuu ja kaikesta on selvitty.
Nyt kuitenkin hiljalleen ajatus on kypsynyt, että se hieman "venytetty versio" tästä kodista on meille toimivampi arjessa ja sitten tuli vaan se hetki, että koetetaan meneekö tämä kaupaksi ja onko nyt meidän aika siirtyä seuraavaan kotiin joka palvelee sitten vielä paremmin meitä ja meidän tarpeita.
Nyt sitten ollaan siinä kohtaa, että pian on aika hyvästellä tämä koti ja sulkea kirja tältä osin. Onneksi tästä kodista on lukematon määrä kuvia ja ihania muistoja, jota varmasti muistellaan vielä pitkään, koska niin paljon tämä koti on meidän elämää muuttanut ja parantanut <3
Kokosin kollaasiin hieman vanhempia kuvia tästä kodista nyt muistoksi tähän postaukseen.
Edellisessä postauksessa keskityttiin aika paljon tämän nykyisen kodin myyntiin joten ajattelin ja siellä lupasinkin, että seuraavassa postauksessa kerron paremmin uuden kodin etsimisestä ja miten kaikki on sujunut tässä noin puolen vuoden aikana sen asian puitteissa.
Meillä on ollut pitkään jo jonkinlainen hakuvahti Etuovessa ja sitä on silloin tällöin katseltu, mutta ei nyt kovin totisilla silmillä. Kun sitten oli päätös tehty, että nykyinen koti lähtee myyntiin, niin hakuvahtia hieman muokattiin vielä tarkemmaksi meidän ajatuksia // toiveita silmällä pitäen, niin Etuovessa kuin Oikotielläkin. Vinkkinä muuten, että kannattaa ehdottomasti laittaa molempiin portaaleihin vahdit, koska on paljon kohteita joita saattaa vaan löytyä jommasta kummasta, joten jottet menetä mitää mahdollisesti mieluista niin kannattaa laittaa molempiin vahdit laulamaan!
Heti alkuvaiheessa oli toki m o n t a kohdetta joita haluttiin mennä katsomaan ja melkoista aikataulutusta se kevät - talvi olikin kun käytiin kyllä todella ahkerasti näytöillä. Ihan ensin toiveissa oli yleisnäytöt ja tuntui jotenkin liian jännältä mennä yksityisnäytölle, mutta hyvin pian tuo muuttui ja nyt sanoisin että yksityisnäytöt ovat kivempia ehdottomasti! Niissä saat ihan oman ajan ja kysellä juuri niitä asioita mitä on mielessä, ilman että siellä on liioin hälinää muuten.
Joka päivä odotettiin innolla millaisia kohteita sähköpostiin vahdeilta pärähtää ja voi sitä intoa kun tuli sopivan oloinen kohde ja kun pääsi sopimaan näyttö aikaa! Se oli niin huippua! :) Ja kun kevättä elettiin, niin tämähän oli todella vilkasta, joten kohteita tuli maailman tilanteesta huolimatta todella hyvin.
Käytiin katsomassa useampaa rakentuvaa kohdetta ja viittä vaille valmiita kohteita sekä sitten pääsääntöisesti kohtuu uusia ( pari vuotta vanhoja ) lukuunottamatta muutamaa hieman vanhempaa joihin ajateltiin että pienellä remontilla saataisiin oman näköiseksi. Muutamaa kohdetta ehdittiin käydä katsomaan myös paristi, jotka jäivät mieleen erittäin hyvinä kohteina. Tässä sivussa odottelimme kokoajan että oma asuntomme menisi kaupaksi, jotta uskaltaisi itse tehdä tarjousta.
Tapasimme luonnollisesti monta erilaista välittäjää ja tähän väliin haluankin antaa myös tärkeän vinkin! Jos olet laittamassa asuntoasi myyntiin ja sinulla ei vielä ole välittäjää valittuna, niin kun itse kierrät näytöillä niin saat parhaan mahdollisen kuvan millainen välittäjä on oikeasti työssään versus siihen että kilpailutat useamman välittäjän ja kaikki lupaa pöydän ääressä kutakuinkin samat asiat. Näin juuri kävi meille, tehtiin ensin huono valinta, kunnes otimme yhteyttä välittäjään josta oli jäänyt todella hyvä kuva näytöllä ja sitten kaikki sujuikin hyvin :)
Sitten tuli toukokuun loppu ja asuntokauppa hiljeni kuin seinään. Kohteita tuli tosi huonosti myyntiin koko kesän ja tuntuikin turhauttavalta aktiivisen kevään jälkeen. Kokoajan odotti, johon nyt ja nyt alkaisi piristyä. Mutta viikko toisen perään oli kovin hiljaista. Tämä oli itselle todella suuri yllätys, en ollut uskonut että se on näin silmiin pistävä ero.
Hieman sitten elokuun puolelle päästyä asia alkoi piristyä, mutta ei kuitenkaan kevään kaltaiseksi. Mutta silloin tällöin sentään tuli sopivia ja mielenkiintoisia kohteita, joka ilahdutti kovasti hiljaisen kesän jälkeen.
Elokuun loppupuolella sitten eräs sunnuntai aamu pärähti yksi kohde myyntiin, joka heti siinä hetkessä tuntui muuttavan meidän "maailmaa". Se iski molemmille "heti" pitkästä aikaa todella kovasti ja niin suurin odotuksin lähdettiin muutaman päivän päästä tätä katsomaan.
Kohde oli juuri niin hieno kun kuvissa antoi näyttää, joten uskaltauduttiin sanoa välittäjälle, että tämä voisi todella olla meidän seuraava koti.
Muutaman päivän mietimme ja sitten teimme ehdollisen tarjouksen tästä kohteesta. Pallo tuli vielä takaisin ja heitettiin uudelleen, ja sitten tarjouksemme oli hyväksytty. Sitten alkoikin entistä kovempi jännitys, että meneekö meidän koti kaupaksi x aikana kun meidän tarjous on voimassa.
Kaikkihan meni sitten hyvin ja myös me saatiin se kauan odotettu tarjous ja nyt ollaan tässä, pian tekemässä kaupat nykyisestä kodista ja sitten seuraavasta kodista.
Joten ei saa luovuttaa! Asuntokauppa on tosi heiluvaa ja tosi arvaamatonta, joku kohde menee ihan päivässä parissa, kun taas toinen kohde, joka on kovin kaunis ja siisti, niin roikkuu myynnissä pitkään. Tämä on ollut jälleen todella opettavainen matka ja paljon on tullut uutta ja ihmeellistä vastaan. Kiitollinen kaikesta mitä tämäkin tarina on tuonut meille mukana.
Lopun kaiken me ehdimme kiertää 31 kohdetta, ennen kun se uusi koti löytyi. Jokaisesta ( yhtä lukuunottamatta ) nappasin jonkun pienen räpsyn muistoksi.
Kiitos jos jaksoit tänne asti tämän pitkän tarinan! <3



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)