torstai 22. toukokuuta 2014

Metsänkylän navetta ♡





Tervetuloa virtuaali kierrokselle aivan mahdottoman ihastuttavaan paikkaan: Metsänkylän Navettaan! 

Onko paikka tuttu sinulle jo ennestään? 
Me käytiin viime sunnuntaina ensi kertaa paikan päällä. Netin kautta olen kyllä ihaillut kerran jos toisenkin ja muutamia juttujakin kuullut paikasta ja ajatellut että tuonne on kyllä joku kaunis päivä mentävä. 

Sunnuntai olikin mitä kaunein päivä, (en edes voinut uskoa kuinka se kesä salaa tulikin!) kun paikan päälle mentiin. Ensimmäisenä tiellä käveli vastaan oranssi kisu ja olin jo siinä vaiheessa ihan täpinöissäni! ;-) Mitä kaikkea ihanaa täällä olisikaan! Täytyy kyllä sanoa että vaikea oli housuissa pysyä, innostuin aivan valtavasti tästä paikasta / miljööstä jo kun läpi Aulangon ajettiin. 

Lähdettiin kiertelemään tätä ihanaa aluetta läpi sekä pakkohan minun oli löytää myös se oranssi kisu ;-) Suloinen hän olikin kun mikä! 

Vanhoja ikkunoita ja ovia oli jos minkä näköisiä. Ihastuttavia viimeisen päälle. Huokailin ja ihastelin ja ihastelin ja huokailin. 
Todellinen a a r r e a i t t a ! 






Mielessä alkoi heti raksuttaa vaikka minkälaisia tuunaus ideoita, mitä kaikkea ihanaa näistä vanhoista aarteista voisikaan värkätä! Mikä tunnelma paikassa olikaan näiden kaikkien vanhojen aarteiden keskellä! 

Jos olet etsinyt vanhoja ovia tai ikkunoita esimerkiksi ,niin täältä varmasti löydät etsimäsi, valinnan varaa kyllä on niin moneen mieleen! :-) 

Lisäksi ihania vanhoja lautoja / heinäseipäitä oli vinot pinot, niistähän voisi myös värkätä sitä sun tätä.... 




Lapsillekin täällä on varmasti mielenkiintoista katseltavaa. Navetan alueella asustelee aivan ihanan veikeitä alpakoita. Täytyy kyllä sanoa että todella velmuja otuksia olivatkin kun varsin alkoi esiintymäänkin kun kameran kaivoi esille! 

Yhdestä aarreaitasta löytyi lisäksi aivan ihastuttava toinenkin kissa. En meinaa ollut ainoa joka luuli ensi alkuun leikki kissaksi tuota harmaata ihanuutta. Kuinka ihanan pehmeä hän olikaan! :-) 




Tämä hurmaava paikka sijaitsee pienen matkan päässä Hämeenlinnan keskustasta. Aulangolta vain kivenheiton päässä. 
Osoite on Metsänkyläntie 14, Pekola. 

Klick ja voit kurkkaa heidän nettisivuilleen tarkemmin. 





Täältä löydät myös kaikkea ihanaa pienempää vanhaa aarretta, maitotonkista, uuninluukkuihin sekä ihaniin kyltteihin. Oikeastaan sanoisin että kaikkea mahdollista ihanaa vanhaa maan ja taivaan väliltä. 

Yllä olevassa kuvassa on aivan täydellinen penkki, juuri sellainen unelma jota olen nyt hetken aikaa haaveillut. Tuo ihanuus jäi kyllä korvan taakse ehdottomasti. 

Tyhjin käsin täältä reissusta ei lähdetty. Instan puolella onkin jo aarretta kurkattu ja lähipäivinä blogin puolelle myöskin tuo aivan ihana aarre tulee! :-)




Lämpimästi suosittelen tekemään ihanan sunnuntai retken tuonne satumaahan! :-)

36 kommenttia:

  1. Oi, vaikuttaa todella käymisen arvoiselta paikalta <3 Kiitos, kun jaoit kanssamme tämän reissun <3 Ehkä Vantaan kesälomareissulta teemme reissun tuonne :) Iskäni on muuten etsinyt vanhaa ovea. Tuoltahan se löytyis, mutta harmi, että on niin kaukana Oulusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli hurmaava paikka :-) ihastuin aivan täysin k a i k k e e n tuolla ♡

      Tuolla tosiaan valikoimaa on aivan valtavasti :-) jos vaan kuljetettua saatte :-)

      Poista
  2. Ihana paikka, olen kerran poikennut tuolla vuosia sitten ja silloin tarttui pari ikkunaa mukaan (nyttemmin kaapinovina) ja olisipa kiva poiketa uudelleen! :) ihania kuvia olet ottanut, todellakin kesäiset tunnelmat! :)

    Mukavaa päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niin, ne ihanat ikkunat ovat tuolta siis :-) tosi mukava kuulla Jenni ♡ se kaappi on teillä kyllä niin mielettömän hieno ♡ tykkään siitä mahdottomasti ♡

      Kiitos mukavasta ja pirteästä kommentista ♡

      Kiitos samoin :-)♡

      Poista
  3. Ihanan näköinen paikka ja mitä tavaraa WAU!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kirjoitettu, sitä tuolla t o d e l l a oli :-)

      Poista
  4. Uusi tuttavuus mulle, mutta voin vain kuvitella miten hieno tuo paikka onkaan :D

    VastaaPoista
  5. Mielettömiä kuvia Seija <3 Tuonne olisi kiva mennä käymään minin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ♡♡ tuolla kuvattavaa olisi ollut jos sun vaikka kuinka paljon :-)

      Varmasti viihtyisitte tuolla :-)

      Poista
  6. Joskus aiemminkin oon törmännyt tähän paikkaan ja ihastellut tunnelmaa ja valikoimaa! Ja onpa tosi nätit kuvat sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma oli kyllä mahtava tässä paikassa :-) miljöö niin mahtavan hieno ja ihastuttava :-)

      Kiitos kauniista kommentista ♡

      Poista
  7. Olen käynyt muutaman kerran tässä aarreaitassa :)
    Ihana paikka.
    Mukavaa päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Sanna :-) tuo on niin ihana paikka :-)

      Samoin kiitos :-)♡

      Poista
  8. Kiva postaus, vaikuttaa todella ihanalta paikalta! Kuvista sai todella tunnelmallisen kuvan paikasta. Toivottavasti pääsen joskus käymään tuolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia, kirjoitit niin kauniisti :-) toivomukseni olikin että saisin teille lukijoille mahdollisimman hyvät tunnelmat tuosta paikasta :-) itse kun niin ihastuin ♡

      Poista
  9. Metsäkylän navetta on ihana paikka ja vieressä sijaitsevasta Leivintuvasta saa ehkä maailman parhaimmat pannarit! Joskus tulee tehtyä kesäsunnuntaisin tuonne pyöräretkiä ja muutaman kerran olen vienyt vieraitakin pannarille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin itsekin että seuraavan reissun lisä olisi käydä siellä myös :-) nyt oli kumminkin hiukan aikataulua niin kaikkeen ei riittänyt :-)

      Kuulostaa tosi ihanalta pyöräretket tuonne :-)

      Poista
    2. Kannattaa ehdottomasti poiketa! Paikka jo itsessään on niin ihana ja tunnelmallinen! Harmi vain, että se on avoinna vain kesäsunnuntaisin.

      Poista
    3. Varmasti riittäisi porukkaa useammallekin päivää, niin ihana kun on :-)

      Poista
  10. Eipä ollut tuo paikka tuttu, mutta onpa tosi kiva paikka! Ihania juttuja vaikka kuinka paljon :) Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paljon ihanuuksia ja ihailtavaa joka paikassa :-) aikaa olisi saanut paljon enemmänkin käytettyä :-)

      Samoin ♡

      Poista
  11. Näyttääpä kauniilta! Aarreaitta totta tosiaan:)! Tuollaiset paikat oikein huokuvat upeaa tunnelmaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aarreaitta isolla aalla :-) tuolla riitti ihasteltavaa ja katseltavaa ja kuvattavaa ja ja .... :-)

      Tunnelma tosi ihana ♡

      Poista
  12. Upeia paikka...pitääpä poiketa nettisivuille katselemaan..:)

    VastaaPoista
  13. Tuttu paikka, muutaman kerran olen siellä käynyt ihastelemassa. Vanhat ikkunanpokat sieltä kerran ostin (nyt jo myyty eteenpäin). Navetan yhteydessä tien toisella puolella on aivan ihana pikku kahvila Leivintupa (kävittekö??), josta saa ehkä maailman parhaat pannukakut! Harmi että kahvila on auki vain sunnuntaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli niin hurmaava paikka! :-) Pakko päästä uudelleen! :-)

      Tuo leivintupa houkuttaa todella, kiitos teille kun olette siitä vielä vinkannut! :-) Nyt tosiaan oli hiukan aikataulutusta niin se jäi.

      Paljon oli porukkaa, varmasti riittäisi useammallekin päivälle! :-)

      Poista
  14. <3 Kivat on navetan kulmat! Helmikuun kakru

    VastaaPoista
  15. Oi onpas ihanan näköinen paikka, kerrassaan upea. Ja ihania juttuja näyttää kyllä olevan. Toivottavasti joskus pääsis tuolla piipahtamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla riitti silmälle niin katsottavaa! :-) Joka paikkaan kun pään käänsi niin oli kaikkea ihanaa! :-)

      Suosittelen! <3

      Poista
  16. Voi tuo paikka on niin ihana! Muutaman kerran on tullut käytyä, ja täytyy kyllä taas tehdä joku kesäpäivä sinne retki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sunnuntai retki tuonne onkin mitä parhain :-) Kaunis päivä ja tuonne ihastelemaan, parhautta :-)

      Poista
  17. Te ootte olleet meidän hoodeilla!!!! ;D Miten mulla on instagrammissa mennyt tämä ohitse!? Tuo paikka on niiiiiin ihana, vielä tänä vuonna ei ole päässyt käymään. Mutta piakoin on mentävä, rakastan niin sitä miljöötä, niin kaunista ♥ ♥ Ja aivan ihania löytöjä pitää navetta sisällään ja tien toisella puolella oleva leivintupa on kanssa ihana paikka, kannattaa joskus ajan kanssa käydä testaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä joskus ohi menee :-) Pari kuvaa sieltä laitoin siis instaan :-) Oli niin ihastuttava paikka että oli heti jaettava! :-D

      Se on todellakin niin kaunis miljöö, kaikki on niin viimeisen päälle ihanan näköistä ja tunnelmallista :-) Tuolla saisi aikaa kulutettua vaikka kuinka paljon :-) Ehdottomasti on uusi retki tehtävä sinne :-)
      Ja kiitos sinullekin tuosta leivintupa vinkistä, siellä on kyllä päästävä käymään! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...