sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Purkissa



Koko kevään vedin pitkää tikkua mielessä että lämpenenkö näille Design Letters:in mukeille / purkeille. Tykkäsin kovasti, ja samalla taas ajattelin toisinkin. 
Yksi kaunis kevätpäivä kun olin Stockmannilla, ja katselin näitä hetken, päätös oli tehty. Pari haluaisin ehdottomasti kotiuttaa ainakin.

Siitä se sitten lähti :-)

Ensimmäisenä kotitui yksi kannella. S- kirjainta sainkin sitten hiukan metsästellä, se oli monesta paikkaa tuurillani loppu. Kesällä sitten kuitenkin onnisti, ja pongasin Mr. Jonesilta myös S:n, ja hain sen heti kotiin etten vaan jää ilman ;-) 





Purkit tuli hankittua todella kreivin aikaan. 
Nimittäin keväällä kun kävin pariin otteeseen hammaslääkärissä, niin hammashoitaja suositteli minulle Läkerol Dents pastilleja, koska en käytä purkkaa laisinkaan. Joten, pastillit saivatkin sitten täydellisen purkin. :-)

Tästäpä pääsee aasin siltaa loistavasti toiseen hauskaan / mukavaan sattumaan. Pääsin mukaan nimittäin Läkerol Dentsin pastilli kampanjaan, ja maistelemaan eri makuisia pastilleja. 

Pastillit olivat suht uusia itselle vielä keväällä, tuttua ja turvallista mansikan makua olin silloin tällöin käyttänyt, joten oli ihan mahtava päästä maistelemaan eri makuja, ja kuinka yllätyinkään kun ihania makuja olikin monen monta! 





Makuja näistä pastilleista löytyy varmasti kaikille. Eri makuja löytyy 11 erilaista, aina herkullisesta mangosta, raikkaaseen mentholiin. 

Omaksi suosikiksi nousi juuri tuo Mango ehdottomasti. Ruoan päätteeksi saa erittäin hyvän maun suuhun kun nappaa pari pastillia. 
Lapsille suunnatut maut ovat: Sweet Berry ja Pear Banana. Tuo ensimmäinen on toinen oma suosikkini ehdottomasti :-) Lasten maut ovat veikeissä NallePuh kuvitetuissa askeissa. 

Nämä pastillit eivät ole täysksylitolia, mutta sisältää eniten ksylitolia verrattuna muihin pastilleihin. Suositeltava päiväannos on 8 pastillia per päivä. 

Pastilleja on saatavissa kahdessa erikokoisessa askissa. Itsellä käsilaukussa kulkee aina isompi aski mukana, jottei ihan heti lopu, ja täytyy kyllä myöntää että itse olen jäänyt ihan koukkuun näihin, voin siis itse lämpimästi suositella kokeilemaan jos tuote on uusi sinulle :-)

Klick ja pääset kurkkaamaan Läkerol Dentsin omille sivuille vielä. 


28 kommenttia:

  1. Ihanat DesignLetterssit :). Mä niin tykkään meidän kirjaimista. Mitään purkkeihin en ole vielä laittanut, mutta ei se mitään! Toimivat kodin kaunistajina ;)).

    IHanan rauhallista sunnuntaita Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo vaan on aivan ihanat! :-) Hiljalleen niille lämpenin ;-)
      Aivan totta, toimii todellakin ihan vain kotona koristeena! :-)

      Mukavaa viileää tiistaita! <3

      Poista
  2. Ihanat purkit :)
    Ja nää pastillitkin ovat lemppareitani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä ihanat! :-) Vaikka hiljaa perässä tulenkin :-D

      Pastillit on osoittautunut todella herkuksi! :-)

      Poista
  3. Ihanat purkit teillä Seija! <3 Meiltä löytyy samoja ja yksi ihan samassa käytössäkin! :D Itse en kanssa purkasta välitä ja olen Läkerol Dentsejä mussuttanut niin kauan kuin niitä on markkinoilla ollut. Meillä neiti tykkää kanssa eniten mansikasta, itselle menee melkein mikä vain maku. :)

    Ihanaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3
      Pastilli ja purkka käytössä keittiössä nuo purkit ovat mm. ihan omiaan :-) Siitä aina muistaa napata pastillin ruoan jälkeen! :-)

      Nuita pastilleja kyllä täytyy olla aina nykyään mukana että kotona! :-)

      Näin jälkijunassa, mutta iloista tiistaita! <3

      Poista
  4. Nuo purkit ovat kyllä kivoja! :-) Eivätkä ole pahoja kyllä pastillitkaan :-D Aikoihin ei ole kyllä tullut ostettua näitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa, ja ovat kyllä oikein hyvä yhdistelmä! :-)

      Poista
  5. Voi tullainen S purkki sopisi mullekin ;) Ihana! Tapaan aina välillä ostaa noita pastilleja, tosi hyviä ovat :)
    Hauskaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta Susanna! :-) Laitappas vaikka joulupukin listalle! ;-) Hih.

      Pastillit ovat täällä osoittautuneet oikein hyviksi myös :-)

      Kiitos ja mukavaa tiistaita! <3

      Poista
  6. Purkit on tosi kivat, en (onneksi) ole sortunut vielä hankkimaan niitä, vaikka monesti olenkin katsellut sillä silmällä. Mä olen aika koukussa noihin pastilleihin, syön niitä joskus ihan "karkkina"... Myös Läckerolin "tavalliset" pastilit on herkkua, käsiveskasta löytyy yleensä aina joku rasia, josta saa raikastusta ja hyvää makua suuhun. :)
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sama oli itsellä, kyllä niin kauan niitä kääntelin ja katselin mutta sitten ei vaan voinut enää vastustaa kiusausta! :-)

      Totta, nuita täytyy aina olla mukana käsilaukussa ehdottomasti, ovat kyllä koukuttaneet kovasti :-)

      Mukavaa tiistaita! <3

      Poista
  7. Ihanat purkit! Itsekin vasta vähän aikaa sitten lämpenin Design Lettersille ja nyt se on menoa sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli samassa tilanteessa ollaan! :-) Pitkään tätä piti harkita.... :-)

      Poista
  8. Juuri hankin noita samoja purkkeja kun olivat Stockan kantisetuna. Olin myös vähän aprikoinut että tykkäänkö vai en, mutta sitten kun niille löytyi sopiva käyttötarkoiuskin niin päätin kotiuttaa kolme. Tarkoitus olisi blogissakin jossain vaiheessa niistä postailla. Kivaa sunnuntaipäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin kanssa että oli alennuksessa siellä, ja vähän mietin jatkoa, mutta maltoin vielä mielen :-) Vaikka näitä voisi kyllä hankkia lisää.... :-)
      Nuo ovat kyllä mukavia kun toimii purkkeina että mukeina :-)

      Iloista tiistaita! <3

      Poista
  9. Ihq purkit! Katselin eilen Seita shopista deaign lettersin kahvimukeja. Nekin on aikans kivat!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä sitten koukuttanut kun niitä alkoi hankkimaan! :-) Hih. :-)

      Tiistain iloa sinulle! <3

      Poista
  10. Ihanat purkit! Noita on kyllä tullut katseltua, mutta ainakaan vielä en ole meille hommannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä varoituksen sana, nämä kyllä sitten koukuttaa kun alkaa hankkimaan ;-) Pitkään itsekin mietin mutta sitten.... :-) Hih.

      Poista
  11. kauniit purkit :) useammassa blogissa olenkin noita ihastellut kun itselläni ei ole....vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä.... :-) Tuo oli tuttu tunne täällä myös :-)

      Poista
  12. Meillä Design Lettersin mukit ovat lasten hammasmukeina ja omassani on kansi :) Ihanat arjen kaunistukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, aivan, huippis idea muuten tuokin, todella! :-)

      Poista
  13. Design Lettersin mukit ovat tosi kivoja. Meilläkin on niitä muutama ja nyt ostoslistalla olisi pari kantta. Tarkoitus olisi ottaa yksi mukeista juuri tuohon pastillikäyttöön. Ja juu, lasten kautta pastillikäyttö on tullut meille aikuisillekin. Kuopus pitää huolta siitä, että kaikki ottavat pastillinsa ruuan jälkeen ;) Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä tosi ihania, kuten koko sarja :-) Kun tähän on jäänyt kiinni niin ei taida paluuta olla ;-) Hih.

      Pastillit on täälläkin niin hyviksi koettu ja ei ilman osaa olla :-)
      Teillä onkin ihana kun pieni pitää huolta! :-)

      Mukavaa vaikka viileää viikkoa myös sinne! <3

      Poista
  14. Kivan näköiset purkit! <3 Meiltä löytyy melkein aina noita pastilleja, ihanan makuisia ja mukavan pehmeitä :)

    VastaaPoista
  15. Ihanat Design Lettersit. Minä oon ainakin niihin tosi ihastunut ja tykkään omista tosi paljon. Ja meille ne itseasiassa toimittaa ihan samaa virkaa kuin sinunkin purkit :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...