sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kamera kaulassa



Muutama viikko taaksepäin ihastelin Jennan ( klick ) blogissa ihania kuvia Helsingistä. Vähään aikaan, en ole oikein kunnolla ottamalla ottanut kameraa kaulaan ja lähtenyt kuvaamaan ulos. Mutta.... siitä se kipinä sitten syntyi! Nyt oli pitkästä aikaa oikea kevät ( vapaa ) päivä sille hetkelle. 

Ihastelin kovasti paikkaa jossa Jenna oli käynyt kuvaamassa, ja olikin aivan pakko kysellä hiukan tarkemmin missä paikka sijaitsee. Kun sain kysymykseeni vastauksen, itseäni oikein huvitti. Pari vuotta sitten kesällä oltiin saaren toisella puolella, ja kovasti kyseistä paikkaa kauempaa silloin kuvasin. Empä silloin tiennyt kuinka viehättävä pieni saari tuo voisikaan olla. 
Kiitos vinkistä Jenna! <3 

Kyseessä siis on Uunisaari, aivan vastapäätä Kaivopuistoa Helsingissä. Talvella / keväällä saareen menee näpsäkästi silta ( mattolaituria ) vastapäätä, mutta silta taidettiin jo sulkea ja kesällä saareen pääsee lautalla! :-) 

Kamera sai töitä tällä reissulla urakalla, sen pidemmittä puheitta....

















Huh huh. Onko selvitty tänne asti? ;-) 

Kuvia tosiaan tuli tallennettua muistikortille tuolta pieneltä retkeltä... kovasti. Tällä kertaa jopa kuvista suurin osa on kovasti itselle mieleen, yleensä kun saa suuremmalla kädellä näyttää roskakori nappia kuville! 

Uunisaareen on kesällä ehdottomasti päästävä uudelleen, viehättävä paikka kaikkine ihanine juttuineen. Ja se tunnelma.... nytkin ihmisiä oli hymyssä suin liikenteessä todella paljon. Aurinko paistoi, ja oli varmasti kevään lämpimin päivä. Lokit lauloivat ja meri liplatti kuten kesällä.

Matkalle napattiin pikaa pienet eväät, kaakaota / kahvia, rahkaa ja itsetehtyjä keksejä. Nams. Yllättävän kovaa kyllä saaressa tuuli, joten kylmän kaakaon sijasta se lämmin kaakao olisi ehkä kuitenkin ollut vielä fiksumpi ratkaisu ;-) Kesän hitti ostos, tuo ihana Piknik kori pääsi samalla ensi kertaa käyttöön! 

Tälle kesälle olenkin itselleni luvannut, tälläisiä pieniä päivän retkiä ehdottomasti listalle enemmän. Näistä saa niin virtaa, ja ovat todella mieluisia meille. :-) 

Nyt on aika toivotella ihanaa sunnuntaita teille! <3

22 kommenttia:

  1. Onpa ihanan näköinen paikka! Ja niin kauniita kuvia, tuonne on ehdottomasti tehtävä retki kesällä. :) Kiitos vinkistä ja ihanaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni! <3

      Suosittelen, ehdottomasti! :-) Tosi mukava paikka :-)

      Iloista maanantai iltaa! <3

      Poista
  2. Ihana idea näyttää kuvia kotikaupungista, mukavaa tällaisellekin joka asuu kauempana Helsingistä :) Ehkä minukin pitäisi joskus ottaa kuvia meidän kotikaupungista, ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että pidit Susanna tästä postauksesta :-) Väliin tälläiset ovat mielestäni myös mukavaa kevennystä :-)

      Ilman muuta, täällä on ainakin innokas lukija jos teet teidän läheltä jutun! :-)

      Ihanaa iltaa! <3

      Poista
  3. Aivan ihanan näköinen paikka ja sattuipa teille kaunis ilma :). Me olimme eilen retkellä aivan ihanassa paikassa ja kuvia tulossa pian :)

    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sattui niin hyvä ilma tälle päivää :-) Olin niin innolla odottanut tätä retkipäivää! :-) Tuuli oli kova, mutta se ei menoa lannistanut!

      Ihana juttu, juttua vaan pian! :-)

      Iloista maanantaita! <3

      Poista
  4. Ihanan näköinen paikka <3 Leppoisaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä niin viehättävä! :-) Odotan jo innolla uutta retkeä! :-)

      Mukavaa uutta viikkoa! :-)

      Poista
  5. Uunisaari on kaunis...ja tuulinen! Yhtenä kesänä menin sinne aikeenani maata kalliolla biksuissa aurinkoa ottaen, mutta viileä tuuli ajoi minut pois. Mutta kaunista on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin! :-) Meillä tosiaan kanssa tuuli ihan kiitettävästi :-D Ensin ajatuksena oli kuumat kaakaot mukaan, mutta kun päivä oli muuten niin lämmin niin fiksuna sanoin että ilman muuta kylmää juotavaa.... kyllä se lämmin olisi ollut tennaria! :-)

      Kaunista on, todella! :-)

      Poista
  6. Ihanaa! Nyt aloin entistä enemmän odottamaan ensi viikonlopun reissua Helsinkiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Marru! :-) Kamera vaan kaulaan ja kuvia ikuistamaan, ehdottomasti! :-)

      Poista
  7. Kauniita kuvia olet napsinut!! ++++ <3 Varjojen ikuistaminen on mukavaa ja toimii kuvissa! Luontoa on niin kiva kuvata :) Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-)

      Olen samaa mieltä, varjoja on myös ihana kuvata, niistä tulee ihan oma juttunsa kuviin :-)

      lloa alkaneeseen viikkoon! :-)

      Poista
  8. Huomenta! Jee olipa kiva katsella kuvia tutuista maisemista. Retkenne kuulosti kivalta ja sellaiselta arjen piristykseltä.
    Sillan sulkeminen kesäksi oli minulle ihan uusi juttu mutta varsin järkeenkäypä miksi en ole kesäisin huomannut siltaa. :D
    Ihanat nuo pyörä-kuvat ja laituri-kuvaan voisi hypätä sisälle! Upea tunnelma!
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Jenna! :-) <3 Ja iso kiitos vielä tästä ohjeesta tuonne ihanaan paikkaan! :-)

      Sitä retki juuri oli, tälläisiä on ehdottomasti suunniteltava lisää ja lisää nyt keväälle ja kesälle tietysti :-)

      Näin olin netistä lukevinani, että silta tosiaan meni kiinni. Jos en nyt ihan höpöä lukenut :-)

      Mukavaa uutta viikkoa! :-) <3

      Poista
  9. Ihanat kuvat ja toisaan sitä kauneutta löytyy melkein kaikkialta kun vain katsoo sillä silmällä. Olen samaa mieltä että tuollaisia pieniä retkiä tulisi tehdä useammin. Mukavaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon! :-) <3

      Ehdottomasti, näitä retkiä lisää ja paljon! :-)

      Iloista viikkoa! :-)

      Poista
  10. Kylläpäs onkin ihanan keväiset kuvat! <3 Täällä meillä päin alkaa vasta pikkuhiljaa pihaltakin sulamaan loput lumet. Pian täytyy (saa) ruveta miettimään kesän istutuksia ja terassin sisustusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista <3

      Toivottavasti siellä sulaa myös lumet vauhdilla pois. Ne viimeiset on aina ne ikävimmät. Pääset sitten suunnittelemaan piha juttuja <3

      Poista
  11. Aivan ihania kuvia! Rakastan juuri tuollaisia tunnelmallisia paikkoja, joihin voi mennä piknikille. Toivottavasti kevät ja kesä tuo ihania päiviä mukanaan!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :-) <3 Kauniisti kirjoitettu! :-)

      Sama täällä, tuollaiset ovat niin ihania, niitä vaan paljon kesälle kiitos :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...