maanantai 19. toukokuuta 2014

Parveke sneak peek



Ihana melkein kesä ja parveke kausi. Molemmat sanat kuulostaa ainakin omaan korvaan enemmän kun hyvältä! Tätä on odotettu ja k o v a s t i ! Nyt se vihdoin on täällä! 

Parveketta on tullut laitettua tänä keväänä hyvinkin ahkerasti ja olen halunnut vielä hitusen enemmän panostaa parvekkeeseen tänä kesänä. Onhan tuo aina mukava lisä kaksioon, pieni kesähuone ja ansaitsee oman panostuksensa ehdottomasti. 

Mm. tässä postauksessa huhtikuun alussa kerroin mitä kaikkea oli suunnitelmissa. Suurin osa on toteutunut, muutamaa pientä juttuja lukuunottamatta. Ajattelin että nyt kurkataan hiukan alustavasti parvekkeelle ja pian sitten katsotaan koko parveketta kunnolla! :-)





Kävin ostamassa parvekkeen kesäkukat viime viikolla kun kaikki alkoi tosiaan oleen muuten viimein kasassa. 
Tapana on ollut että yksi isompi kukka ja muuten pienempiä kukkia saa koristaa parveketta. 

Tänä vuonna uudelleen kokeiluun pääsi hortensia, saa nähdä kuinka minun käy sen kanssa! :-D Tuon kaunistuksen lisäksi hankin pieniä tähtisilmiä. Viime kesänä kun rungolliseen tähtisilmään ihastuin. Näiden lisäksi chilin taimet saavat kasvaa parvekkeella, jos nyt sitten kasvaa! :-D Hiukan olen epävarma mitenkä chilien kanssa mahtaa käydä. 

Väri maailma on parvekkeella tänä kesänä valko - turkoosi. Hennesin turkooseja kukkapurkkeja olen odottanut kuin kuuta nousevaa ja odotus jatkuu, reippaasti päälle kuukausi on jo mennyt. Nyyh. Aavistus myös merihenkisyyttä näkyy tänä vuonna parvekkeella. 





Toivotaanhan kaikki varpaat ja sormet pystyssä että tällä viikolla saataisiin nauttia auringosta runsaasti? :-)


42 kommenttia:

  1. Kyllä pidetään! Ja mielellään myös seuraavalle viikolle, kun mulla on loma <3 :-D

    VastaaPoista
  2. Hyvältä ja lupaavalta näyttää! :-) Emmeköhän saa nauttia tällä viikolla auringosta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä onneksi näyttää, täytyy heti ladata aurinko energiaa :-)

      Poista
  3. Näyttää kutsuvalta ja ihanalta teidän parvekkeella. <3 Hortensia löytyy meltäkin ja upeasti se kyllä (yleensä) kukkii koko kesän, nyt vain täytyy muistaa olla ekstratarkkana kastelun kanssa, kun sade ei pelasta. ;) Minulle jo saapui h&m:n turkoosi kippo, eiköhän pian sinullekin! :)

    Aurinkoista alkuviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni kovasti ♡

      Kylläpä tuolle ekalle hortensialle sitten huonosti kävi. Ei eilistä paahdetta kestänyt ja kun en muistanut syrjään nostaa. Tänään hain uuden ja paremmalla onnella :-)

      Mukava kun sait kipon jo :-) nyt mullekin tuli v i i m e i n viesti et saan noutaa :-)

      Samoin ♡

      Poista
  4. Niin kaunista parvekkeella <3 Toivotaan todella kesän jatkuvan <3 Oulun korkeuksillekin se jo saapui B)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon ♡

      Ihana juttu että lämpö on sinne myös levinnyt :-)

      Poista
  5. Oikein kivalta näyttää, täytyy itselläkin hankkia muutama hortensia tälle kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :-) parveke on kyllä ihana lisä näin kesällä :-)

      Hortensiat on ♡♡

      Poista
  6. Kesä, parveke, oma piha... iso tai pieni... kyllä, kuulostaa tosi ihanalta ja näiden lämpöjen kanssa ♡ ihanaa!!! Nyt nautitaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru paljon kauniista sanoista :-) olipa ilo lukea :-)

      Nyt nautitaan ♡

      Poista
  7. Ihana parveke ja toivottavasti paketti tulee pian :). Minä olen myös "panostanut" parvekkeeseen tänä vuonna, koska vihdoinkin meillä on toimiva parveke. Edellisessä kodissa oli se "maailman surkein parveke" ja siellä ei pystynyt edes olemaan.

    Aurinkoista viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimein tuli viesti että saa noutaa :-) kyllä on niin odotettu paketti :-)

      Tuo on totta mitä kirjoitit, parvekkeita on niin surkeitakin ja silloin siitä.ei kyllä iloa ole.

      Mukavaa viikkoa ♡

      Poista
  8. KIvalta näyttää - mukavaa viikkoa :)

    t.Sanna

    VastaaPoista
  9. Voi, kun näyttää ihanalta! Kauniit värit oot valinnut parvekkeelle, oi että! Aurinkoa viikkoosi Seija♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista kovasti ♡ ilahdutti :-)

      Nuo värit ovat kyllä ihanat, piristää tätä kesää :-)

      Sinne myös ihanaa aurinkoista viikkoa ♡

      Poista
  10. Ihanalta näyttää teidän parveke! <3 Hortensia on niin kaunis, kovasti tekisi mieli ostaa meillekin, mutta jänskättää et miten se mun hellässä hoivassa pärjäisi :D Mä oottelen kans kovasti pakettia H&M:ltä, siinä myös juttuja terassille :)

    Aurinkoista maanantaipäivää sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ♡

      Hortensia on niin kaunis, sama kävi tälle että uuden sain jo hakea :-) eka meni jo. Eilisen kuumuutta ei kestänyt.

      Mä pääsen tänää hakee vie paketin, kauan on odotettu :-)

      Kiitos samoin :-)♡

      Poista
  11. Tosi kivalta näyttää ja luupaavasti ainakin viikko alkaa....ihanaa lämpöä jo näin aamusta..:)

    VastaaPoista
  12. Parvekkeesi nimi voisi olla yksinkertaisesti "kesä." Annetaan kesän ilahduttaa ja elvyttää! Terveydeksi! Helmikuun kakara <3

    VastaaPoista
  13. Kauniilta näyttää! :)
    Toivotaan, että aurinkoiset ilmat jatkuvat tälläkin viikolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kovasti! :-)

      Kyllä taitaa toiveemme toteutua! :-) Loistavaa! :-)

      Poista
  14. Ihana postaus! Hortensia on minun mielikukkani, tosi kaunis varmasti teidän parvekkeella. Onnea chilinkasvatukselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! :-)

      Parveketta on ollut tosi ilo laittaa ja viimein tänään tuli kokonaan kuntoonkin! :-) Tyytyväinen mieli :-)

      Hortensia on aivan ihastuttava, herkkä :-)

      Poista
  15. Teillä on kyllä ihana parveke, näyttää kauniilta! Nyt on kyllä niin ihanan aurinkoista, kesä kesä kesä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna kauniista kommentista! :-) Kurkataan sitten pian lisääkin kunnolla parvekkeelle! :-)

      Kesä <3 on tullut!

      Poista
  16. Ihanan näköistä! Mullakin alkaa olla veranta valmiina kesään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa! :-)

      Loistava juttu, nyt päästään nauttimaan kesästä kunnolla! :-)

      Poista
  17. Kauniita kukkia! Hyvin sä pärjäät niiden kanssa, usko pois! :) Turkoosi on varma valinta kesäväriksi, se on niin raikas. Hyvältä näyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnuElina tsempeistä, toivotaan nyt parasta! :-) Nyt koetan uskoa paremmin! :-)

      Turkoosi on noussut kyllä ihanaksi piristeeksi :-) Vaikka sisällä on nyt keltainen kevät piristyksenä niin turkoosi oli ehdoton parvekkeelle! :-)

      Poista
  18. Kesäinen, aurinkoinen, ihana parveke! :)

    VastaaPoista
  19. Ihana kesä ja kaunis parveke!♥

    VastaaPoista
  20. Ihanasti sisustettu parveke! Itsellä vielä kukat kaupassa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :-) Nyt vaan kukka kaupoille kauniiden päivien kunniaksi! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...