sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kirjan lumoissa & arvonta



Viime lauantaina,vapaapäivänä kirppiksen jälkeen, oli toinen iso ilo, jota olin odottanut kovasti. Kipaisin nimittäin postiin hakemaan ihanan paketin, juuri oikealle päivää. 
Paketista paljastui aivan hurmaava & uusi Ilona Pietiläisen joulukirja. Tähän ihanuuteen jäi kyllä silmät kiinni! :-) 




Heti kun paketin avasin, oli ihan pakko hieman selata kirjaa. Mutta huomasin, että eihän kirjasta malttanut päästää irti. Kauppakassit oli kuitenkin purettava, ja pyykkiäkin oli pestävänä joten hoidin pikaisesti kotityöt alta kunnes istahdin kirjan pariin paremmin. Päätin että luen pienen pätkän kerrallaan, ja samalla ihanasti pääsee joulutunnelmaan. Ennen nukkumaan menoa kirja oli vielä kannettava sänkyyn, ja ennen kun silmä luppasi niin muutaman sivun ihastelin kirjaa. 




Annoin itselleni luvan jouluttaa, niin paljon kun tuntuu. Uskon, että jossain vaiheessa tunne voi olla vielä kateissakin, joten silloin kun jouluttaa niin saa jouluttaa! ;-) 
Kirjan alkusivuilla onkin mitä parhain teksti, tuohon jouluttamiseen liittyen. Voin allekirjoittaa.

Kuitenkin haluan tähän nostaa kirjan ensimmäiseltä sivulta kauniin tekstin: 

" Me olemme kaikki kuin lumihiutaleita, jokainen kaunis omalla tavallaan "




Mutta, nyt on aika laittaa arvonta pystyyn lähestyvän joulun kunniaksi! Nyt on yhdellä onnellisella mahdollisuus voittaa myös tämä ihastuttava ja inspiroiva kirja itselleen. 

Arvat jakautuu tutulla tavalla:

* 1 arpa anonyymit lukijat

* 2 arpaa kirjautuneet / kirjautuvaksi lukijaksi liittyvät

* 3 arpaa kirjautuneet lukijat + linkitys blogiin, FB tai instagramiin voi myös linkittää

Arvonta alkaa NYT, ja päättyy 4.11. 

Kaikille paljon onnea arvontaan! <3


Yhteistyössä: Docendo




64 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla mukana tavoittelemassa ihanaa kirjaa. Inspiroivaa syksyä!

    VastaaPoista
  2. Yhdellä arvalla mukana. Helmikuun lapsi 👶

    VastaaPoista
  3. Tuo on kyllä niin totta. Täytyy fiilistellä just niitä asoita, joita haluaa fiilistellä <3

    VastaaPoista
  4. Kahden arvan voimin mukana ihanassa arvonnassa ❤

    Nautinnollista syksyä sinulle & ihanaa talven ja joulun odotusta!

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukaan ihanaan arvontaan. :)

    VastaaPoista
  6. Yhdellä mukana arvonnassa.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukana♥

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa <3

    VastaaPoista
  9. Ihana arvonta! Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  10. Oi, ihana kirja! <3 Kahdella arvalla mukaan jouluiseen arvontaan :)

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa <3

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  13. kahdella arvalla mukana
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  15. Kahdella mukana ihanassa arvonnassa. Terkuin toinen joulufiilistelijä 😊

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla ihanassa arvonnassa ♡

    VastaaPoista
  17. Kahdella mukana. Vaikuttaa ihanalta kirjalta.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  18. Ihana arvonta!
    Kahdella arvalla mukana!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella mukaan! Ilonan kirjat on todella inspiroivia :)

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukana!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  22. kahdella tavoitellaan ihanaa kirjaa

    VastaaPoista
  23. Kahdella mukaan! Ihana palkinto! :)

    VastaaPoista
  24. Tosi ihana kirja, kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mahtava kirja tällaiselle joulu ihmiselle, mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  26. Ihana arvonta 😊 Kolmella arvalla mukana ollaan 😊

    VastaaPoista
  27. Oi miten kivalta kirja vaikuttaa!

    Mukana kahdella arvalla. vinopinopostia@gmail.com

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  29. Kaksi arpaa, kiitos
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana yhdellä arvalla,
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kolmella arvalla mukana, jaoin Facebookissa nimelläni Elise H..
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Yhdellä arvalla mukana.
    Miima

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla ihanaa kirjaa tavottelemaan ♥

    VastaaPoista
  34. Ihana arvonta. 3 arvalla mukaan arvontaan. Jaettu fb.ssä.

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana! <3 Tuo kirja pitäisi ehdottomasti saada itsellekin! :)

    VastaaPoista
  36. Mukana kahdella arvalla. =) Olen ihastellut tuota kirjaa.
    mustikkapusu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla mukaan, kirja kuulostaa mielenkiintoiselta näin jouluihmisen näkökulmasta :)

    VastaaPoista
  38. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  39. Ihana kirja ♥️ Yhdellä mukana.
    Tiina V.

    VastaaPoista
  40. Kolmella mukana ihanan kirjan arvonnassa.

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla mukana!

    Anu L (aarvola@yahoo.com)

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukana. :)
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  43. Kahdella arvalla mukana :)
    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Yhdellä mukana arvonnassa. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Ihana arvonta! :) Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  46. Mukana yhdellä arvalla :)
    marita.kivioja@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Yhdellä arvalla mukana. kruusila@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Joulun odotus lienee parasta syyshuvia! =)
    Arvalla mukana, helieli73@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Kahdella arvalla mukaan ihanaa kirjaa tavoittelemaan :)
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  50. kahdella arvalla mukana
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  51. Mukana kahdella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  52. Suloista jouluntunnelmaa. Yhdellä mukana koettamassa onnea. Maarit

    VastaaPoista
  53. Yhdellä mukana. Milla
    millal@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Yhdellä arvalla mukaan!
    hapero@iki.fi

    VastaaPoista
  55. irmeli.nieminen@hotmail.commarraskuuta 03, 2015

    Yhdellä arpasella mukana:)

    VastaaPoista
  56. Kahdella arvalla mukaan! :) (Olen kyllä mielestäni ollut lukijana tällä nimellä jo pitkään, mutta jostain syystä tää kone ei nyt taas anna tarkistaa sitä.)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...