perjantai 23. lokakuuta 2015

Happiness



Onnellisuus piilee pienissä asioissa. Asioissa, joita ei aina tule ehkä ajateltua // katsottua oikeilla silmillä. Joskus sen huomaa perästä päin, toisinaan ei. Itse ainakin voin allekirjoittaa asian täysin arjen kiireessä // keskellä. Kuitenkin, pieni hetki arjen keskellä voi tuoda suuren onnen sydämeen, ne ovat niitä tähtihetkiä. 




Itselle pieniä onnen hetkiä arjen keskellä ovat: kauniit kukat kotona, ilahduttava viesti ystävältä // murulta // läheiseltä, puhdas koti, kissan kehräys vieressä, valmiiksi tehty iltapala, rauhallinen musiikki, päivä jolloin ei ole päänsärkyä, viikonloppu läheisten kanssa.... listaa voisi jatkaa ja jatkaa. 

Toisinaan on kuitenkin niin, että tuollaisesta pienestä hetkestä ei sillä hetkellä osaa nauttia. Se vain tuntuu siltä tavalliselta arjelta. Ja sitten juuri perästä päin asian oivaltaa, ehkä aivan sattumalta. 
Tähän olen kuitenkin kaivannut muutosta. 




Olen koettanut opetella viime aikoina nauttimaan enemmän ja enemmän siitä hetkestä missä elän, siitä hetkestä jossa on helppo ja hyvä olla. Ottamaan siitä hetkestä kaiken ilon ja hyvän olon irti. Aika ja hetket ovat kuitenkin ohikiitäviä, ja niitä ei saa takaisin. Toista samanlaista hetkeä ei tule eteen uudelleen, vaikka kuinka haluaisi. 

Tämä postaus lähtikin itseasiassa liikkeelle niinkin arkisesta asiasta kun päikkäreillä olemisesta, rakas kehrääjä kainalossa. Halusin lähteä kirjoittamaan ajatuksia tästä hetkestä ylös, ja miettimään asiaa myös hiukan laajemmin. Mutta, vaikka päässä olisi kuinka valmiina ajatus mitä kirjoittaa niin aina sitä ei ole helppo sanoiksi jäsentää. 




Kuviksi tähän postaukseen valikoitui juuri näitä arjen ilahduttajia. Ihan arkisia koti räpsyjä kauniilta syyspäivältä, ei mitään sen enempää. 

 Olisi mukava kuulla, mikä on sinun arjen ilahduttaja? :-) 


23 kommenttia:

  1. Näin se on, pitäisi nauttia niistä pienistäkin hetkistä mitä ympärillä vallitsee, mutta kuten sinäkin sanoit, niitä pieniä iloja on joskus vaikea nähdä sen arjen alta :) mä nautin ja olen onnellinen joka hetkestä , pienistä ja suurista, arkisista asioista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä taito opetella :) itselläkin on kovasti opissa enemmän ja enemmän :) niistä arjen hetkistä löytää niitä tähtihetkiä <3

      Poista
  2. Ihana hyvänmielenpostaus perjantaille. <3 Voin kyllä täysin yhtyä mietteisiisi; ei sitä osaa välttämättä sillä hetkellä arvostaa niitä pieniä arjen juttuja, jotka tekevät onnelliseksi, sen tajuaa sitten vasta jälkeenpäin. Itsellänikin on hämmästyttävän monta ihanaa pientä arjen muistoa, jotka liittyvät päikkäreihin. :D Viime kesältäkin pari harvinaista kertaa, kun neiti 5v nukahti kainaloon lomareissulla - sitä ei nimittäin tapahdu ikinä! Nämä pienet muistot lämmittävät mieltä joka kerta. Pieni ja ihana arjen ilahduttaja ovat myös tuoreet leikkokukat, niitä taas tänään hakemaan. :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ihanasta ja hyvänmielen kommentista <3 <3

      Tuollaiset hetket ovat juuri niitä täydellisiä tähtihetkiä, niissä on ihanaa muistoa ja yhdessä olon taikaa :) <3
      Itse opettelen koko aika enemmän vielä tarttumaan juuri tähän hetkeen. Hiljalleen huomaa että paremmin ja paremmin onnistuu :)

      Kiitos ja samoin <3

      Poista
  3. Ihania asioita listasit ja voin samaistua!! Pienet jutut ovat ne jotka merkitsevät!
    Oikein kaunista perjantaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se juuri menee, pienissä hetkissä on taikaa <3

      Iloista sunnuntaita sateesta huolimatta <3

      Poista
  4. Voi miten ihana postaus, tällainen olisi kivaa tehdä itsekkin <3 iloista perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta Susanna, ihmeessä tekemään <3 tähän oli ihana ja hyvä pysähtyä miettimään :)

      Sunnuntain iloa <3

      Poista
  5. Onnellinen on se ihminen,
    joka osaa nauttia pienistä asioista,
    arkipäiväisistä tapahtumista
    auringonpaisteesta, linnuista langoilla,
    aamiaisesta, päivällisestä, lounaasta,
    aamun lehdestä postilaatikossa,
    vastaantulevasta ystävästä -
    Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja
    menemällä niiden ohitse.

    - Tommy Tabermann

    Mukavaa viikonloppua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii, niin ihana kommentti <3 kiitos! :)

      Iloista sunnuntaita, ei anneta sateen haitata:)

      Poista
  6. Ihana postaus ja kauniisti kirjoitettu <3 Tätä yritän myös itse aina muistaa, mutta kuten sanoit niin arjen kiireessä joskus ei muista pysähtyä juuri siihen hetkeen. Ne ovat ne pienet hetket ja asiat jotka ovat ne kaikista tärkeimmät <3 Ihanaa päivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista <3

      Sain inspiksen pysähtyä tähän asiaan taannoisen sinun postauksen myötä :) ja kuinka ihana olikaan pysähtyä miettimään näitä :)
      Itse huomaan kaiketi iän myötä että kuinka tärkeiksi ne pienet hetket ovat tulleet :) ja opettelun kautta niitä osaa arvostaa, tästä tulee hyvä mieli :)

      Mukavaa sateista sunnuntaita <3

      Poista
  7. Juuri nyt onni 🍀 on pehmeä ikioma unityyny pään alla,puoliksi syöty kampaviineri ja tieto ettei tarvitse lähteä mihinkään. Sitä on onni tässä ja nyt. Ajatuksessasi mukana Helmikuun Kakara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yövuoron jälkeistä huippu tunnetta luettelit <3 upeaa! Ansaittua :) arjen luksusta :)

      Poista
  8. Ihana postaus :)
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  9. Pienet hetket ovat monesti juuri niitä parhaita <3 Mukava postaus!
    Ihanaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, olen niin samaa mieltä :)

      Kaunista sunnuntaita <3

      Poista
  10. Hetkessä eläminen on taito, josta sinä olet hyvä esimerkki. <3

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana postaus ja hyvin olit osannut kirjoittaa ajatuksistasi. Samaistuin siihen, arjen keskellä ei aina huomaa niitä tärkeitä hetkiä. Välillä on hyvä pysähtyä ja ennen kaikkea olla kiitollinen kaikesta hyvästä elämässään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka ihana viimeinen lause, niin totta <3 nautitaan pienistä hetkistä :)

      Poista
  12. Ihana sinä ♥ ♥ Hetkessä eläminen ja nauttiminen on kyllä niiiin tärkeetä. Juuri alkaneella lomalla aion tehdä paljon sitä! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...