maanantai 20. huhtikuuta 2015

Uusi viikko



Mihin se viikko taas katosi? Puhumattakaan viikonlopusta? 

Viikonloppu vierähti ihanissa merkeissä, vanhoilla kotikulmilla nähden rakkaita ihmisiä. Aika vaan kiittää ihan liian nopeaa ohitse, melkein saa olla pakkaamassa tavaroita takaisin päin, kun vasta on ne sisään kantanut! 

Nyt on kuitenkin jo ylitetty huhtikuun puoliväli, joten toukokuu alkaa koputella ovella. Itsestäni tuntuu, että loppukuu menee aina vieläkin nopeampaa kun alku kuukausi. 
Pitäisi alkaa jo kiireen vilkkaa suunnittelemaan tämän kesän parveke juttuja, nimittäin nyt siitä vielä pystyy nauttimaan täysillä. Kesällä kuumuus on ihan omaa luokkaansa siellä, joten illalla vasta voi menoa parvekkeelle miettiä. 

Narskutkin jäi tältä vuodelta laittamatta parvekkeelle, mutta haittaneekos tuo. Siirrytään suoraan kesäkukkiin. Olen sentään jo heittänyt Callunat pois sieltä ;-) Pieni edistys on myös, että uusi matto on parvekkeelle kotiutunut, koska edellinen oli yhdestä kulmasta mennyt homeeseen. Että ei nyt varmaan ihan toivottomassa vaiheessa olla! 

Karvatassut nauttivat suuresti auringonsäteistä parvekkeella, ja tuon tuosta sinne ollaankin haluamassa. Helmi rakkauspakkaus ottaa hyvin rennosti tuon päivälevon! ;-)

Iltavuoro odottaa tänään vapaiden jälkeen, joten on aika toivotella mukavaa uutta viikkoa! <3

26 kommenttia:

  1. Voi kuinka hellyttävä kuva <3 ihanaa viikkoa sinullekin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi neiti kiittää ja kumartaa <3

      Kiitos Johanna :)

      Poista
  2. Kylläpäs kisu nauttii ♥ Parveke jutskat pyörii täälläkin mielessä jatkuvasti. Iloa ja aurinkoa viikkoosi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan innoissaan parvekkeella auringossa :)

      Nyt otetaan parveke asiat työn alle :) päästään nauttimaan sitten :)

      Kiitos paljon :) <3

      Poista
  3. Iiiihana kuva! <3 Täällä on pientä kevätväsymystä liikkeellä, ärrrrrsytti ihan hirmuisesti herätä tänä aamuna herätyskellon piippaukseen. :| Jospa se tästä, iloa viikkoon! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmin puolesta <3

      Täällä on samaa väsymystä liikkeellä... huoh. Olen ollut kanssa ihan ihmeen väsynyt mikä on tosi poikkeuksellista mulle.

      Tsemppiä kovasti sinne <3

      Poista
  4. Mukavaa uutta viikkoa! Viikonloppu tosiaan meni hujauksessa.

    VastaaPoista
  5. Mukavaa viikkoa sinne sinullekin <3

    VastaaPoista
  6. Oikein mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  7. Voi mikä pörröinen otus! ♥ Ihanaa viikkoa ja tsemppiä työiltaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi otus kiittää kehräten <3

      Paljon kiitoksia <3 viikko onnistuneesti vaikka väsyneesti alulla :)

      Poista
  8. Täällä myöskin on ajatukset jo parvekesisustuksessa.. Sen verran olen saanut aikaiseksi, että olen imuroinut, pyyhkinyt pölyt, asettanut räsymaton paikoilleen ja kiinnittänyt tuoleihin pehmusteet. Vielä pitäisi löytää kiva pöytäliina pöydälle, muutama koristetyyny ja kesäkukkia.

    Meillä on ihan sama, että vielä voi parvekkeella viettää aikaa ja nauttia, mutta kesähelteillä vasta tosiaan illan saapuessa.

    Aurinkoa sinun viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän on jo hyvässä mallissa sitten parveke jutut :) kaikki tuollaiset alustavat jutut tehty pois alta :) wautsi :) sitten on mukava mennä ostoksille :)

      Nyt tosiaan on ne parhaimmat parveke ajat meilläkin :)

      Kiitos paljon :)

      Poista
  9. Kissat kyllä osaavat nauttia elämästä ♡
    Mukavaa ja aurinkoista viikkoa teille! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :) voi tuo meidän almakin, siltä pitäisi ottaa asennetta, aina niin tyytyväinen neiti :)

      Kiitos Minna <3

      Poista
  10. Ihana kesäfiilistelijä!! ♥ Meilläkin kisut nauttineet auringonsäteistä :) Ja täytyy myöntää että täälläkin siirrytään suoraan kesäkukkiin, kovasti ajattelin narsisseja, mutta koskaan ne eivät ruukkuihin asti eksyneet :D Ihanaa maanantaita!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ottavat kyllä niin rennosti ja ihanasti auringon säteet talteen :) huippu tapauksia :) kissat <3

      Ihanaa, en ole ainoa joka jäi narskuitta :)

      Kiitos Jenni <3

      Poista
  11. Mukavaa ja ihanaa viikkoa ihana Seija <3

    VastaaPoista
  12. Suloinen kuva <3 Mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
  13. Aika menee tosiaan välillä turhan nopeaa. Sen minäkin olen joutunut toteamaan muutamien viimeisten viikkojen aikana. Kaikenlaista ylimääräistä touhua ollut, joka on täyttänyt kalenteria. Sillä en ole blogeissakaan ehtinyt juuri kommentoimaan..

    Kivaa ja aurinkoista viikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveää kyytiä! Ennen tuntui kun jotain odotti tulevaksi että aika matelee sinne asti. Nyt en voi sanoa samaa. Aika todella kiitää!

      Mukavaa viikkoa <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...