tiistai 2. joulukuuta 2014

* Toinen



Hyvää tiistai huomenta, ja joulukuun toista päivää! <3

Tänään olisi vuorossa aloittaa joulukalenterin ensimmäinen arvonta, sekä tutustua hurmaavaan sisustus ja lifestyle liikkeeseen! 

Vierailin sunnuntaina aivan mahtavassa miljöössä Kirkkonummen Kylmälässä, jossa sijaitsee ihana Lugnet life and living liike! 
Liike sijaitsee 1800- luvulla rakennetussa Sjökullan kartanossa, itselle tälläiset paikat ovat todella lähentä sydäntä, ja oli aivan mahtava päästä näin mahtavaan paikkaan tutustumaan. 
Liike on toiminut 4 vuotta, juuri lauantaina olikin 4 vuotis juhlat! 

Liikkeestä löytyy korkeatasoisia sisustustavaroita, että 2nd hand vaatepuoli, ja hurmaava kahvila! Nyt voitaisiin tutustua kuvin tähän ihanaan liikkeeseen, ja lopuksi startataan arvonta vielä pystyyn! 















Melkoinen kuvatulva tulikin! :-) Kamera lauloi liikkeessä ahkerasti, ja toinen toistaan ihanampia juttuja tuli tallennettua muistikortille. Samalla myös ihania ideoita jäin kypsyttelemään päähän, kenties seuraavaa joulua (kin) jo ajatellen :-) Instagramin puolella myöskin jo oli Sneakpeek kuvaa tästä ihanasta retkestä! 

Tämän ihanan liikkeen sivuihin voit tutustua tästä, ja puolestaan fb puolelle tästä! Fb:n puolella pääset myös ihanaan heidän omaan joulukalenteriin tutustumaan! :-)



♥        ♥        ♥        ♥         ♥        ♥        ♥        ♥        ♥        ♥


Ja nyt sitten siihen arvonnan pariin! 

Tämä ihana liike myy myös koruja, ja arvonta palkkiona onkin ihastuttava kaulakoru, vaikka joulun ajan juhliin! :-)

Kyseessä on Mariana Spirit of Desing koru, jotka valmistetaan käsityönä Israelissa. Korujen kivet ovat Swarovskin kristallia sekä puolijalokiviä eli korukiviä. 

Arvonnassa on vanhat tutut säännöt:

* 1 arpa anonyymit

* 2 arpaa kirjautuneet lukijat / lukijaksi liittyvät

* 3 arpaa lukijoille + linkitys arvonnasta

( alla olevaa kuvaa saa käyttää linkittäessä! )


Arvonta aikaa on aina sunnuntaihin 7.12 puolille öille asti!

Onnea kaikille arvontaan! <3




57 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla mukana :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihana paikka, tuolla on mentävä käymään, kiitos vinkistä! <3

    Ehdottomasti myös mukaan arvontaan kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis myymälä. Kahdella arvalla m ukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  4. kahdella arvalla olen mukana, ihana kauppa ja mitä ihanuuksia tulvillaan :) Kirjoitan Tupa,liima ja ompelukone blogia..ainahannele@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana kivassa arvonnassa yhdellä arvalla.
    mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköinen liike! Kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  7. kahdella mukana :) pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Oi miten ihana kauppa!
    Olen kahdella arvalla mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  9. Kaunis paikka kyllä, ja ihania kuvia ♥
    Kahdella mukaan arvontaan :-)

    VastaaPoista
  10. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa.
    -Raksu-

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukana :-)
    marika.nikula@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Todella kaunis paikka, ihan mhdottoman kaunis koru! :)
    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  13. Yhdellä arvalla mukana :)
    paivij@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana kivassa arvonnassa yhdellä arvalla.
    josjakun(at)yahoo piste fi

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukana Seija <3 Ihania kuvia olit ottanut:)

    VastaaPoista
  16. Kaksi arpaa onnen tuokoon upean korun arvontaan :)

    lissu.siren@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana :)

    krheiska(a)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  19. Niin ihanaa <3
    Kolmella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukaan 😄

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukaan arvontaan!. :) e1101012@edu.vamk.fi

    VastaaPoista
  22. Yhdellä arvalla mukana minäkin.
    tiiun(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Tunnelmallinen paikka.
    Ihastuttavan korun olet valinnut palkinnoksi.
    Yhdellä mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Lukijana kahdella mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kahdella mukana. :) Onpa nätti koru!

    VastaaPoista
  26. Yhdellä mukana. kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  27. Olipa tunnelmallisen näköistä :) Ja kaunis on koru, kahdella arvalla sitä tavoittelemaan :)

    Veera / veetu89@jippii.fi

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana. Korut piristävät päivää :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Yhdellä arvalla mukana :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Kaksi arpaa kiitos.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  32. yhdellä arvalla mukana. t.hmepeltonen@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arpasella mukana :)

    marikax@gmail. com

    VastaaPoista
  34. Yksi arpa!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukaan ! tiiakemppi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Mä bongailin heti tuolta tarjoiluastioita, ihania!! ♥ Ja arvontaan mukaan tottakai, kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  37. Ihana, kahdella mukana!

    Todella kauniita kuvia olet räpsinyt !!! <3

    VastaaPoista
  38. Kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  39. Yksi arpa mukana arvonnassa.
    nyssetulee(at)luukku.com

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana! :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla osallistuisin, kiitos! :)
    hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  42. Onpa kaunis koru♥ Kahdella mukaan! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla mukana.
    mariah-79(a)suomi24.fi

    VastaaPoista
  44. *Olen ihan varma, että osallistuin jo, mutta nyt uusiksi :) Kahdella mukaan kivaan arvontaan <3

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa, 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Osallistun yhdellä arvalla.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  47. Iskin silmäni kaikkeen kiiltävään :) Kahdella mukana
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukaan ihastuttavan korun arvontaan.

    VastaaPoista
  49. kahdella arvalla mukana
    kikke at live.fi

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...