sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Uudet tuolit



Vihdoin ja viimein on aika kurkata mitkä tuolit valikoitui uuden keittiönpöydän ympärille. 

( Synttärilahja ) saapui synttäreistä seuraavana päivänä jännän odotuksen päätteeksi. Voi kuinka näitä olikaan odotettu saapuvaksi, ja voi sitä ilon hetkeä kun ovikello soi! ;-) Erittäin sateinen ja harmaa päivä muuttui hetkessä paljon paremmaksi. 

Niin kauan kun on uutta kalustusta keittiöön mietitty niin vaihtoehtoja on ollut pari, joista sitten valinta tehtiin lopullisesti. 
Rottinkiset tuolit ovat olleet jo suhteellisen monta vuotta haavelistalla, mutta kodin tyyli on muuttunut kovasti(kin) täysin maalaisromanttisesta hiukan modernimpaan joten niin ihanat kun ne ovat niin uskon että pian olisin kuitenkin kyllästynyt niihin. Voin jatkossa ihailla rottinkisia ruokapöydän tuoleja lehdessä ja blogeissa. 
Toisena vaihtoehtona raikkaampaa ja sirompaa, pitkään haavelistalla keikkunutta ja nyt viimein kotiutunutta! Päätös oli loppujen lopuksi hyvinkin helppo! :-)




Tuolit ovat nyt olleet vajaa pari viikkoa käytössä ja tyytyväisyys on 110%! :-) Eihän tässä voi kun harmitella että olisi pitänyt vaan aikaisemmin jo tähän muutos projektiin lähteä! Parempi tietysti myöhään kun ei milloinkaan.

Ruokailutila sai tämän muutokset myötä luonnollisesti hurjan määrän valoa lisää verrattuna kun paikalla oli vanha ryhmä. Tämähän toki ilahduttaa aina suuresti, avaruus lisääntyi t o d e l l a paljon! 

Pienen pieni viilaus tarvitsee tosin vielä tehdä. Uusi pöytä on hiukan korkeampi kuin vanha pöytä ja tuolit ovat aivan aavistuksen matalat tuolle pöydälle. Joten täytyy ottaa aavistus pöydän jaloista pois, sitten, sitten on aivan täydellistä makuumme! :-) 




Vapaat on pidetty tältä osin ja on aika palata työn ääreen tänään. 

Mukavaa sunnuntaita teille kaikille!

P.S. Ihana kun olette olleet aktiivisesti mukana tässä muutos projektissa, on ollut aivan ilo lukea teidän ihania kommenttejanne, k i i t o s! :-)

36 kommenttia:

  1. OOHLALAA! mä vähän arvelin, että olisko ne nää tuolit :) Kuinka kauniit!!! Sopii tosi kivasti teille! Ja nämä tuolit ja pöytä tulee varmaan kestämään teillä pitkän! Joihin juttuihin vaan kannattaa panostaa :))

    Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :-) <3 Olipa mukava lukea! :-)

      Sama oli ajatus että nyt on pitkän tähtäimen kautta hankitut ja neutraalit jotka kestäisi aikaa ja kulutusta! :-) Eli ihan naulan kantaan osuit! :-)

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  2. Wauuu, upeat!! Nämä on kyllä hurjan kauniit! <3 Sopii pöydän kanssa niin hyvin yhteen, kaunis kokonaisuus! Rottinkisetkin ois ollu kivat, mut paremmin nämä sopii teidän tyyliin :) Nappiostos siis! Mukavaa sunnuntaita Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! <3

      On kyllä nyt todella mieleinen ryhmä, sisustajan onni kun todella mieleinen :-) Ajaton ja aikaa kestävä :-)

      Rottinkiset on tosiaan keikkunut mielessä pitkään mutta itseni tuntien niin ne olisivat menneet varmasti pian vaihtoon. Silti pidän niistä todella kovasti! :-)

      Teille myös aurinkoa sunnuntaihin! <3

      Poista
  3. Ihanalta näyttää! <3 Minullakin oli S:n tavoin pieni aavistus, että olisiko nämä NE tuolit ja onhan ne. :) En voi muuta sanoa kuin että teitte hyvän päätöksen! <3

    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Jenni! <3

      Tuo on todella mukava kuulla, teillä kun on olleet pitkään :-) Nämä oli niin mieluisat ja pitkään pitkään haaveissa keikkunut joten tietää tehneensä oikean valinnan! :-)

      Samoin, ihana aurinko tänään! <3

      Poista
  4. Hienolta näyttää!! Sopii teille tosi hyvin.
    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru kovasti! :-)

      Erittäin tyytyväisin mielin! :-) Oikea päätös tuli tehtyä! :-)

      Kiitos ja samoin! :-)

      Poista
  5. Nuo ovat kyllä tyylikkäät :-) Yksinkertaiset ja kauniit <3 Sopii hienosti massiivisemman pöydän pariksi. Mukavaa päivää! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna kauniista kommentista! <3

      Kyllä, ovat mielestäni kanssa hyvä pari, täydentävät toinen toisiaan! :-) Tosi mieluisa ryhmä! :-)

      Kiitos ja sitä samaa! :-)

      Poista
  6. Tosi ihanat :)
    Näistä tuoleista minäkin haaveilen.
    Mukavaa alkavaa juhannus viikkoa.
    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat niin ihanat! :-) Täällä ollaan ihan innoissaan edelleen ja pitkän aikaa ;-) Hih :-)

      Hiljalleen haaveita listalta todeksi, siitä tulee hyvä! :-) Ja hyvä mieli aina kaupan päälle! :-)

      Kiitos kovasti, toivotaan että sää vähän muuttuisi Juhannusta kohden, mukavaa viikkoa myös teille! :-)

      Poista
  7. Kaunis kokonaisuus! :)

    Olen tykästynyt tohon teidän pöytään! Oli pakko pyytää mieskin katsoo kuvia teidän pöydästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :-)

      Mukava kuulla! :-) Tosi kiva tuo on, se on kyllä päivä päivältä ihastuttanut enemmän ja enemmän :-) Ja oli se ihastus kyllä heti kun näin eka kertaakin! :-)

      Poista
  8. Upeat tuolit, kauniin näköinen kokonisuus! Tuollaiset tuolit voisin minäkin kotiuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnuElina! :-)

      Nuo olivat kyllä pitkän odotuksen jälkeen todella ihastuttaneet! :-)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Täälläkin niin kovasti niistä tykätään! :-)

      Poista
  10. Ai että miten ihanat tuolit, sopii tosi kivasti pöydän kanssa! Raikkaat ja ilmavat joista tulee tosi ihana kokonaisuus :)

    Iloista sunnuntaita Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! :-) <3

      Eikös?! Ensin mietin et onko tyhmä kun eri väriset jalat mutta kun sointuu kotiin muuten hyvin niin ei haittaa menoa yhtään :-) Molemmat täydentää toisiaan :-)

      Kiitos ja samoin! :-) <3

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kovasti Viivi! <3

      Täällä on niin ihasteltu tuoleja! :-)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kyllä, ihastuttaa koko aika hetki hetkeltä enemmän! :-) Tykkään niiiiiin paljon! <3

      Poista
  13. Wau noi on kyllä niin upeet!!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-)

      Ehdottoman samaa mieltä! :-)

      Poista
  14. Todella upeat tuolit!!!
    Mukavia työpäiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on niin ihastuttanut :-)

      Kiitos kovasti :-)

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Täälläkin tykätään niin satasella :-)

      Poista
  16. Oikein onnistunut tuolivalinta - ihan täydelliset!♥

    Aurinkoa alkavaan viikkoon!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ♡

      Ehdottomasti tuntuu oikealta valinnalta :-)

      Toivotaan aurinkoa ♡

      Poista
  17. Siis kerrassaan ihanat tuolit!!!!! <3 Just mun unelmat. Ajattelinkin että nämä teille sopisi kun puhuit uusista tuoleista ja pöydästä. Voi tahtoisin niin tuollaiset kans!!!! Menen nyt kurkkimaan mitä kaikkea ihanaa tänne kuuluu kun loman aikana en ehtinyt täällä piipahtaa <3

    Ihanaa viikkoa Seija <3 psst... sulle on postia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkän odotuksen ilo kotona ♡ nuo oli ehdottomasti paras vaihtoehto :-) tykätään niin paljon :-)

      Kiitos postista kovasti ♡

      Iloista iltaa ♡

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...