keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Tähtiä

                                    Tähtiä siellä, tähtiä täällä. Vantaan kotiin olen hankkinut kovastikin
                                                  tähti aiheisia juttuja, niitä kun ei vaan voi
                                     vastustaa :-) Ja jotenkin sinne ne paremmin mielestäni sopiikin
                                                kun meidän Tampereen kotiin. Tampereen
                                     kodissa on enemmän vanhaa henkeä/ maalaisromantiikkaa
                                                 ja Vantaan koti on modernimpi tapaus. :-)


Ikeassa poikkesin tiistain vapaapäivälläni, mielenkiinto heräsi jo jouluun kun monissa blogeissa olen nähnyt   että sieltä on kaikkea ihanuutta jouluun löytynyt ja lehdessäkin luki että jotain on jo loppunutkin! Ja kyllähän   Ikeasta aina tarpeellistakin mukaan tarttuu eli reissu oli kaikkinensa erittäin hyvä ja onnistunut. Espoon   Ikeassa tykkään poiketa, se on jotenkin selkeä, toisin kun Vantaan. Ja Tampereen ikeaa nyt ei oikein vielä   ole osannut vaan sisäistää. Ennen kun aina tehtiin vuosia sitten Ikea retkiä Espooseen, oli sekin aikaa :-)




Nämä tähti maljakot oli niin l.ö.y.t.ö! Ihastuin heti! <3


Toinen pääsi heti käyttöön, toinen koristaa vieressä :-)

Oikein ihanaa keskiviikkoa kaikille! <3 

P.S. Ikean joulu löydöistä vähän lähempänä joulua sitten :-) Joulun väri maailma on valittu :-)


6 kommenttia:

  1. Oii ihanat tähtimaljakot!!<3 voi kun pääsiskin ikeaan!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retken nyt suunnittelet :-) Sieltä löytyy ihanuuksia :-)

      Poista
  2. Kerrassaan ihanat maljakot, ja vielä Ikeasta! =) IHANAT, tahtoo kanssa! =) Terv. Sanna

    VastaaPoista
  3. Ihanat maljakot!! En bongannut noita ollenkaan! Uusi reissu siis piakkoin tiedossa :D

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...