sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pellavaa // Maalatut sarvet



Viime viikonloppuna tein taas varsinaisen hyviä / mieleisiä löytöjä. 
Viikonloppua vietettiin vanhemmillani, ja vintille menin käymään ihan muissa asioissa kera mittanauhan ;-) Tästä lisää myöhemmin! En kuitenkaan hetkeen ollut vintillä käynyt, ja silmiin tarttuikin jotain aivan hurmaavaa: vanhat hiukan elämää nähneet poron sarvet

Vuosi sitten ihastuin ihan valtavasti sarviin, ja kuumeisesti aloinkin niitä miettimään osana asetelmaa. Katselin sarvia myös kaupoista, mutta se idea ei oikein kotona mennyt läpi että ostaisin kun aitojakin olisi mahdollista saada itse ;-) Loppuvuodesta oli kuitenkin aihetta ilolle, ja sain todella kauniit sarvet murulta. Tarinan sarvista voit lukea tästä

Viime vuonnahan jo mietin sarvien maalaamista, mutta en kuitenkaan nuita sarvia raaskinut maalata. Mielessä jäikin silloin siintämään, että kenties joskus toiset kotiutuu.... 
Ja näin kävi kun vintiltä tein tämän löydön. Samana viikonloppuna marssin kauppaan hakemaan vielä suhumaalia, ja sarvet saivat ihanan mattavalkoisen värin ylleen! Kiitos avustajille! <3 
Innoissani sujautin uuden värin saaneet sarvet kassiin, ja ne matkasi kotiin. 

Toinen viikonlopun löytö oli pikakauppareissulla löydetyt pellavat! Kävelin nopeasti kukkatiskin ohi, mutta sitten oli palattava muutama askel taaksepäin! :-D Nappasin ihanan nipun matkaan. 
Hmm... juu-u, nämä ovat enemmän kun mieluisat kissaneideille joten ne päätyi toistaiseksi hyvin ylös hyllyn päälle kunnes uusi paikka makuuhuoneeseen kotiutuu! :-) 



27 kommenttia:

  1. Kaunis asetelma ja hyvin onnistuneet sarven tuunaukset! <3 Aurinkoa sunnuntaihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3 nyt on valkoisetkin sarvet :) tykkään :)

      Mukavaa päivää <3

      Poista
  2. Ihana asetelma. Pellava on kaunista.

    VastaaPoista
  3. Oi, olipa ne ihanat, kaunis asetelma <3

    VastaaPoista
  4. Kaunis asetelma ja sarvet on kyllä upeat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 valkoiset sarvet oli niin haaveissa :)

      Poista
  5. Ihana asetelma!! Ja onpa tuo pellava tosiaan kaunis!! <3 Ovatko kisut heti raksuttelemassa niitä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3

      Arvaappa, kassi tullessa oli hetken lattialla ja samantien oli :D

      Poista
  6. TYKKÄÄN! Itse löysin viime vuonna Rovaniemeltä valkoisia sarvia, ja vähänkö olin onnessani! :) Ruskeat sarvet löytyy myös yhtä lailla vintiltä löydettynä, mutta ne ovat vähän liian isot esillä pitämiseen (pätkiä en niitä oikein raskisi).. Leppoisaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)

      Muistankin valkoiset sarvet, kuvasit niin ihanasti ne :) tosi kauniit :)

      Kiitos, iloista päivää <3

      Poista
  7. Tuo ensimmäinen kuva on aivan upea <3 <3 Ihana!!

    VastaaPoista
  8. Mieletön löytö nuo poronsarvet ja ihana idea maalata valkoiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Oli kyllä oikea löytö, ja ihana kun pääsi pienesti tuunaamaan! :-)

      Poista
  9. Onpas vain ihanat sarvet :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat sarvet! Meillä sarvet koristavat seinällä ympäri vuoden :) Tosin niiden tausta kaipaisi ehkä maalia...
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-)

      Meillä on myös yhdet sarvet seinällä, niissä on oma ihana tarina. :-) Nämä muut sitten ovat tälläisiä kausi ihanuuksia :-)

      Ihanaa viikonloppua! <3

      Poista
  11. Heippa! Minkälaista maalia käytit? Minulla on yksi poronsarvi joka kaipailee vähän ehostusta. Mietin että minkähänlaisella maalilla sitä kannattaa lähteä sutimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Jos nyt en ihan väärin muista, niin ihan suhumaalilla nuo maalattiin! :) Tälläinen ainakin mielikuva on :)

      Poista
  12. Kaunis asetelma, siinä on hyvässä suhteessa kovaa ja pehmeää. Itseäni ovat myös viime aikoina alkaneet kiehtoa eläinten luut sisustuselementteinä niihin liittyvän mystiikan ja totemismin vuoksi. Olen jopa miettinyt, että tilaisin mökille oikein kunnon sarvitrofeen.

    http://www.hohkuri.com/

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...