maanantai 6. huhtikuuta 2015

Merkityksellinen



Kun ikää tulee lisää ( iik, tänä vuonna pyöreitä! ) , olen huomannut että monista esineistä tulee merkityksellisempiä itselle, kuin mitä ne oli nuorempana. Vaikka olenkin kova shoppailemaan, ja kaipaan vaihtelua piensisustuksen osalta useinkin, huomaan että olen tässä kuitenkin hieman "rauhoittunut". Tietyistä esineistä on tullut niitä merkityksellisiä sekä tärkeitä, eikä niitä niin vaan henno laittaakaan kaappiin piiloon.

Ei täällä kuitenkaan sama järjestys liian pitkään pysy ( tietenkään! ), mutta vaikka huoneesta toiseen vaihtaminenkin jollakin esineellä tuo sitä mukavaa vaihtelua. Tämä esine voi juuri olla se tärkeä.




Mikä sitten tekee jostakin esineestä merkityksellisen?

Niin, siihen on varmasti jokaisella meistä ihan oma vastauksensa. Ja joka esineellä voi olla jopa ihan eri syy miksi siitä tulee ajan mittaan kovinkin merkittävä. 

Omalla kohdallani olen huomannut muutaman vuoden aikana kuitenkin yhden syyn, minkä takia itselle jostakin esineistä tulee erityisiä. 
Se ajankohta, tai se henkilö kuka on silloin mukana, kun olen ostamassa jotakin tekee itselle hyvinkin arkisestakin kiposta paljon merkityksellisemmän




Hyvän esimerkin löydän viime alkusyksyltä. 
Olin käynyt Iskussa muutamia kertoja ihastelemassa ihanasti patinoitunutta lyhtyä. Kuitenkaan en raaskinut sitä ostaa millään kerralla. Lyhty oli kuitenkin mielessä silloin tällöin, ja ajatuksena että se joskus kuitenkin kotiutuisi. Yksi kaunis sunnuntai ilta lähdettiin pyöräilemään ihanaan ilta aurinkoon, ja poikettiin myös samalla Iskussa. Ajattelin että haluan näyttää lyhdyn myös murulle. No, sillä reissulla se ostopäätöskin syntyi. 

Tuo kaunis ilta ja ihana pyörälenkki, kera ihanan seuran rakensi siis sille lyhdylle paljon kivemman tarinan kuin mitä se olisi ollut jos olisin itsekseni sen ostanut vaan joskus. 




Kuvissa vilahtaa mitä viehättävin uusi tarjotin. Tuo on sellainen tarjotin jota olen muuten Iskussa myös käynyt muutamaan otteeseen ihastelemassa. Setissä on ollut kuitenkin 3 tarjotinta ( eri kokoisia ), ja ihan edullinen setti ei ole ollut joten ihasteluksi se on sitten jäänyt. 

Talvilomalla kun olin lähdössä ihanasta vanhasta kotikaupungista kotiin, ja ystäväni oli minua saattamassa ( haikeissa tunnelmissa! ) bussille ja aikaa oli vielä hyvin niin tehtiin kierros Iskussa. Kun päästiin tarjouspöydän luokse en ollut uskoa silmiä kun näin samaisen setin odottavan siinä ihan selvästi minua! Tarjottimet myytiin erikseen, ja nappasin heti kaksi mukaan, hintaa ei ollut kun pari euroa per tarjotin. Olispa muuten pitänyt ottaa se kolmaskin... ;-) 




Jo kotiin tultua, ja laukkuja purkaessa tunsin että tarjottimista tulee itselle hyvin merkitykselliset. Se hetki missä ne oli ostettu, ja se seura tekivät näillekin ihanan tarinan. 

Pääsiäis kattausta tehdessäni kaivoin tämän isomman tarjottimen ensi kertaa esiin, ja heti muistin kun eilisen päivän tuon hetken. Hymyssä suin aloin laittamaan asetelmaa ruokapöydälle, ja samalla muistelin meidän mukavia päiviä! <3 

Tunnistatko itse tämän samaisen tunteen, kuinka jostakin esineestä tulee tärkeä? 


P.S. Pääsiäiskukkia laittaessa kotiin, paksu paperi jota olen käyttänyt paljon näiden ympärillä tuntui jo hiukan raskaalta näin kevään edetessä. Olin kuitenkin säilyttänyt hiljattain ostamistani kengistä ( kauniin ) ja hyvin ryppyisen paperin ja kietaisin narskun sen  ympärille! 

30 kommenttia:

  1. Tuo ostaminen on kyllä jännä juttu :) Itsekin tykkäsin vielä joulun aikaan ostella niitä pieniä esineitä, mutta mulla iski niihin se kyllästyminen ja oikeastaan sen jälkeen en ole hankkinut mitään pientavaraa kotiimme :) Itse en miettiessäni tätä asiaa liitä ostokäyttäytymiseen sitä kenen kanssa olen ostoksilla, vaan ostin jos tuntui, että se tavara on kiva ja useinhan ne oli :D :D Katsotaan taas syksyllä kuinka meikäläisen käy, sillä yleensä mulla hiipuu sisustaminen kesäksi ja syksyllä iltojen pimetessä taas palaillaan sisustelujen pariin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin miettinyt todella monta kertaa koska kyllästyminen omalle kohdalle kolahtaa :-) Olen lapsesta asti ollut sellainen keräilijä! Ja uskon vahvasti että ähky tulee jossain vaiheessa.

      Vuodenajoilla on kyllä iso merkitys sisustamisessa :-)

      Poista
  2. Tuo on muuten ihan totta, että vaikka ostos sinänsä voisi olla hyvinkin tavallinen, niin jos tapahtuma tai seura on jäänyt mieleen erityisellä tavalla, niin esinekin on kiinnostavampi. :) Onpa ihana tarjotin, tuollaista saman tyylistä Annon versiota olen itsekin pyöritellyt monet kerrat käsissäni. Ja sehän on aina huippua, kun löytää pitkään katselemansa alesta.

    Mukavaa pääsiäispäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan näin olekin?! :-) On toki monta eri tapaa, millä jostakin esineestä / asiasta voi tulla merkityksellinen, mutta itsellä tuo on yksi vahva sellainen. Siihen voi liittyä ihanaa muistoa kuitenkin esim. sen seuran kautta :-)

      Luulen tietäväni mitä Annon tarjotinta tarkoitat, se on i h a n a ! :-) Tuo on vaan sitä pienempi. Sekin tarjotin kyllä kelpaisi tännekin :-)

      Ihana arkeen paluuta! <3

      Poista
  3. Kaunis tarjotin ja ihania tarinoita :) Itselläni on suurin tunneside sellaisiin esineisiin, jotka olen saanut joltain minulle tärkeältä ihmiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on erittäin hyvä pointti <3 Sillä on suuri merkitys myös itselle! :-) Sellaiset esineet saavat kyllä todella ison merkityksen! :-)

      Poista
  4. Upea tarjotin. Minunkin aarteet ovat ystäviltä saatuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tarjotin on kyllä symppis! :-)

      Tuo on tärkeä piirre, se tekee ison merkityksen! <3

      Poista
  5. Kaunis teksti ja voin ehdottomasti samaistua ajatuksiisi. :)

    VastaaPoista
  6. Mun merkityksellisimmät esineet on yleensä perittyjä tai saatuja. Tai juurikin jotain hartaudella ostettuja / tavoiteltuja. Totta myös, että siihen voi liittyä jokin tietty hetki, kuten matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! :-) Allekirjoitan nuo kirjoittamasi jutut, niillä on suuri merkitys! <3

      Poista
  7. Kaunis tarjotin! Tarinat ja muistot tekevät usein esineistä merkityksellisempiä♥ Itselläkin on useita tosi rakkaita esineitä, joista tiedän, etten niihin tule koskaan kyllästymään tai niitä laittamaan kaapin perälle. Esimerkiksi isäni minulle kauankauan sitten tekemä keinuheppa on yksi merkityksellisimmistä itselleni<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee, ehdottomasti! <3 Tavara / esine on huomattavasti kauniimpi kun sillä on jokin tarina :-) Se on aivan oma asiansa silloin <3

      Keinuhepallasi on mahtava tarina, sellaisesta ei raaski luopua ikinä <3 Ja siitä on iloa teilläkin omille lapsille :-)

      Poista
  8. Ihania ajatuksia <3 Ja tuo tarjotinhan on aivan ihana! Hauskaa pääsiäisen jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ihanasta kommentista! <3

      Tuo tarjotin on tosi mahtava! :-) Tykkään hirveästi tuosta sen ilmeestä, juuri ihanan elävä :-)

      Mukavaa arkeen paluuta teille! <3

      Poista
  9. Se on kyllä totta, että esine tai huonekalu jolla on tarina, on itsellekin tärkeämpi kuin joku toinen. Tottakai teen vieläkin silloin tällöin heräteostoksia, mutta nykyään ostaminen lähtee yleensä tarpeesta, sen verran on oppinut omasta maustaan :) Kauniita kuvia ja aivan ihana liina tuossa pöydällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! <3 Se on niin totta! :-) Esine on paljon arvokkaampi tarinan kera! <3

      Täällä on kanssa yksi heräte ostoksia tekevä, mutta siinä juuri huomaankin, että niille ei niin jää tarina elämään :-)

      Kiitos paljon mukavasta kommentista! <3 Liina on suosikkini ehdottomasti, ZBH:n mallistoa! :-)

      Poista
  10. Minulle merkitys syntyy ehkä enemmän siitä, että tiedän tavaran tarinan. Etenkin mummojen ja pappojen vanhat huonekalut ja tavarat ovat minulle todella rakkaita, eikä niistä ihan hevillä luovuta. Toisaalta myös sellaiset herättävät tunteita, mitä olen saanut esim. lahjaksi... niin ja tietenkin matkoilta raahatut ihanuudet, ja sellaiset tavarat, joista on kauan haaveillut... No niin! Tässäpä tulikin nyt sitten ihan kaikki!! Rivien välistä on siis luettavissa, että olen hamsteri:)
    Mukavaa toista pääsiäispäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin Frida! :-) Se on todentotta. Tarina joka kietoutuu tavaran taakse, tekee siitä moninkerroin merkityksellisemmän.

      Tuollaiset aarteet joita perii esim. isovanhemmilta ovatkin kultaa kalliimpia. <3 Niiden tunnearvo on mittaamaton.

      Mukavia esimerkkejä laitoit, näitä kommentteja on ollut ihan mahtavaa lukea! <3

      Iloista tiistai päivää! <3

      Poista
  11. Kyllähän toki jokin erityinen tavara kuiskuttaa pääsyä juuri meille ja pitää pintansa vuosien saatossa. Esim vanhat harmaat airot meillä pyörineet nurkasta toiseen vuosikausia. Iskun ja Askon löytökorit minullekin monesti aarreaittoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat airot.... kuulostaa ihan liian hyvältä! :-) Ovat varmasti aivan huippis hienot! :-) Wautsi! :-)

      Poista
  12. Viisaita sanoja, voin allekirjoittaa ajatuksesi! <3 Itse huomaan omista ostoksistani sen, että nykyään ostan kaupasta todella vähän mitään muuta kuin ruokaa! :o En tiedä, olenko tullut niin krantuksi sisustusesineiden suhteen, vai eikö tarvetta uusille hankinnoille ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla Kristiina! <3

      Erilaiset vaiheet seuraa elämää. Uskon että itsellenikin tulee jossain vaiheessa hillitympi kausi, koska kovin eläväistä tämä sisustuskin tuntuu olevan itsellä :-)

      Poista
  13. Mukavat tarinat ja kaunis tarjotin :) Kyllä monella esineellä tosiaan on joku arvoa suurempi merkitys tai muisto :) Lahjat ovat tietenkin ihan parhaita, mutta esim. lomalta ostettu juttu tuo mieleen ne kivat muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-)

      Näitä teidän kommentteja on ollut aivan huippu lukea :-) Tosi ihania esimerkkejä ja tarinoita on tullut :-)

      Lomalta ostetut jutut ovat myös aivan omaa luokkaansa, niillä on mahtava tunnearvo muistissa! :-)

      Poista
  14. Tosi kiva tarjotin ja mukavia tarinoita tvaroiden takaa.
    Minulle merkityksellisimpiä ovat esineet, jotka ovat vuosien takaa, esim. omasta lapsuudesta ja matkoilta. Harvemmin mistään uudesta ostoksesta tulee samalla tavalla merkityksellinen, vaikka kuinka ihana oliskin. Myös joistain kirppislöydöistä on tullut suosikkejani, etenkin jos olen itse tuunannut niistä omannäköiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnuElina! <3 Tarjotin on todella mieleinen, ja vieläkin jäi hampaan koloon se kaikista isoin ;-)

      Kiitos myös sinulle ihanasta kommentista, näitä on ollut niin mielenkiintoista ja huippu lukea! :-) Ja voin niin allekirjoittaa nämä. Omasta lapsuudesta olevat jutut ovat ihan legendoja, kuinka voi palata aikaa taaksepäin ja muistaa jotakin hetkiä esim. lelujen parista :-)

      Poista
  15. Kaunista! Ihana tuo tarjotin :) Kyllä tunnistan tuon samaisen tunteen, itsellä on useitakin sisustusjuttuja joihin liittyy ihania muistoja ja näin niistä on tullut tosi tärkeitä.. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-)

      Tarjotin on minustakin todella ihana, vaikka on ihan uusi, sen voisi ajatella olevan nähnyt elämää paljonkin :-)

      Muistojen kautta <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...