perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pari sanaa . . . .



Tiistai. Odotettu päivä. Tosi tosi kovasti odotettu päivä. 

Pitkään aikaan en ollut nähnyt rakasta ystävää. Aikataulut eivät aina vaan täsmää vaikka kuinka yrittäisi kovasti. Vuorotyö ja välimatka tekevät oman lisänsä asiaan.
Mutta, se päivä koetti tiistaina, onnen täyttymys!




Aamulla ennen kun lähdin hakemaan ystävääni linja-auto asemalta värkkäilin meille pikaisesti kesän ensimmäisen mansikkakakun! :-) Oikaisin ja tein kakun valmiilla pohjalla ja päälle laitoin rahkaa ja kermaa ja koristelin mansikoilla että nonparelleilla. Kakusta tuli pikakakuksi oikein maukas. 

Loput kesän ekat kotimaiset mansikat saivat jäädä lautaselle tarjolle, nam! 




Päivä oli myös täynnä hauskoja sattumia. Tiistaina postasin Orkideoista ja kuinka ollakkaan sain tuliaisiksi synttäri kukkana aivan viehättävän Orkidean! :-) Kuinka ajatus kulkeekaan, vaikka tämä Orkidea ihastukseni on niinkin uusi juttu! :-)

Eikä ne hauskat sattumat siihen loppuneet. Minulla oli vielä antamatta synttärilahja myöskin ystävälleni ja kuinka ollakkaan oma valintani oli myös Orkidea! ;-) 




Päivä oli täynnä iloa, naurua, juttua, herkuttelua, ystävyyttä, tyttöjen juttuja, kynttilöiden tunnelmaa ( näinkin hyvänä kesänä! )  sekä tärkeitä muistoja! 

Kiitos vielä tästä päivästä E!




30 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloinen päivä :) ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli niin onnellinen! :-) <3

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  2. Kiitos itsellesi kaikesta,joka hetkestä. Ystävän kanssa aika menee aina nopeasti...niin nytkin. Katsotaan poikiiko päivämme tulevaisuuteen uutta tapahtumaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne aivan samat sanat! <3

      Poikii tuonne elokuun puolelle! :-)

      Poista
  3. Ihanalta päivältä kuulostaa <3

    Iloa viikonloppuusi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä päivä oli niin ihana ja iki muistoinen! :-) <3

      Kiitos ja sinulle myös! :-)

      Poista
  4. Ystävän kanssa vietetty aika on kallisarvoista - ja sen tuoman energian voimalla jaksaa taas pitkään. Ja mansikkakakun;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri tuota! :-) Kirjoitit niin kultaisesti! <3

      Poista
  5. Oih, nämä ovat parhaita hetkiä..ystävien kanssa <3

    VastaaPoista
  6. Ihanalta kuulostaa, tuollaiset päivät ovat niin tärkeitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeitä ja muisto rikkaita! :-) <3 Sekä voimaa antavia! :-) <3

      Poista
  7. Ihana päivä teillä, ystävät ovat parasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, aivan mahdottoman ihania ja tärkeitä! :-) <3

      Poista
  8. Kuulostaa ihanalta päivältä, tuollaiset tuovat hyvää mieltä pitkään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :-) Todentotta! :-) <3 Taas jaksaa lomaa odotella! :-)

      Poista
  9. Ystävien tapaamiset piristävät aina niin paljon :) Ihana lahja-sattuma teillä!
    Mukavaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, tuo niin totta! :-) Ihana päivä nyt muistoissa! :-)

      Tuo oli kyllä aika veikeä sattuma, mutta molemmille tosi mieluinen! :-)

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  10. Ystävät, joiden kanssa voi olla oma itsensä, ovat kyllä kullanarvoisia <3 :-)
    Mukavaa viikonloppua! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niitä kuitenkaan ei liikaa ole :-) Tuollaiset kultaiset ystävät ovat sanoinkuvaamattoman tärkeitä! <3

      Kiitos ja teille myös! <3

      Poista
  11. Kuulostaa ihan loistavan täydelliseltä päivältä! Ystävän kanssa parannettu maailma kantaa piiiiiiiitkään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kirjoitit niin hyvin! :-) Maailmaa todella taas tuli parannettua monella tapaa! :-)

      Poista
  12. Ystävät ovat elämänsuola :)
    Ihanaa kun saitte treffit onnistumaan -mukavaa viikonloppua!

    terkuin.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat ehdottomasti, niin tärkeitä! <3

      Kiitos ja teillekin aurinkoista viikonloppua! :-) <3

      Poista
  13. Ystävät ovat parasta, ihanan päivän olette saaneet viettää!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti! <3 Päivä oli niin ihana! :-)

      Poista
  14. Kyllä tuollaiset päivät ovat ihan parhautta! Ystävät on tärkeitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat :-) Antaa niin iloa pitkään! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...