perjantai 13. elokuuta 2021

Vuosi uudessa kodissa

 



Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun saimme pitkän odotuksen jälkeen avaimet uuteen kotiin. Samalla kun pitkä odotus loppui, niin toteutui siis todella suuri unelmamme ja haaveemme uudesta kodista. 

Kotia oli etsitty pitkään ja hartaasti. Välillä enemmän, välillä vähemmän aktiivisesti, useampi vuosi kuitenkin. Joten kun molempia miellyttävä asunto löytyi ja molemmista se tuntui heti kodilta kun ensimmäistä kertaa rakennuksella käytiin, päätös oli siinä. 

Kulunut vuosi ei kuitenkaan ole ollut tokikaan pelkästään ruusuilla tanssimista, vaikka tottakai päällimmäisenä ajatuksena ja tunteena on todella kiitollinen ja helpottunut olo. 
Kuitenkin kliseinen ajatus, että aivan uudessa kodissa ei ole mitään ongelmia on kyllä puppua. 

Avainten luovutusten jälkeen alkuaika uudessa kodissa oli melkoista "rallia". Moni ( pääosin pieni mutta oleellinen asia ) oli vielä kesken ja lähemmäs ensimmäiset pari kuukautta erinäiset rakennusmiehet ravasivat kotona. Aikaa ei ollut koskaan korjauksille sovittu, eli vapaapäivinäkin oli hyvä olla valmiina kun partiopoika heti aamusta, koska jospa vaikka juuri tänään sattuisivat tulemaan meidän asuntoon korjailemaan. Jos nimittäin ei yöpaidassa halunnut mennä ovia availemaan :D

Tuossa vaiheessa piti myös tarkkaan miettiä, että meneekö viat vuosi korjaukseen ( eli voivat odottaa ), vai onko ne kuinka akuuttia hoitaa heti. 

Myös se, että kuka hoitaa mitäkin asiaa, kenellä siis vastuu on lopulta missäkin asioissa, ennen kun ensimmäinen yhtiökokous pidettiin oli omalla tavallaan haastavaa. 

Keväällä jatkui vielä kierros nuista korjauksista, jos syksyllä oli jotain jäänyt, joka ei voisi vuosi korjauksiin asti odottaa. 

Mutta kuten yllä jo kirjoitin, tottakai uusi koti on aina uusi koti ja kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, niin todella jännittävää aikaa oli jo rakentamista seurata, vaikka mukaan hyppäsimmekin kun seinätkin olivat jo pystyssä. Ehdottomasti paljon hyvää ja mukavaa jännitystä nimenomaan uuden kodin rakentamis ajassa on. Ja vielä tähän tottakai lisänä, jos pientä hetkeä aikaisemmin olisimme ehtineet mukaan, niin olisi ollut mahdollisuus valita materiaaleja. 

Paljon on siis opittu uutta vuoden aikana paritalossa asumisesta, ja koettu kunnon talvi ja lumityöt, sekä kunnon kesä ja helteetkin tässä kodissa jo. Myös pihapuuhia on aloiteltu, ja niistäkin opittu ja varmasti ensi keväänä monta asiaa teemme siinä toisin. Oppia ikä kaikki :) 

Jännittävä ja opettava vuosi kaikin puolin siis takana. Vaikka mutkia on ollut matkassa, niin hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Edelleen lähes joka päivä totean jossain vaiheessa päivää kuinka onnellista meidän on asua juuri täällä, ja että meille oli viimein se meidän uusi koti <3



2 kommenttia:

  1. Onnea! Ihana postaus. :) Varmasti mutkia on matkassa. Ja mikäpä koti sellainen olisi, jossa ei ikinä mitään korjailtavaa ole? Itse olen aina asunut vain vanhoissa taloissa. Uusin taisi olla 60-luvun kerrostalo. Mutta oma piha on minun ranking-listallani kärjessä, ihan jo senkin takia, että sinne voi tepastella mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä, lähes missä asussa hyvänsä, ilman että kukaan ihmettelee tai kyttää. Ja toisekseen tietysti kasvien takia! :) Ihanaa toista syksyä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon, aivan ihana kuulla! :)

      Se on ihan totta, joka kodissa on tottakai omat juttunsa ja korjailut jne. Itselläkin kun oli ehkä vaan liian positiivinen kuva uuteen kotiin muutosta, niin sillä ajattelin, että tuon asiaa esiin. Ettei ihan mutkaton matka ole ollut :)

      Tuo tuollainen oma piha on aivan ihana oma juttunsa, ja on tottakai aivan ihana kun ei tarvitse ajatella jos vaikka yöpaidalla sinne hiipii :)

      Kiitos hurjan paljon ja iloista syksyn odotusta myös sinne! :) Täällä syksyä odotellaan innolla! :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...