keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Jotain niin herkullista



Ihan liian harvoin tulee poikettua Lidl:ssä. Mutta, sitten kun siellä joskus poikkean niin yleensä tulee poikettua muutama kerta pienellä ajalla, kunnes taas " unohdan ". Onhan siellä ehkä huipuin paistopiste, mahtavat edulliset ja kestävät kukat ja saapahan kassalla aina yllättyä loppusummasta. 




Ihan loman alkumetreillä poikettiin pienellä päiväretkellä ja samalla Lidl:n. Ruoka oli kyllä valmiiksi mietitty mutta jälkkäriä ei ( ihme kyllä! ). Ruoka oli sen verran tuhtia, että mitään isoa jälkkäriä ei olisi jaksanut. Heti kaupan alussa silmiin osui tuo vadelma tummasuklaa. En ollut ikinä aikaisemmin kiinnittänyt siihen huomiota, mutta nyt sitä ei voinut olla huomaamatta! 

Ajateltiin, että kokeillaampa tuota kahvin kanssa ( itsellä cappuccino ) että onkohan mistään kotoisin. Päivä oli todella kaunis ja päästiin jopa verannalle syömään joka olikin ensimmäisen lomapäivän huippu juttu! Kun avattiin suklaalevy, niin voi sitä tuoksua! Kun sen saisi tähän liitettyä, niin olisin varsin tyytyväinen! :-D Niin hyvä tuoksu ei voi olla missään nimessä pahaa! :-) 




Ja eihän se ollutkaan, vaan jotain ihan mielettömän hyvää! :-) Tummasuklaa ei kuulu ykkös suosikkeihin täällä, mutta muutama tekee poikkeuksen. Tämä puolestaan kyllä tekee ison poikkeuksen! Kuinka hyvää varsinkin kuuman juoman kanssa, niin hyvää ettei sanotuksi saa! 

Olihan sitä toisen kerran sitten päästävä Lidl:n, halusin ehdottomasti tarjota vieraillekin tätä herkkua. Samalla katsoin olisiko jotain muuta mielenkiintoista makua, mutta itselle ei muut maut innostaneet! 

Nyt vaan toverit kokeilemaan tätä herkkua! :-)


21 kommenttia:

  1. Kahvi ja tumma suklaa yhdessä ovat herkkua! ♡

    VastaaPoista
  2. Nam! Tumma suklaa ei ole koskaan kuulunut lemppareihini, mutta tämä kuulostaa niiiiin hyvältä, että pakko ehkä joskus testata:P

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä, pitää kyllä seuraavalla kerralla napata ostoskoriin! :-) Tullutkin enemmän asioitua Lidlissä viimeaikoina muutenkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa ihmeessä :) kyllä tää niin herkkua oli :) piti tänää napata pari levyä lisää :)

      Poista
  4. Tuota pitää kokeilla, minä tykkään yleensäkin tummasta suklaasta :)

    VastaaPoista
  5. Tossa olet muuten ihan oikeassa. JOKA kerta yllätyn loppusummasta! :)

    VastaaPoista
  6. Oi mitä herkkua! täällä yksi suklaafani myös :) Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa on niin herkkua :) nams :)

      Mukavaa lauantaita <3

      Poista
  7. Kuuluu minunkin suosikkeihini tuo suklaa!
    Kauniita kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla :) niin hyvää tuo on :)

      Kiitos ja samoin sinne :)

      Poista
  8. Täytyy kokeilla tuota suklaata, en myöskään ole tumman suklaan suuri ystävä mutta silloin tällöin se maistuu ihan hyvälle. Lidlistä tekee aina välillä kivoja löytöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa maistaa, on sellainen herkku kyllä nyt löytynyt :)

      Poista
  9. Heips! Osaako kukaan sanoa käykö kyseinen suklaa allergiselle jolla ruokavaliota rajoittaa laktoositon/ gluteeniton ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tämä on gluteeniton ja ainakin oma herkkä vatsani kestää vaikka noudatan yleisesti täysin laktoositonta 🤗

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...