perjantai 27. toukokuuta 2016

Uusi ihastus



Perjantai huomenta kaikille! :-) 

Tänään on vielä herätty aamuvuoroon, ja edessä olisi viikonloppu vapaa. Reissun merkeissä menee tämä viikonloppu, ja hieman myös juhlien. Iik, synttärit lähestyvät uhkaavasti ensi viikolla, ja taas tulee vuosi lisää, mutta edelleen, ikähän on vaan numeroita! Ei kanneta huolta asiasta! :-) 




Siitä on jo reipas vuosi kun aloin kaipaamaan ruokapöydän taakse "jotakin". Mielessä oli jonkin näköinen pieni hylly, mutta en vain päässyt lopulliseen ratkaisuun millainen. 
Samoihin aikoihin näin ystävälläni ihanan naulakon, joka oli ihana ja näyttävä osa sisustusta. Naulakko vei voiton tässä vaiheessa, ja metsästin mieleisen naulakon ja naulakossa on nähtykin erilaisia "asetelmia". 

Mielessä kuitenkin on kummitellut aikaajoin se hylly... viime aikoina entistä enemmän ja päätinkin, että mieleinen kun tulee vastaan niin sitten naulakko vaihtuu hyllyyn. 

Vanhaa ratkaisua pääset kurkkaamaan esim tästä.





Mieleinen hylly löytyikin viime viikolla Hobbarin myymälästä, ja ainoastaan pähkäilin että otanko kaksi yksi tasoista, vai tuon kaksi tasoisen. Kysyin murunkin mielipidettä, ja tuohon kaksi hyllyiseen sitten päädyttiin. 

Ensi kertaa en tuota hyllyä katsellut, vaan olin jossakin nettikaupassa sitä ehtinyt aikaisemmin ihastella. Kun sitten näin sen edessäni, ei ostopäätöstä tarvinnut enää miettiä. 

Tuohon ruokailutilaan tuli tehtyä myös toinen muutos, kurkataan siihen pian myös! :-) 

21 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä tosi kaunis, ihan nappivalinta tuohon paikalle ja hylly sopivan rouhea <3 Aurinkoa perjantaihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Jenni, aivan ihana kuulla! :-) <3 Tämä kun on itselle niin tosi mieleinen :-)

      Iloista ja aurinkoista viikonloppua teillekin! <3

      Poista
  2. Kaunis hylly <3 Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
  3. Hieno <3 ja sopii todella hyvin tuohon kohtaan. Kiva kun saa kauniita esineitä näkyville ja luo mukavasti kodikkuutta. Ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Sepä se olikin itsellä ajatuksena, että saa laitettua kaikkea mieluista tuohon (kin) esille :-) Olen tosi tyytyväinen tuohon :-)

      Lämmin kiitos, ja aurinkoista viikonloppua! <3

      Poista
  4. Tosi kaunis ja ihan sun tyylinen :).

    VastaaPoista
  5. Lumoavan kaunista! <3 Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sinua, kiitos kiitos paljon! <3

      Iloista viikonloppua myös teidän suunnalle! <3

      Poista
  6. On kyllä tyylikäs ja ihanan kevyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :-)

      Tuo oli tosi mieleinen itsellekin, vaikka hetken ehdin tuota miettiä. :-) Kun sitten oikeasti näin kaupassa, niin päätös oli tehty :-)

      Poista
  7. Kaunis hylly! Tuli myös noista korkki-esineistä mieleen, että olen nähnyt kivoja jakkaroita ja muitakin esineitä korkista tehtynä. Myös erään ruokapöydän kansi oli tehty korkista. Tosin en tiedä, kuinka hyvin siihen imeytyy lika. Se on silti pintana tosi kaunis. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! :-)

      Korkki esineet ovat vallan ihania. :-) Meinaatko niitä Ikean Sinnerlig sarjan tuotteita? :-) Olen niitä ihastellut kovasti, se jakkara olisi ihan ykkönen, ja tykkäisin myös pöydästä, työpöytänä, ja vielä joskus varmasti meille kotiutuu :-)

      Iloista viikonloppua! :-)

      Poista
  8. Hyvä hylly just tuohon paikkaan :)
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, todella mukava kuulla :-)

      Iloista alkuviikkoa! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...